Äidinkielenopettajallani oli tapana sanoa, ettei tekstiä saisi koskaan aloittaa tai että sen ei pitäisi ylipäätään ollenkaan sisältää yhtä lausetta: ”ihmiset ovat erilaisia”. Se on kuulemma itsestäänselvä, tylsä lause, jonka huonon kurssiarvosanan pelossa uskoin. Vältän sen käyttämistä edelleen.
Saako silti sanoa että unelmat ovat erilaisia? Unelmoijia on erilaisia? Ja se, mitä niiden eteen tehdään, on erilaista.
Joillekin asiat oikeasti tapahtuvat yhdessä yössä. Harvemmin kuin mitä monet ajattelevat, sillä yhdenkin yön menestyksen takana voi olla vuosien uurastus. Toisilla voi kuitenkin olosuhteet ja onni kohdata niin, että menestyminen on helpompaa.
Suurin osa joutuu kuitenkin uhraamaan unelmieen eteen paljon. Niillä on yleensä aina hinta. Jollekin se on fyysisesti rahaa, toisille aikaa tai kieltäytyminen muista elämän mukavuuksista. Rahaa, aikaa, valintoja, toivoa, kyyneleitä, sosiaalisia suhteita, menoja, jopa oma terveys…
Then again, mikään ei ole ilmaista ja omista unelmista mä haluankin maksaa omien periaatteiden ja itselleni aitona pysymisen ehdoilla. En halua katkeroitua tulevaisuudessa siitä, etten uhrannut tarpeeksi omien tavoitteitteni eteen. Välillä kaikki se, mitä itselleen tärkeääseen asiaan on valmis sijoittamaan, voi vaikuttaa ulkopuolisen silmin absurdilta. Mutta vain sinä tiedät onko kaikki sen arvoista.
SARANDA OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FIFACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN /SNAPCHAT: SARANDADEDOLLI
12 vastausta aiheeseen “Mitä unelmat maksavat?”
Ihana kirjoitus <3 Mä en ole jotenkin koskaan osannut edes ajatella rahaa omien unelmieni kohdalla. Jos jonkun asian kohdalla sydän lyö lujempaa, on ollut aika yhdentekevää, maksaako se 0 vai 1000 euroa. Jos hinta aiheuttaa ahdistusta, olen aina tiennyt, ettei tämä ole sitten kuitenkaan mun juttuni. Monet isoimmista unelmistani on liittyneet rakkauteen ja työhön; jotkut niistä ovat olleet ilmaisia, toiset ovat tuoneet minulle rahaa ja toiset (kuten tämän hetkiset lauluopinnot) ovat ajaneet köyhyyden partaalle, mutta maksaneet itsensä moninkerroin takaisin. Tuntuu, että monet miettivät aika paljon sitä, mitä muut ajattelevat heidän rahankäytöstään – siksi omien unelmien toteuttamisesta tulee monille huono omatunto, vaikka omista rahoista ja unelmistahan siinä vain on kyse 😉
.. ja tää meni nyt vähän sivuraiteille, mutta noiden muiden uhrausten kanssa oon kokenut jotenkin samalla tavalla; jos kokee menettävänsä paljon jonkun unelman tähden, voi ehkä miettiä, oliko se unelma sittenkään juuri se, jota kohti pitäisi kulkea. Suurimpien unelmien kohdalla on kuitenkin helpompi keskittyä siihen kaikkeen hyvään, mitä on edessä, jos ne toteutuvat.
Älyttömän hyviä pointteja! <3 Just toi että jos kokee että rahaa, aikaa tai energiaa menee ihan liikaa niin voi just miettiä et onks se sittenkään se oma juttu ja haluaako sitä loppujen lopuksi niin palavasti. Ja sitten voi olla asioita joiden eteen on valmis uhraamaan melkein mitä vaan ja silti ne tuntuu oikeilta ihan loppuun asti. Puhut ihan asiaa! 🙂
Vähän myös tuntuu että meidän yhteiskunnassa on jotain tiettyjä normeja joiden mukaan rahaa pitäis kuluttaa; säästeliäästi ja mieluiten asuntoon ja/tai muihin sijoituksiin. Voi saada vähän oudon leiman jos haluaa käyttää sen pari sataa euroa kuussa esimerkiksi just uuden taidon oppimiseen tai kehittämiseen kun aspi-tilille siirtämiseen.
Täytyy vaan yrittää kuunnella sitä minkä kokee ite parhaaksi ja luottaa että se kantaa hedelmää. 🙂
Aamen, just näin! Maailma ois kyllä paljon parempi paikka, jos ihmiset kuuntelisivat enemmän sydäntään ja miettisivät vähemmän, mitä muut ajattelevat omista päätöksistä 🙂
Ihanaa viikkoa sulle! <3
Ihana avaus <3 Oon pohtinut samoja keloja paljon viime aikoina. Ehkä se on tää aika tai ehkä se on vaan ihmisen luonto, kun monilla tuntuu olevan unelmat ja niiden toteuttaminen mielessä ja/tai työn alla.
Kovasti kiinnostaisi tietää mistä unelmoit. Ymmärrän kyllä, jos haluat pitää unelmat omanasi!
Oon iloinen että asia koskettaa useampaa. Aamulla kun julkaisin tään postauksen tuntui yhtäkkiä tosi hölmöltä ja turhalta aiheelta. 😀 Kiitos siis kommenttista. <3
Ja kerron mielelläni unelmistani, ainakin useammasta niistä! Täytyy rupee kasaamaan sellaista postausta. 🙂 Tiivistettynä tämänhetkiset haaveet liittyy perheeseen, bloggaamiseen, liikuntaan ja muuhun työhön. Myös sellaiseen yleiseen mielenrauhaan ja miten ylläpitää sitä nyt kun se on osittain saavutettu. 🙂
Usein juuri silloin tuntuu hölmöltä, kun on koskettanut jotain oikeasti tärkeää aluetta itsessään/minuudessaan. Samalla juuri tuo omakohtaisuus on lopulta se asia, mikä koskettaa tekstin välityksellä myös meitä muita <3
Olet ihan oikeassa <3 Ei saa antaa hölmöyden tunteen huijata tai epävarmuudelle vallan. Mukavaa lauantaita! <3
Mäkin oon tässä omia tulevaisuuden suunnitelmia miettiessä todennut, että tosiaankin pitää tehdä valintoja eri asioiden välillä. Haluanko pysyä samalla paikkakunnalla silläkin uhalla, että oman alan töiden löytämiseen menee pitkä aika, vai muuttaa mahdollisen unelmatyöpaikan perässä minne tahansa? Haluanko panostaa asumiseen vai säästää rahaa muita kivoja juttuja varten? Haluanko vain valmistua mahdollisimman nopeasti, vai tehdä samalla töitä muiden minulle tärkeiden asioiden eteen?
Tsemppiä Suvi noiden kysymysten kanssa! Kuulostaa vaikeilta valinnoilta, mut toivottavasti saat voimaa päätöksiin kuuntelemalla itseäsi. 🙂 oot kova mimmi! <3
<3 Täällä on pyöritelty samoja ajatuksia viime aikoina.
Great minds think alike 😉 <3