Kategoriat
Perhe & Ihmissuhteet Raskaus & Synnytys

Mitä haluan tehdä vielä ennen kuin saan lapsen?

Ennen kuin edes suunnittelimme lasten hankkimista, huomasin sanovani monelle ystävälleni: Musta tuntuu että elämässä ei ole mitään enää sen ihmeellisempää mitä haluaisin kokea ennen kuin saan lapsia. En nähnyt tai vieläkään näe, että tulevaisuuden haaveeni tai suunnitelmani olisivat millään tavalla ristiriidassa perheen perustamisen kanssa.

Nyt kun lapsi on oikeasti tulossa ja laskettuun aikaan on noin kuusi ja puoli kuukautta, olen pohtinut, onko sittenkin asioita joita haluaisin tehdä ennen sitä. Kenties matkustella enemmän? Ei, olen käynyt jo monessa paikassa ja lentämisen saasteet ovat alkaneet viime aikoina huolestuttamaan. Säästää rahaa? Olen säästänyt puolen vuoden aikana tuloihini nähden ihan hyvin enkä aio riehaantua kuluttamaan vauvankaan kanssa. Treenata hyvään synnytyskuntoon? That ship has sailed already, hehe…

DSC_9982.JPG

Vain yksi asia tulee mieleen; ja se on kirjan kirjoittaminen. Haluaisin saada sen valmiiksi ja tietysti jos kaikki menee hyvin, myös julkaista se ennen lapsen syntymää. Julkaisun ajankohdalla ei oikastaan ole väliä mutta olisi maailman siisteintä jos itse kirjoittamispuoli olisi paketissa ennen äitiyslomaa.

Muita asioita ei oikeasti tuu mieleen enkä vartavasten aio keksiäkään niitä. Tietysti haluamme nauttia kahdenkeskisestä ajasta ennen vauva-arkea mutta se nyt tapahtuu suunnittelemattakin ja yhteistä laatuaikaa onkin ollut jo viimeiset neljä ja puoli vuotta. Mulla on myös täysiluotto siihen, että lapsi ei tule millään tavalla huonontamaan meidän parisuhdetta, vaan päinvastoin – jos se tämän paremmaksi voi edes muuttua.

DSC_9485.JPG

Ei ole olemassa mitään sellaista kiveen kirjoitettua aikaa jolloin ihmisten on saatava lapsia tai ehdottomia faktoja mitä kannattaa tehdä ennen kuin se tapahtuu. Puhumattakaan siitä että useimmat joutuvat oikeasti odottamaan tosi pitkään ennen kuin lasten saanti onnistuu ja siihen mennessä voi tapahtua kaikenlaista. Paras aika lapsille on silloin kun itsestään oikeasti tuntuu siltä ja luottaa siihen, että ympärillä olevat asiat kyllä järjestyvät sitä mukaa.

Kirjan kirjoittamisen lisäksi to do -listalla on asioita jotka valmistavat meitä lapsen syntymään: käydä neuvolassa ja ultrissa, ostaa välttämättömät vauvatarvikkeet ja tehdä kotona nille tilaa, miettiä nimivaihtoehtoja… Ja jos se kirja ei onnistukaan ennen lapsen syntymää, tiedän, että lapsi tulee tuntumaan niin paljon tärkeämmältä asialta.

SARANDA

OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

8 vastausta aiheeseen “Mitä haluan tehdä vielä ennen kuin saan lapsen?”

I am a website designer. Recently, I am designing a website template about gate.io. The boss’s requirements are very strange, which makes me very difficult. I have consulted many websites, and later I discovered your blog, which is the style I hope to need. thank you very much. Would you allow me to use your blog style as a reference? thank you!

Yksi suositus lapsettomalta naiselta jonka hyvä ystävä sai lapsen pari vuotta sitten. Vietä aikaa ystäväsi kanssa ja erityisesti ystäväpariskuntien kanssa. Jokainen perhe on tietysti erilainen mutta meidän tapauksessa pariskuntien väliset illanvietot loppuivat kuin seinään lapsen tultua kuvioihin eivätkä ole palanneet.. itselläni on kova ikävä iltoja kun tehtiin rauhassa ruokaa, juotiin vähän viiniä ja puhuttiin aivan kaikesta. Enää nämä illat ovat kuin muisto vain kun kaveripariskunnan kaikki huomio on lapsessa eikä lapsenvahtia voi ajatellakaan.

Olipas ihana kirjoitus <3 Ja oikeasti, se on varmaa että mistään ei tarvitse luopua kun pieni tulee, päinvastoin.

Kuulostaa onnelliselta. Itsellä tuhisee tuossa rinnalla nyt ihana nelikuiseni, ja oikeasti olo on kyllä sellainen, ettei mistään tärkeästä ole tarvinnut luopua. Edes kokonaisia yöunia en kaipaa niin paljoa kuin pelkäsin! 😀 

Apua miten IHANASTI sanottu! 😀 En kestä!!! Mä aion niin palata mun mielessä tähän kommenttiin aina jos tuleva vähän pelottaa. 🙂 Parasta viikonloppua teille kummallekin. <3

Kommentoi

%d bloggaajaa tykkää tästä: