Kategoriat
Uncategorized

Mitä teen kun motivaatiota ei löydy?

1-001.jpg

Minulta on muutaman kerran kysytty, että mitä teen silloin, kun motivaatiota ei ole? Työn, bloggaamisen, liikunnan ja muiden tavoitteiden suhteen…

Tämä vuodenaika voi olla monelle tahmeata rämpimistä, eikä pimeyden keskellä välttämättä löydy samalla tavalla innostusta asioihin. Olen huomannut itsessäni vähän samoja piirteitä muutaman kuluneen viikon aikana (kuten eilisessä postauksessa kirjoitin). En tiedä lieneekö syy vuodenajassa, elämäntilanteessa vai jossain ihan muualla, mutta viime aikoina olen joutunut ponnistelemaan tavallista enemmän, että olen saanut erinäisiä asioita aikaiseksi.

Ja miten (olen ponnistanut siis)? Itselleni toimii inspiroivat ihmiset ja inspiroivat paikat. Jos tuntuu siltä, että kuvien ottaminen tökkii eikä ole omaan lopputulokseen tyytyväinen, päädyn yleensä pitkiksi ajoiksi selaamaan ihailemieni tyyppien Instagram-feedejä tai Youtube-videoita. Muiden työ ja jälki innostavat lähes poikkeuksetta itseänikin. Ammennan virtaa ja energiaa myös paikoista, jotka ovat minulle rakkaita, tai joista tiedän, että ne saavat minut tuntemaan jotakin. Joskus jo pelkästään kotoa lähteminen auttaa. Rauhallisissa kävelylenkeissä on piilevä voima.

DSC_0267.JPG

DSC_0006.JPG

DSC_0265.JPG

DSC_0019.JPG

DSC_0065.JPG

Uskon myös suunnitelmallisuuden voimaan. Kun motivoituneena tekee itselleen suunnitelman (esim. tällä viikolla kirjoitan gradua ma-ke-pe kahdeksasta viiteen), siitä on apua niinä aikoina kun motivaatioa ei yksinkertaisesti ole. Päivinä, jolloin tekeminen ei innosta eikä siitä ole tehnyt erillistä suunnitelmaa, on vaikeaa tarttua tuumasta toimeen.

 

Mikä teitä auttaa motivaatiopulaan?

 

SARANDA OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FIFACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN /SNAPCHAT: SARANDADEDOLLI

 

Kommentoi

%d bloggaajaa tykkää tästä: