Kategoriat
Hyvinvointi Perhe & Ihmissuhteet

Mistä haaveilla kun on jo kaikkea?

Päiväni vaihtelevat vauvakuplasta vauva-arkeen. Kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Esimerkiksi vauvakuplassa itkettää kaikki: äsken itkin kun tajusin, että olin syönyt raskaana merilevää ja ”altistanut Denizin hengenvaaraan”. Aamulla itkin kun hymyilin hänelle ja hän hymyili takaisin. Ei siihen enempää vaadita.

Myös vauva-arjessa saa iloita ja surra. Aamupäivisin olen Aurinkolahden aurinkoisin ihminen (pun intended): matkalla leikkipuistoon kahvi yhdessä kädessä työnnän sisarusvaunuja toisessa ja tunnen että homma on hanskassa. Iltaisin imetysmaratonien aikana sydän haluaa hajota sataan osaan kun esikoinen hakee sohvan nurkasta eteiseen potkimaan palloa enkä pääse nousemaan heti sillä tai seuraavallakaan minuutilla. (Hän on puolestaan Aurinkohden fiksuin puolitoistavuotias koska hän tarkkailee syöttöjään eteisen peilin edestä nähdäkseen potkiiko oikein. Mistä hän on sen hoksannut?!)

Mulla on kaikkea: arkea hauskuuttava taapero, sylissä vauva ja kotona puoliso, jolla on mahdollisuus olla paljon kotona. Ei yksi vaan kaksi yritystä ja työ, jota rakastan ja jota voin tehdä nyt tai äitiysloman jälkeen myöhemmin. Ja vähintään WhatsAppin päässä kaikki läheiset ihmiset.

Siksi jäädyin (enkä heittänyt haastetta eteenpäin, mikä tylsimys) kun ystäväni tägäsi minut Instagram storyyn ja kysyi, mistä haaveilen. En keksinyt muuta kuin ”uudesta pesukoneesta”, vaikka vanha toimii edelleen ihan hyvin (painotus sanalla ”ihan”) ja uusi pesukone lisäisi onneani ehkä promillen verran kuukauden ajaksi. Sen jälleen sekin onni tasoittuisi ja itkisin taas kuukausia sitten syötyä merilevää ja sitä, etten pääse leikkimään pallolla.

Toki voisin haaveilla mahdottomista asioista kuten siitä, että vuorokaudessa olisi lisää tunteja, jotta voisin nauttia tästä kaikesta enemmän ja jotta esimerkiksi ehtisin tehdä sitä rakastamaani työtä paremmin. Tai iltapäivästä Julian McMahonin kanssa. (Mä edelleenkin joskus leikittelen ajatuksella, että törmään häneen jossain ostoskeskuksessa ja sitten selviää että hän on tullut vain mun takia Suomeen koska olen niin vannoutunut fani. Okei, siinä oli mun vastaus: SIITÄ mä haveilen!)

Voisin haaveilla myös kokonaisista yöunista, mutta sitten en saisi 4-6 mahdollisuutta yössä ihailla mun täydellistä poikaa ja joskus siinä samalla makuuhuoneen ikkunasta myös nousevaa aurinkoa. Voisin haaveilla raskauskilojen karistuksesta mutta on kiva muistaa kertoa itselleen että ”niin kauan kuin imettää ei saa laihduttaa”. Voisin haaveilla suuremmista asiakkuuksista niin somessa kuin mediatoimistollemme BETTERillekin mutta se vaatisi enemmän töitä ja se taas vaatisi lisää niitä tunteja vuorokauteen.

Totean siis suupielet donitsien jäljiltä suklaassa ja terveet lapset jo yöunilla, että juuri nyt, Julian McMahonia lukuun ottamatta, mulla on kaikkea.

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: 

contact@sarandadedolli.com

6 vastausta aiheeseen “Mistä haaveilla kun on jo kaikkea?”

Tosi ihana postaus! 🙂

Vähän aihetta sivuten. Muistelisin, että kirjoitit joskus jo pidempi aika sitten, että haluaisit jotain keskusteluapua/tukea toisen lapsen kohdalla sen pettymyksen käsittelyyn, että Elan kohdalla imetys ei mennyt odotusten mukaan. Muistankohan ihan väärin..? Jos näin oli, niin saitko mistään tällaista keskustelutukea? Mulla on sekä erittäin vaikea eka synnytys että imetys, joka ei onnistunut ja josta on jäänyt paljon kaikkia negatiivisia tunteita ja jopa pelkoja pikkuvauva-aikaa kohtaan. Haluaisin itse ihan vaikka kertaluontoisesti päästä juttelemaan noista synnytykseen ja imettämiseen liittyvistä – voisi sanoa jopa kevyistä traumoista, mutta ainakaan meidän neuvolan terkan kautta ei ole onnistunut. Häntä ei kiinnosta ja hän ohjasi mut vaan johonkin yleiseen mielenterveystoimistoon jonne jonotellaan hoitajan kans juttusille… ei ehkä ihan oikee osoite! Odotan siis toista lasta. Kovin on vaikeaksi tehty avun saaminen ajoissa! Niin mietin vain, että saitko sä apua jos sellaiseen koit tarvetta ja mitä kautta 🙂

Ihanaa ja antoisaa syksyä Saranda ja kiitos sun ihanasta blogista! <3

Moi Onerva!

Kiitos ihanasta kommenttistasi. Muistat täysin oikein! En muista itsekään että missä olen näin sanonut mutta olen varmasti. Muistan kun toisen raskauden ensimmäisellä neuvolakäynnillä muistaakseni 10. raskausviikolla sanoin neuvolahoitajalle, että kun synnytys lähestyy haluan lähetteen neuvolapsykologille jotta toinen imetys saisi parhaan mahdollisen uuden alun, ja mun terkkari oli onneksi samaa mieltä.

Aika kuitenkin kului ja unohdin koko psykologin. Selasin raskauden aikana paljon Imetyksen tuen sivuja ja niiden Facebook-ryhmää. Mun pelot katosivat ja toivekkuus tuli tilalle enkä enää edes muistanut pyytää lähetettä neuvolapsykogille.

Musta on ihan abusrdia, jos et saa lähetettä vähintään neuvolapsykogille. Mulla oli ”vain” imetyspettymys taustalla ja silti koin keskusteluavun todella tarpeelliseksi silloin raskauden alussa. Jos sulla on imetyspettymyksen lisäksi jäänyt traumoja muistakin asioista ja jos suinkaan vaan jaksat, vaadi lähetettä. Pyydä vaikka neuvolaterveydenhoitajan vaihtamista tai toista mielipidettä toiselta hoitajalta. Nää on niin isoja asioita ja ne harvoin lähtee itsestään pois, vaikka omassa tapauksessa sainkin helpotuksen Imetyksen tuen kautta.

Toivottavasti saat tarvitsemasi avun vaikkakin pienen taistelun kautta! <3 Laita ihmeessä mulle viestiä jos haluat jutella lisää, tätä kautta tai sähköpostilla contact@sarandadedolli.com 🙂 Ihanaa odotusta! <3

PS. Pahoittelut sekavasta tekstistä ja kirjoitusvirheestä, imetän tässä para-aikaa mutta halusin silti vastata heti koska tää on niin tärkeä aihe! 😀 <3

Vastaa

Voi miten ihanasti kirjoitettu! <3 Ihailen sitä, miten osaat olla kiitollinen arkisista hyvistä jutuista ja ihanaa, että välität tätä hyvää fiilistä myös eteenpäin <3

Itse en varmaan osaisi edes vastata kysymykseen, mistä haaveilen. En muista, että olisi koskaan ollut mitään suurempia haaveita. Yleensä ajatukset pyörivät vain arkisempien juttujen ympärillä, ja lähinnä nautinkin vain tasaisesta (ja ehkä joidenkin mielestä tylsästä) arjesta; rutiinit ovat parasta 😀
Tai nyt kun mainitsit nuo donitsit, niin niistä voisin kyllä haaveilla! <3

Kiitos paljon ihanasta kommenttistasi. ☺ Mäkin luin sun kommenttin ihaillen, koska musta toi on niin upeeta että arkiset asiat on haaveilun kohteena. Koska elämä on arkea! Ja jos se on jonkun mielestä tylsää niin sitten oon tosi tylsä itsekin. 😄 Sä oot sellasessa tilassa missä moni toivoisi olevan. <3

Vastaa

Miten ihana, koskettava kirjoitus, johon samaistun vahvasti. (Blogisi on myös ihan ykkössuosikkini! <3)

Apua, niin ihanasti sanottu. <3 Kiitos ihan kauheesti! ☺ Kello on vasta 6.16 ja sait mulle jo leveän hymyn kasvoille! Ihan super kivaa päivää sinne. ☺ Kiitos kun luet!

Vastaa

Kommentoi