Viime lauantaina huokaisin syvään helpotuksesta – 12 raskausviikkoa olivat takana ja vauvalla oli kaikki hyvin. Päivittäinen oksentaminen, ainakin puolivuorokautinen pahoinvointi ja lamaannuttava väsymys eivät ainakaan vielä ole väistyneet tieltä, mutta henkisesti tuntuu vahvemmalta ja siltä, että tälle kärsimykselle on (maailman ihanin) syy.
Miltä alkuraskaus tuntuu? Tulin raskaaksi noin kuukausi siitä kun jätin seitsemän vuoden jälkeen e-pillerit pois. En ollut saanut vielä mitään sivuoireita pillereiden jättämisestä joten kuvittelin, että kropallani kestää vielä pitkään ennen kuin se palautuu omaksi itsekseen. Mitään ovulaatioaikaa ei tässä vaiheessa vielä mietitty. Yhdet kuukautiset tulivat välissä ajallaan. Tein raskaustestin kun toisisista ei kuulunut muutamaan päivään (oikeasti olin laskenut vain väärin, kuukautisten piti tulla vasta viikon kuluttua siitä) ja testi näytti vastoin kaikkia odotouksiani positiivista. Olin ihan varma että kuukautisten ”myöhästymiseen” oli syynä se, että kroppa hakee omaa luonnollista hormonikiertoaan eikä ainuttakaan raskausoirettakaan ollut vielä ollut, mutta teinpähän testin varmuuden vuoksi. Siksi yllätyin plussaviivasta todella paljon. Mutta vain iloisesti.
Yksi viikko taisi mennä niin, että oireita ei juurikaan ollut, hehkuin onnesta ja päätin, että aion elää superterveellisesti koko raskauden ajan. Kävin juoksemassa joka päivä, ostin apteekista kaikki vitamiinit, tein todella terveellistä ruokaa ja lupasin että pienestä tuoksuherkkyydestä ja rintojen aristelusta huolimatta en anna raskauden haitata elämääni millään tavalla.
Little did I know… Siitä se lähes kahden kuukauden vankeus alkoi: väsymys, johon ei mitkään yö- tai päiväunet auttaneet, herkistyminen kaikille ja kaikesta ja sellainen superhaju, etten voinut astua jalallanikaan ruokakauppaan. Puhumattakaan siitä pahoinvoinnista, jatkuvasta oksentelusta, ruokahaluttomuudesta ja lääkäreissä ravaamisesta. Verenpaine taisi alimmillaan olla 83/55 ja taju lähti jos seisoin yhtään 30 sekuntia pidempään. Painoa tippui kuusi kiloa. Voitte arvata kuinka monta kertaa lähdin tämän aikana sinne lenkille tai tein ”terveellistä ruokaa” kotona.
Onneksi tilanne on toisenlainen nyt. Kuten sanoin, pahoinvointi, oksentelu ja (onneksi lievempi) väsymys jatkuvat, mutta moni asia näyttää jo paremmalta. Ensimmäisen kolmanneksen ylittämisen lisäksi siihen on vaikuttanut helteiden hellittäminen. Rakastan kesää ja lämpimiä kelejä mutta se yhdistettynä siihen, ettei vesikään pysynyt alhaalla, tunsin välillä tekeväni kuolemaa. Nyt olen oppinut huonosta olosta huolimatta juomaan ja syömään enkä pelkää lähteä kotoa, kun tunnistan jo omat rajani ja laukussa on pari oksennuspussia mukana. Jos bussissa ei ole ollut istumatilaa, olen pokkana mennyt pyytämään jotakin antamaan paikkansa minulle.
Mitään varsinaisia kipuja ei ole ollut. Kyljissä ja vatsassa on erilaisia ja mulle täysin uusia tuntemuksia, mutta mikään ei ole sattunut. Kaikki nukkuma-asennot ovat mukavia, selkä ei ole kipeytynyt eikä turvotustakaan ole juuri ollut. Ihossa on näppylöitä joita mulla oli ennen pillereitäkin. Vessassa ei tarvitse ravata öisin. Vatsa on kasvanut tasaisesti vaikka ”aloituspainoon” on vielä pari kiloa.
Mielialamuutoksiaakaan ei ole ollut. Toki kaikkein huonoimpina päivinä tunsin itseni ihan luuseriksi kun en pystynyt mihinkään, mutta se liittyy omaan perusluonteeseeni, ei hormoneihin.
Inhottavista fyysisistä oireista huolimatta ensimmäinen raskaus on tuntunut tosi ihanalta ja jännittävältä. Tuntuu että on saanut jonkun erityisen kunniatehtävän, pienen ihmeen, josta on nyt jo suuressa vastuussa. Olen joka päivä niin pohjattoman onnellinen, sillä tavalla jolla mikään muu onni ei tuu enää koskaan korvaamaan sitä. Onnen lisäksi läsnä on pelko siitä, että meneekö kaikki hyvin, nyt onneksi vähemmän kun alku on takana. Tietynlainen henkinen pesänrakennusvaihe on jo päällä kun olen tehnyt kymmenen eri listaa jo mahdollisista vauvanimistä ja tarvikehankinnoista, aina mamma-asuista joita aion pukea kun vatsa kasvaa ja äitiysloman rahankäytöstä.
Samaistuuko kukaan siellä tällaiseen alkuraskauteen? Millaisia alkuraskauksia teillä on ollut?
Kuvat minusta: Ani Frei, sijainti Ravintola Story
SARANDA
OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN
23 vastausta aiheeseen “Miltä alkuraskaus tuntuu?”
Muistan niin hyvin tuon väsymyksen, minkään pituiset unet ei vaan riittänyt vaikka kuinka koitti levätä! Muita ”oireita” ei oikeestaan mulla ollut Meillä täällä nyt melkein 5kk ikäinen Suomi-Kosovo poika ️
Oi pieni vauva, tuhannesti onnea. <3 🙂 Suomi-Kosovo-vauva, tykkään! Hänen on oltava varmasti todella suloinen. 😉
Huomenna tulee rv 12 täyteen. Alkuraskauteni on ollut täysin erilainen kuin sinun. En ole kokenut minkäänlaista pahoinvointia eikä mikään haju/maku ole etonut. En myöskään ole ollut yhtään väsynyt. Ainoat fyysiset oireet ovat olleet noustessa pyörrytys (kärsin normaalistikin välillä pyörtymisistä), rintojen turvotus ja aristus sekä ilman kerääntyminen vatsaan.
Olen pystynyt harrastamaan paljon liikuntaa ja ruoka on maistunut normaalisti. Fiilikset ovat muutenkin olleet hyvät.
Harmia (=lue kuluja) on aiheuttanut perinnöllinen altistuma veritulpille jonka takia joudun käyttämään koko raskauden ajan verenohennuslääkkeitä ja se aiheuttaa ~1000-1500€ ekstra kuluja.
Oi vitsi raskausoireiden puolesta vaihtaisin paikkaa anytime! Mutta apua miten kalliita lääkkeitä, ihan järkyttävää. Saanko kysyä että saako noista osan kela-korvauksena vai joutuuko kaiken maksamaan itse? Ihan absurdia…
Onnea raskaudesta ja 12 rv:n täyttymisestä. <3 🙂
Kiitos onnitteluista! Napapiikkejä myydään 10kpl paketeissa ja yksi paketti maksaa ~50e. Kelakorvausta tuosta paketista saa 40%.
Piikkejä menee 1/päivä ja piikittämistä jatketaan vielä 6 viikkoa synnytyksen jälkeen. Melkoisen monta lääkepakkausta saa ostaa mutta onneksi Kelan lääkekorvausraja tulee jossakin kohtaa 600 euron jälkeen vastaan ja vuoden loput lääkkeet saa sitten ilmaiseksi.
Toisaalta en halua enää toista kertaa kokea laskimoveritulppaa joten täytyy olla onnellinen että on vakkarityöpaikka ja säännöllinen palkka joilla pystyy maksamaan nämä pakolliset lisäkulut :)!
Ei vitsi, kuulostaa oikeesti tosi ikävälle… Mut sun asenne, vau. <3 Onneksi tosiaan on työ ja palkka. 🙂 Ja raskaana tosiaan haluaa minimoida ihan kaikki terveysriskit! Parilla läheiselläni on ollut laskimoveritulppa (tai laskimotukos, apua, onkohan se sama asia?) ja eihän tollasta toivoisi yhtään kellekään… Toivotaan ettei se sulla koskaan enää uusiudu. 🙂
Minulla on mennyt päinvastoin. Fyysisiä oireita ei ole ollut nimeksikään, mutta olen tosi onneton. Vaihtaisin mieluusti tämän henkisen pahoinvoinnin jonkinasteiseen fyysiseen pahoinvointiin…. 🙁
Minulla on mennyt päinvastoin. Fyysisiä oireita ei ole ollut nimeksikään, mutta olen tosi onneton. Vaihtaisin mieluusti tämän henkisen pahoinvoinnin jonkinasteiseen fyysiseen pahoinvointiin…. 🙁
Kiitos kommenttistasi. <3
Oon tosi pahoillani kun oot ollut onneton. Asiaa ei varmastikaan helpota se että raskautta jotenkin ”kuuluu” hehkuttaa mikä varmasti vaikuttaa siihen että moni onneton ei uskalla puhua. En tiedä johtuuko sun onnettomuus raskaudesta vai jostain muusta tekijästä, mutta jos johtuu raskaudesta niin uskon että se on paljon yleisempää kun mitä annetaan olettaa. Jo pelkästään sen raskausajan hormoonimäärä on valtava eikä ole mikään ihme että sen aikana käy läpi ihan kreisejäkin ajatuksia. Ja vaikkei johtuisikaan hormooneista niin onhan raskaus ihan uusi tilanne ja muuttaahaan vauva-arki elämää aikalailla. En olisi yhtään ihmetellyt jos itelleenkin olisi masennus palannut – tai voihan se vielä palatakin.
Toivon koko sydämestäni että tunnet olosi vielä paremmaksi ja että sulla on ihmisiä joiden kanssa koet pystyväsi puhemaan. <3
Löysin vasta sun blogin toissa päivänä ja nyt oon jo tän vuoden kaikki postaukset lukenut. Valtavasti onnea pikkuisesta ja myos ihanista häistä! Sun blogista jää tosi hyvä fiilis, ja ihanaa kans lukea kahden kulttuurin suhteesta kun oma poikaystäväni on kans Turkista kotoisin. Innostuin sun myötä kirjoittamaan omaa blogia!
Miten ihana kommentti, lämmin kiitos ja mahtavaa että postaukset ovat kiinnostaneet. <3 Vitsi miten hyvä fiilis tästä tuli. 🙂 Mä meen samantien kurkkaamaan sun blogiin!
Meillä menossa rv 8 ja vielä jännitetään, kuinka tässä käy. Välillä on reilusti oireita: pahoinvointia, kipeät rinnat ja voimakasta turvotusta ja välillä ei mitään ja sit huolestun, että oonko vaan kuvitellu sen plussan. Myös siis mieliala on heitelly Ens viikolla eka neuvola niin pääsee kyselee kaikesta. Välillä on ollu kovia vatsakipuja ja niitä oon tietty säikähtänyt. Oon myös töissä joutunu ottaa jo isommat housut käyttöön tän turvottelun myötä, toivottavasti häviää niinku useissa paikoissa väitetään. Mieluummin otan sit sen kunnon vauvamahan!
Ooh onnea raskaudesta! 🙂 Alku on kyllä kamalaa fyysisten oireiden lisäksi eniten siksi että on sata eri asiaa mielessä ja pelko kaikesta. Mutta eka neuvolakäynti kyllä helpottaa. 🙂 Toivottavasti saat vastaukset kaikkiin kysymyksiisi!
Raskaus on kyllä aikamoinen koettelemus. Oma raskauteni alkoi 1,5 vuoden yrityksen jälkeen. Olimme juuri käyneet lapsettomuuspolin ensikäynnillä ja odottelin kuukautisia alkavaksi, jotta saan aloittaa ensimmäiset hoidot. Polikäynnin jälkeen alkoi kuitenkin ilmestyä ihmeellisiä oireita närästyksestä kuumiin aaltoihin ja parin päivän päästä tein kauan odotetun positiivisen raskaustestin. Kaikki tuntui liian hyvältä ollakseen totta, olinhan jo varautunut tujakampiin lapsettomuushoitoihin joutumiseen ja keskustellut siitä mahdollisuudesta, ettemme koskaan saa biologisia omia lapsia. Olin monta viikkoa aivan varma, että keskenhän tämä menee, koska jo raskaaksi tulo oli näin hankalaa. Olin äärettömän onnellinen mutta jatkuvasti varpaillani enkä uskaltanut ajatella, että kaikki voi päättyä hyvin ja synnäriltä kotiintuotavaan lapseen.
Pari viikkoa meni lievien oireiden kanssa, kunnes pahoinvointi ja väsymys iski. Oksetti ympäri vuorokauden, jonka takia en saanut nukuttua kuin 4-6 tunnin yöunia ennen aamuvuoroa. Töistä tulin kotiin nukkumaan 3-4 tunnin päiväunia, söin mitä sisällä pysyi (lähinnä omenia ja mandariineja) ja painuin takaisin nukkumaan. En muista tästä ajasta paljokaan jatkuvan ällötyksen lisäksi. Työskentelen hotellin aamupalalla ja ainoat selvät muistot viime toukokuulta ovat paistettujen croissantien kuvottava haju. Alas meneviä ruokia ei hirveän montaa ollut ja lämpimiä ruokia en saanut alas kuuteen viikkoon.
Seesteinen toinen kolmannes kesti mun kohdallani kaksi viikkoa. Sen jälkeen alkoi helteiden mukana heikotus, uupumus, pyörrytys, uusi pahoinvointikierre, kiinnikeiden venymiskivut, univaikeudet ja nyt kovat liitoskivut. Odotan innolla mitä myöhemmin on luvassa ja vaikka tän hetkinen olo voittaa alkuraskauden oireet, on tämä vähintäänkin mielenkiintoista mitä kroppa käy läpi kasvattaakseen lapsen. Viikolla 21+1 mennään tällä hetkellä.
Tsemppiä oireiden kirjon kokemiseen! On se sen arvoista kuitenkin. ️
Voi tuhannesti onnea raskauden johdosta. <3 En voi käsittää sitä iloa kun on onnistanut vaikka on tuntunut jo ettei sitä välttämättä koskaan tapahdu. Oon niin onnellinen teijän puolesta. 🙂
Mutta ei kuulosta kyllä ollenkaan helpolta raskaudelta… Vitsi kun sen saisi kumoutumaan raskauden ilolla tai siihen olisi muita poppakonsteja. 😀 Onneksi sulla on jo yli puolet takana ja toivon että nyt loppua kohden helpottaa. 🙂 Tsemppiä!!
Kiitos kommenttistasi ja allekirjoitan täysin, tää on paras syy ”kärsiä”. <3