Kategoriat
Hyvinvointi

Opin italiaa ja muita asioita, joita haaveilen olevani

Olen yksin matkalla Tallinnaan, laivan kannella. Viidentoista hengen italialainen kaveriporukka änkee viereeni istumaan, heitä on niin paljon, että joudun kokoajan siirtämään tuoliani tehdäkseni jollekin uudelle italialaiselle tilaa. Rakastan italian kieltä, rakastan italialaisia. Scusa, amore, johon en uskaltanut vastata edes tutto bene.

Haluan oppia taas italiaa. Keskeytin sen kolmen kurssin jälkeen lukiossa, oli liian kiire opiskella viestintää, pohtia elämänkatsomustieteissä että mitä ilman ihminen ei voi olla onnellinen ja jahtaa poikia, joita en koskaan saanut. Päätin laivan kannella, että aion opiskella taas italiaa ja kehittyä ihmisenä sellasilla tavoilla, joita ei ole viime aikoina mitenkään ollut energiaa edes ajatella. Työssäkäyvänä, viisikuisen vauvan äitinä arki on joskus aikamoista suorittamista ja vähemmän välttämättömät, taloudellisesti hyödyttömät haaveet ovat toissijaisia.

Jos rakastan italialaisia, rakastan ehkä itseänikin enemmän, jos puhun italiaa paremmin. Sehän on kuin yks plus yks on kaks.

Haluan olla myös sellainen ihminen, joka uskaltaa vastata, kun tietää mitä vastata. Kun vanhempi italiaisrouva tarjoaa seurueensa jälkeen myös minulle kuovuhaa kertakäyttömukiin, kerään kaksisanaisen rohkeuteni ja sanon: Grazie mille. Lisään tietysti heti perään non parlo italiano ja hämmennän rouvaa entisestään.

Olin etukäteen päättänyt, etten huutele somessa olleeni Tallinnassa yötä ilman vauvaani. Mutta haluan olla italiaa osaava ihminen, joka on myös rehellinen sellaisista asioista, jotka eivät mene valtavirran mukaan. Sellaisista asioista, joiden äitien pitäisi tuntea huonoa omaatuntoa.

Palataan sillä tekstillä ensi viikolla. Nyt arrivederci e rentouttavaa sunnuntaita.

(Kuvat ei suinkaan Tallinnasta vaan Italiasta.)

SARANDA

OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

9 vastausta aiheeseen “Opin italiaa ja muita asioita, joita haaveilen olevani”

Hear, hear! Mulla on sama fiilis ranskan kielen kanssa. Yritinkin nyt Ranskan reissulla puhua ranskaa aina kun mahdollista, mutta kovin helposti kävi niin, että ranskalaiset itse käänsivät heti englantiin, kun huomasivat minun olevan turisti :–D Ymmärrettävää sinänsä! Monesti tilanne menikin sitten niin, että minä puhuin ranskaa ja tarjoilija englantia, eli aivan nurinkurisesti, haha!

Italiaa haluaisin myös oppia. Perussanat osaan, mutta olisi kivaa opetella kieltä lisää. Ja mulla olisi tähän erinomaiset edellytykset – onhan mulla yksi italialainen ystävä + suomalainen ystävä, joka asuu italiassa ja puhuu nykyään aivan fluently italiaa. Eli ei muuta kuin oppimaan!

Heii mä oon kokonaan unohtanut, että sä puhut ranskaa! Kui siistiä! Ihan varmasti oppisit sit italiankin. <3

Vastaa

Minulla on sama ongelma, mutta ranskan kielen kanssa. Osaisin vastata ja ehkä käydä pikku keskustelun. En vain uskalla avata suutani. Pienin askelin pois tästä ujoudesta 🙂 Ja, äiditkin tarvitsevat ja ansaitsevat omaa lomaa.

Ääh miten tää onkaan näin yleistä? Miksi me ollaan niin epävarmoja omista taidoista tai puolitaidoistakaan? 😀 Tuskin kukaan katsoo pahalla jos yrittää!

Ja kiitos viimeisestä lauseesta. <3

Vastaa

Ah, rakastan italiankieltä <3 Opiskelin sitä yliopistossa ja olen käyttänyt sitä aiemmin töissä, mutta silti en tänä kesänä vanhaa italialaista ystävää tavatessa sanonut italialsi juuri

Tiputin puhelimen kädestä ja lähetin samalla keskeneräisen viestin 😆
En siin sanonut italiaksi juuri enempää kuin: ciao. Haluaisin opetella kielen taas käyttökuntoon.

Eikä! Mikä meitä vaivaa. 😀 Miksi on muka niin noloa puhua?? Voidaan buustata toisismme puhumaan kun nähdään. 😀

Vastaa

Kommentoi