Kategoriat
Työ & Opiskelu

Miten kirjoittaa kirja?

Ilahduttavan moni on kysynyt Tee maailmasta parempi paikka -kirjani julkaisun jälkeen vinkkejä kirjan kirjoittamiseen. Mistä kannattaa lähteä liikkeelle? Miten myydä kirjaidea kustantamolle? Mitä asioita täytyy ottaa kustannussopimuksessa huomioon? Ja mihin  kaikkeen kannattaa varautua kirjan julkaisemisen jälkeen?

No, te katsotte noviisia, sillä mulla on kokemusta tasan yhdestä kirjasta ja yhdestä kustantajasta. Mä olen myös kohtalaisen nopea liikkeistäni ja sellainen “tekeminen ennen täydellisyyttä” -tyyppiä. Jotkut taas miettivät pientäkin yksityiskohtaa kuukausia ja se voi olla joskus kirjan kannalta tarpeellistakin. Oman itsensä tuntemisesta on hyötyä myös kirjan kirjoittamisessa, sillä silloin hahmottaa paremmin tarvitsemansa ajan ja voi etukäteen miettiä, kuinka suhtautuisi mahdollisiin vastoinkäymisiin.

Tässä minun ja oman esikoiskirjani tarina.

Mistä kannattaa aloittaa?

Ideoinnista. Ilman (hyvää) kirjaideaa ei ole kirjaakaan. Mun vinkkini ideoinnissa – oli kyse sitten pohjaideasta tai valmiin kirjaidean yksityiskohdista: hulluttele. Ajattele laatikon ulkopuolelle, älä turhaan raamittele tai rajoita. Vain hulluttelemalla syntyy riittävän rohkeita ajatuksia, joista voi kerätä “järkevää” materiaalia.

Jos tiedät haluavasi kirjoittaa kirjan, mutta et tiedä vielä, että mistä, pysähdy miettimään seuraavia asioita: mikä sinua kiinnostaa? Mitä kohtaan tunnet erityistä paloa? Minkä alan asiantuntija olet? Mistä sinulla riittää sanottavaa?

Aloita kirjoittaminen. Aloita, vaikka hahmotelma olisi kesken. Ideat voivat ja todennäköisesti tulevat muuttumaan vielä monta kertaa kirjoitusprosessin aikana. Mitä aikaisemmin aloitat kirjoittamisen, sitä helpompaa se on. Ota meikäläisestä oppia ja muista: tekeminen on tärkeämpää kuin täydellisyys.

Kouluttaudu, jos on tarve. Kirjoituskursseja on pilvin pimein. Jos koet, että haluat kehittää kirjoitustaitojasi tai taitosi ovat ruosteessa, käy kurssilla tai muutamassa.

Älä lannistu. Tässä vaiheessa kun kustannusopimusta ei vielä ole, kirjoitusaikataulusta on helppo luistaa. Myös usko itseensä saattaa hiipua helposti. Koita muistuttaa itseäsi säännöllisin väliajoin miksi kirjoitat. Suhtaudu kirjoittamiseen kuin mihin tahansa muuhun pakolliseen työhön, ellet toki koe, että painostaminen syö inspiraatiosi. Kuten sanottu: itsensä tunteminen on etu, yhdelle toimii tiukka kuri ja toiselle joutenolo.

Mitkä kustantamo?

Tutustu kustantajiin. Mulla oli tapana kiertää kirjakauppoja ja kirjastoja ja tutkin aina kustantajia kirjojen takaa. Pohdin, mikä kustantamoista voisi olla “se oma talli”. Pohjimmiltani tiesin aina, mikä omani tulisi olemaan, jos he vain ostaisivat kirjani, mutta olin silti avoin myös muille kustantamoille.

Jos tunnet muita kirjailijoita, kysy heiltä vinkkejä ja kokemuksia!

Sopimuksen huolellinen läpikäynti. Jos ja tietty kun saatte sovittua kustantamon kanssa spekseistä, käy sopimus huolellisesti läpi. Vie se kotiin ja pyydä toista mielipidettä. Itsehän olin niin tohkeissani että allekirjoitin sen siinä samassa paikkaa. Kustannussopimukseni sisältö on ihan hyvä mutta kyllä toisen kerran kävisin sen paljon huolellisemmin läpi…

Kustannussopimuksessa sovitaan pääpiirteittäin kirjan aikataulusta, tekijänoikeuksista ja siitä, miten ja milloin rojaltit maksetaan kirjailijalle.

Luota ammattilaisiin. Tässä vaiheessa kun sopimus on allekirjoitettu, ota kaikki ilo irti mahdollisuudesta kysyä vinkkejä raudanlujilta ammattilaisilta. Tässä vaiheessa sinulle varmaan löydetään kustanustoimittaja ja jos kaikki menee hyvin, teidän kemiat pelaavat yhtä hyvin kuin meillä. (Olen ikuisesti kiitollinen Kirsi Haapamatille, joka tuntui kannattelevan kirjaa välillä minua enemmän, varsinkin lapseni ensimmäisinä elinviikkoina. <3)

Olen myös huojentunut siitä, että kustantamo valitsi tietyt värit kirjan kannelle vaikka olin alunperin ajatellut jotain muuta. Kun näytin omat vaihtoehtoni kavereilleni sen jälkeen kun ne tyrmättiin kustantamon toimesta, kaikki kaverini olivat sitä mieltä, että he tekivät oikein. 😀 Täytyy vain luottaa, että ammattilaiset osaavat jossain asioissa paljon paremmin…

Hyvä kustantamo auttaa koko prosessin läpi, antaa arvokkaita vinkkejä ja tukea ja sanoo, mikä olisi todennäköisesti kannattavampaa toimia.

Pidä rajoistasi kiinni. Loppujen lopuksi kirja on kuitenkin sinun ja se tullaan aina yhdistämään sinuun, joten pidä rajoistasti kiinni äläkä jousta sellaisissa asioissa, jotka ovat aidosti sinulle tärkeitä. Toistoa, toistoa: jos tunnet itsesi, tiedät, mitkä nämä tärkeät asiat ovat.

Julkaisun jälkeen

Markkinointi. Kustantamo on vastuussa kirjan mainostamisesta, mutta some-aikakaudella koskaan ei voi tehdä itsekään liikaa. Mä olen mainostanut omaa kirjaani blogissa minkä olen ehtinyt, järjestänyt omia arvontoja Instagramissa ja ottanut itse kuvia. Lähetin myös kasan kirjoja pr-näytteenä tutuille bloggaajille kirjan julkaisun yhteydessä.

Iloitse ja omaksu. Sä oot nyt kirjailija, KUI SIISTIÄ! Se on sun CV:ssä, vaikket julkaisisi enää ikinä mitään. Nauti ja tarjoa itsellesi jotakin kivaa, minä tuhlasin Unikko-mekkoon.

Kommenttikenttä on vapaa, siellä saa kysyä kaikkea mitä itselleni ei tullut mieleen kertoa! Voit laittaa myös mailia tyhjaajatus@live.fi. 🙂

Ja tietysti viimeinen mainoslause: mun kirjan Tee maailmasta parempi paikka – Opas vastuullisempiin valintoihin voit ostaa mm. TÄÄLTÄ!

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: tyhjaajatus@live.fi

4 vastausta aiheeseen “Miten kirjoittaa kirja?”

Hyviä neuvoja! Itse en haaveile kirjan kirjoittamisesta, mutta ihailen niitä, jotka saavat kirjan aikaiseksi ja vielä julkaistua 😀 Oot ihan huippu! <3

Kommentoi