Viikonloppuna vaihtuu 37. raskausviikko. Vauvan laskettuun aikaan on siis neljä viikkoa, vaikkakin oma veikkaukseni (eli salainen toiveeni) on, että hän syntyy isosisaruksensa tavoin muutaman päivän aikaisemmin.
Käsissä on oikeasti jännittävät (ja selän puolesta jo vähän kivuliaat) päivät. Puolitoistavuotias esikoinenkin rupeaa jo malttamattomaksi: hän kohauttaa olkapäitään ja kysyy ihmeissään että ”missä beibi”. Hän tuo omia lelujaan ja laittaa ne mulle paidan alle. Ja kun laulan hänelle erästä albanian kielistä laulua, jossa kerron kuinka paljon rakastan häntä, hän vaatii toisen säkeistön jossa kerron rakastavani myös beibiä.
Ensivaatteet on pesty ja viimeisetkin vauvan tavarat on roudattu varastosta kotiin omiin paikkoihin. Ahkerasti valunutta maitoa alan lypsäämään viikon kuluttua ja Ikeassa täytyy käydä kerran vielä (ostoslistalla: Elalle isompi kylpyamme). Mutta muuten to do -lista ammottaa tyhjyyttään. Elalle pitää tietysti hankkia vielä oma hoitonukke yhteisiin hoitohetkiin ja kotiin on ostettava uusi Disney-kanava, jotta meillä molemmilla olisi jotain yhteistä kivaa katsottavaa imetysmaratoneina. (Olen kuullut huhua, että ensimmäisen vauvavuoden aikana voi unohtaa kaikki paineet ja ruutuaikasuositukset ja minähän tätä neuvoa noudatan.) Eikö ole muuten hassua, että viimeiset hommat ja hankinnat liittyvät esikoiseen eikä varsinaisesti vauvaan?
Ensi viikolla meillä on ylimääräinen ultraääni, jossa tarkistetaan sikiön vointi yksivaltimoisen napanuoran vuoksi. En ole itse huolissani ollenkaan, sillä liikkeet ovat vahvoja ja vatsa sen kuin kasvaa, vaikkakin alakäyrissä kuten Elankin kanssa. On vain tosi ihanaa päästä moikkaamaan häntä jälleen! Ja mikä oudointa, koronatilanteen vuoksi tämä on ensimmäinen ultraääni, johon Ferhat pääsee osallistumaan. Nyt mennään todellakin raskausviikko kerrallaan: toivon että ensi viikon ultraääneen mennessä HUS:iin ei astu voimaan taas tukihenkilörajoitukset ja seuraavaksi sitten jännitetään, että päästetäänkö puoliso synnytykseen.
Kesä on kohdellut meitä hyvin ja jos jollekin on jäänyt vähänkään epäselväksi, olemme uineet paljon. Nämä kuvat taitavat kuitenkin olla viimeisiltä uintaireissuilta: ilmat viilenevät ja limatulpan irtoamisen vaaran vuoksi taidan hyvästellä uinnin tämän vuoden osalta viimeistään ensi viikolla. Olen kuitenkin iloinen ja ylpeä siitä, miten matalalla kynnyksellä olen sekä itse uinut että olemme menneet sekä kahdestaan että perheenä rannalle. Enpä olisi uskonut, että omat aamu-uinnitkin voittaa ne hetket, kun olemme istuneet Elan kanssa rantaviivalla jalat vedessä (samanvärisissä uimapuvuissa, obviously) ja lapioineet kaikessa rauhassa hiekkaa ämpäriin. Jos kahdestaan on näin kivaa, mitenköhän sitten kolmistaan?
2 vastausta aiheeseen “Neljä viikkoa laskettuun aikaan”
Oi, onpa raskausaikasi mennyt nopeasti! Niin suloista, miten Ela jo odottaa uutta perheenjäsentä <3
Hyviä vointeja sinulle vielä viimeisiin viikkoihin! <3
P.S. Ihanan kesäisiä kuvia! Onneksi olet saanut nauttia näistä rantakeleistä ja uintihetkistä sekä yhdessä että omalla ajalla <3
Mustakin tuntuu siltä että aika on mennyt tosi nopeasti! Ja sitten samaan aikaan mietin että lukijat varmasti ajattelevat että aika on madellut kun en ole mistään muusta puhunutkaan. 😀 Olet ihana, kiitos paljon suloisesta kommenttistasi. <3 Toivottavasti säkin oot ottanut kaiken ilon irti kesästä! :)