Kategoriat
Hyvinvointi Työ & Opiskelu

On helppoa olla peloton kun on turvaverkko

Suomalaisissa huvipuistoissa ei ole ainuttakaan laitetta, johon en uskaltaisi hypätä. Uskallan jonottaa siihen hurjimpaankin, vaikka perhoset lepattaisivat vatsassa ja kyydin jälkeen tulisi paha olo. Luotan suomalaisiin huvipustolatteisiin, vaikka tietysti täydellistä takuuta ei koskaan ole.

Johanna Tolppola julkaisi viime kuussa kirjan 15 tarinaa hyvinvoinnista, johon hän on haastatellut suomalaisia vaikuttajia heidän matkoistaan kohti nykyistä hyvinvoivaa elämäntilannetta. Olen viikonlopun aikana lukenut kirjaa ja se on kertakaikkiaan ihana, oikeasti inspiroiva ja voimaannuttava.

Sain kunnian olla yksi haastateltavista. Kerroin oman hyvivointitarinani burn outista ja masennuksesta aina äitiyteen ja yrittäjyyteen. Herkistyin itsekin kun luin elämäni tärkeimmistä vuosista ja käännekohdista jonkun muun kirjoittamana, kovien kansien välissä.

Mun kappaleen teema on pelkojen kohtaaminen.

Olen viimeisten vuosien aikana harjoitellut pelkojen kohtaamista. Se on siis todellakin taito, jota voi harjoittaa. Pelkojen kohtaaminen on rohkeutta ja rohkea on helppo olla kun uskoo, että – aivan kuten ne huvipuistolaitteetkin — elämä kantaa.

Elämä kantaa, koska meillä on ihmisiä, jotka välittävät meistä. Se kantaa, koska suomalainen sosiaaliturva varmistaa että vaikka unelmatyö ei olisikaan tuonut rahaa, rahaa ruokaa pitäisi saada aina. Se kantaa, koska silloinkin kun asiat eivät sujuisi toiveiden mukaisesti, voi aina muistuttaa itseään siitä, että ainakin on kuunnellut sydäntä. Tehnyt sen, mikä on tuntunut oikealta.

Jokaisella meistä on myös omat henkilökohtaiset turvaverkot. Myönnän että kun vielä lapsettomana ja lainattomana jättäydyin päivätyöstä, tiesin että tiukan paikan tullen yhteinen talous puolison kanssa pelastaisi. On myös helpompaa ottaa yrittäjänä riskiä, kun pohjalla on sosionomikoulutus, alalta josta “töitä aina riittää”. Lasten tekeminenkään ei tuntunut pelottavalta kun sukua asuu lähellä. Muistaakseni sanoin toista raskautta suunnitellessa Ferhatille että “tehdään toinen lapsi niin kauan kun sun äiti on vielä nuori”.

Mun vinkkini pelkojen kohtaamiseen:

1. Kartoita omaa tukiverkostoasi. Kaikilla on sellainen. Turvaverkkona lasketaan säästötili, pohjakoulutus, itsevarmuus selvitä vaikeista asioista tai ystävät, jotka auttavat selviämään vaikeista asioista. Luota että niihin asoihin voi luottaa, jos kaikki ei menekään kuten toivoit.

2. Lue Tolppolan kirja! Sen jälkeen haluat vuoren varmasti seurata sisäistä ääntäsi ja kaikkia sen unelmia.

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: 

contact@sarandadedolli.com

3 vastausta aiheeseen “On helppoa olla peloton kun on turvaverkko”

Oi, hienoa! Kiitos kirjavinkistä ja mahtavaa, että olet ollut mukana! Kiinnostaa vielä enemmän <3

Laitoin heti varaukseen kirjastosta 🙂

Voi kiitos ihana! <3 Olen varausjonossa kolmantena, ja kappaleita löytyy yhteensä 8, joten enköhän jaksa odottaa siihen asti (ja yritän saada nykyistä lukupinoa pienennettyä ennen sitä :D)

Kommentoi