Eilen koitti kauhulla odotettu Midnight Run -tapahtuma, jossa käytiin pikkusiskoni ja äitini kanssa juoksemassa kympin matka Helsingin keskustassa. Reilu 11 000 osallistujaa, Satsin alkulämmittely, ihanasti erottuvat raksamiespaidat ja tarkkaan mietyt pienetkin yksityiskohdat takasivat loistavan menon. Oli muuten joka pennin arvoinen!
En ollut kertaakaan juossut kymmenen kilsaa kerralla, mutta tasaisen hitaalla vauhdilla ja oikealla hengitystekniikalla olisin jaksanut juosta toisetkin kymmenen kilometriä. Ei kyllä niin, etteikö jalat huutaisi nytkin hunajaa.
Tsemppiä lisäsi joka kilometrin kohdalla pystetyt musiikkiohjelmat ja ennen kaikkea jokainen tavallinen kaduntallaaja, joka kannusti ja heitti highfiveja juoksijoille. Jokaisen ihmisen huudosta sai niin mielettömästi energiaa lisää! Jos joku, joka oli kannustamassa lukee tätä: olet ihan mahtava! Suurkiitos!
Juostiin viimeisessä lähtijäryhmässä, ja oltiin senkin viimeisten joukossa, mikä sai hetken harmittelemaan. ”Damn it, 11 000 muuta on minua nopeimpia.” Mutta arvatkaa mitä, viisi miljoona muuta jäi kotiin. Ja laittomani moni luovutti.
Harkitsenkin nyt Helsingin City Runiin osallistumista, joka on siis puolimaratoni ja se järjestetään toukokuussa. Ennen kun laitan nimeni alle, haluan löytää juoksukaverin sinne, koska tiedän etten millään jaksa taittaa 22 kilometriä yksin. Olisi vain niin siistiä sanoa, että ”olen juossut puolimaratonin” – jonka jälkeen seuraava etappi olisikin luonnollisesti itse maratoni.