Hei ihanat. Olen viima aikoina jakanut blogissa avoimesti kuulumisia siitä, kuinka meillä on nyt tiukempi rahansäästökuuri menossa. Epävarmat työkuviot ja toukokuussa koittavat häät ovat herättäneet ajattelemaan rahaa ja säästämistä itselleni ihan uudella tasolla. En ole koskaan joutunut sen kummemmin miettimään rahankäyttöäni (esim. opiskelijana tein aina osa-aikaista työtä ja asuin edullisessa yksiössä) enkä ole koskaan tykännyt puhua tai kirjoittaa rahasta. Tämä kaikki on siis ollut mulle tosi uutta, kamalaa ja jännittävää samaan aikaan.
Tällä hetkellä yritämme säästää ”vähän kaikessa”; olemme myyneet automme, olemme muuttaneet ruokakauppatottumuksiamme, emme tilaa ruokaa enää kotiin ja yritämme syödä mahdollisimman vähän ulkona. Säästämämme rahat menevät mm. tämän kevään kallisiin (mutta välttämättömiin) matkoihin ja tietysti häätilille. Tavalliselle säästötilille ei kerry juurikaan mitään näiden tekijöiden takia, mutta häiden jälkeen sitten voi miettiä muuta säästämistä.
Vuokramenomme ovat yhteensä reilu 900e/kk, mikä voi olla jonkun mielestä paljon, mutta asuinalueemme nähden oikeasti tosi vähän. Rakastan tätä asuntoa ja kaupunginosaa niin paljon, että luopuisin tästä ihan viimeiseksi.
Muuten säästäminen on sujunut mielestäni ihan ok. Poikaystävälläni on tosin selvästi enemmän itsekuria tässä hommassa kuin minulla. Olen itse syönyt tänä vuonna jo useamman lounaan ulkona ja laiskuuden vallatessa sortunut lähikaupan tarjontaan. Harrastan myös kallista CrossFittiä, mutta jossain määrin ajattelen sitä sijoituksena: sijoituksena terveyteen ja jaksamiseen ja siihen, että valmentajat ovat paikalla kertomassa liikkeiden tekniikasta ja ehkäisemässä mahdollisia vammoja. Usein myös ”täytän vapaa-aikani” menemällä salille enkä esim. kiertämällä vaatekaupoissa.
Jos haluatte saada hyviä ruokasäästövinkkejä, kurkatkaa tähän postaukseen. Ja katsokaa nimenomaan kommenttiboksiin, moni on jättänyt tosi hyviä vinkkejä sinne! Tänään on vasta 18. päivä ja koko kuukauden suunniteltu kahden hengen 300e ruokabudjetti lähestyy jo uhkaavasti. Katsotaan pysytäänkö vai lipsutaanko tavoitteessa. 😉
Onko siellä muita säästökuurilaisia?
Lue myös:
Missä asioissa säästämme häissä?
11 vinkkiä: miten puolittaa ruokamenot
SARANDA
OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN
10 vastausta aiheeseen “Mitä kuuluu säästökuurille?”
Täällä kans säästökuurilla. Uus vuosi alotettiin tekemällä poikkiksen kans yhteinen budjetti joka paukkuu meillä myös ruokaostoksista! Mut silti näyttää erittäin hyvältä et saahaan säästettyä summa mitä haluttiinki. Toivottavasti me pysytään nyt tässä ja päästään kesällä taas Arizonaan vähä pitemmäksi aikaa. 🙂
Taas hyvä postaus ja pidin kovasti aiemmasta postauksesta aiheeseen liittyen. Olen muutenkin blogisi fani 😉
Säästäminen kuulostaa menevän teillä tosi hyvin, onnea ja tsemppiä!
Teen itse Frugalwoods:ien tammikuun haastetta ja tykkään kovasti Frugalwoods:ien ja mr money mustache- typpien vinkeistä säätää, elää ekologisesti ja syödä kasvisruokaa 🙂 Suosittelen lukemaan esim Frugalwoods:ien case studies, joissa pariskunta auttaa muita säästämään. Niissä käydään läpi lähes kaikki säästöt,tulot, menot ja saa tosi hyviä vinkkejä. Olen itse alkanut muuttaa säästämistäni ja kuluttamistottumuksia, kun tein budjetin kuukausimenoistani ja luin miten muut tekevät. Olen alkanut pohtimaan myös mistä olen itse valmis säästämään. Asuinalue ja asunto on mulle myös niitä tärkeimpiä ja tosiaan myös urheilu/CrossFit. Niitä ajattelin itsekin jatkaa, mutta yrittää säästää muista kuluista.
En ole virallisesti säästökuurilla, mutta säästäminen on silti osa mun elämääni. Avasin kesällä mun rahankäyttötottumuksiani ( http://www.lily.fi/blogit/astu-harhaan/puhutaan-rahasta-ja-rahattomuudesta ) ja onneksi ton tekstin kirjoittamisen jälkeen olen taas palkkatöissä, ettei ihan noin pienellä summalla kuukaudessa tarvitse enää pärjätä. 🙂 Säästöönkin saan tällä hetkellä enemmän kuin sen sata euroa ja säästetyillä rahoilla aion edelleenkin rahoittaa tulevan putkiremontin ja onhan se mukava pesämuna tulevan talon ostoon sitten joskus, kun sen aika vihdoin koittaa. 🙂
Tsemppiä teille säästämiseen! <3 :)
Kiitos ihana kommenttistasi. <3 Tosi kiva että olet palkkatyössä ja rahaa riittää enempään. Samalla ihailtavaa että säästäminen jatkuu ja se on ikään kuin elämäntapa: vaikka näkyvillä ei olisikaan mitään kamalan kriittistä johon tarvitsee summan x rahaa, mitä haittaakaan on laittaa jonkin verran sivuun? Ja teillä kun tosiaan on tuo putkiremontti tulossa. 🙂
Tsemppiä myös sulle säästämiseen ja tulevaisuudessa talon löytämiseen! <3
Täällä kanssa säästökuuri menossa, erityisesti siksi että oon jäämässä opintovapaalle. Tavoite on, että ruokakauppaan menee meidän kahden hengen ruoka + taloustavaraostoksista 400e kuukaudessa. Meillä on nyt kokeilussa Prisman Foodie-palvelu, eli tehdään kerta viikkoon ostoslista netissä valmiiksi ja haetaan sitten valmiit kauppakassit kotiin. Tässä ajatuksena, että säästöä tulee hyvällä etukäteissuunnittelulla ja heräteostosten sekä kalliiden pikkukauppojen välttämisellä 🙂
Et oo muuten eka joka suosittelee Foodieta, täytyy ottaa kokeiluun. 🙂 Tuo 400e kuulostaa omasta mielestäni tosi kohtuulliselta ja varmasti tarpeelliselta kun opintovapaa koittaa. Harmi että aikuiskoulutustuki on niin pieni. 🙁
Tuo Foodien appi on tosi kätevä nimenomaan isompiin ostoksiin. Keräilyä varten saa ostoslistan lisäksi laitettua esimerkiksi jotain erityistoiveita kasviksista ja hedelmistä (haluaako vaikka kypsiä avocadoja ym.). Asiakkaalle lähetetään ilmoitus kun ostokset on valmiina, maksu tilatessa netissä ja hakiessa vain tavarat kantoon.
Itse noita joskus töissä asiakkaille keränneenä voin lämpimästi suositella, helpottaa monella tavalla arkea 🙂
No siltä kuulostaa! Olen vakuuttunut! 🙂 Kiitos teille kovasti vinkistä.