Meidän häistä on reilu kolme kuukautta aikaa. Tuntuu että ne olivat vasta eilen mutta samaan aikaan että ne olisivat olleet ihan toisena maailman aikana. Puhumme niistä edelleen päivittäin, ja vaikka raskauskupla on sivuuttanut jo vähän hääkuplan, jaksetaan silti ihmetellä miten täydellisesti kaikki meni.
Ajattelin päättää hääpostaukset kokoamalla häiden aikajanan kuvina. Kaikki kuvat on ottanut taitava valokuvaaja Katarina Kirvesmäki, johon oltiin aivan äärimmäisen tyytyväisiä!
Vietin hääaamun ystävieni kanssa hotellisviitissämme, aamiaisella sekä meikkaajalla ja kampaajalla. Saavuin häätilaamme Ravintola Töölönrantaan klo 14 aikoihin, jossa vaihdoin häämekon päälle ja josta siirryimme ottamaan tulevan aviomieheni kanssa first look -kuvat. Kaikki kuvat ja tarina kuvien takaa löytyvät tässä postauksessa.
Loput kuvat otimme Töölönlahden kaislikossa ja Talvipuutarhan pihalla ja sen sisällä. Niin upeita miljöitä molemmat, vaikka luonto olikin vasta heräämässä eloon.
Vieraat saapuivat klo 15 aikoihin, nauttivat alkumaljan ja istuivat terassilla odottamaan meitä. Meidän häät olivat 5.5.2018 ja kaikki sanovat että silloin alkoi virallisesti kesä. Oli niin lämmintä! Mikä oli absurdia, sillä vielä kuukausi takaperin oli jäätävät lumikinokset vielä Helsingissä ja olin ihan varma että jos ei toukokuun alussa ole lunta, niin ainakin plussa-asteita korkeintaan viisi.
Klo 16 meillä oli vihkminen ulkona, jonne kävelimme yhdessä kihlaparina ja poistuimme avioparina. Olimme pyytäneet maistraatilta notaarin paikalle vihkimään meidät. Vieraat puhalsivat saippuakuplia ja tunnelma oli todella maaginen.
Vihkimisen jälkeen siirtyessämme ravintolaan, syntyi onnittelujono ihan vahingossa. Emme olleet suunnitelleet sellaista, mutta se oli sittenkin mukavaa sillä pääsimme tervehtimään jo tässä vaiheessa jokaista vierasta erikseen. Onnitteluiden jälkeen siirryimme syömään alkuruokaa buffetista.
Kaikki ruoka oli vegaanista
Välissä muistin soittaa Kosovoon isoäidilleni, joka ei valitettavasti saanut viisumia meidän häihin. Se oli herkkä hetki (ja ehkä jo viides kerta kun itkin sinä päivänä).
Alkuruoan jälkeen oli ensimmäiset puheet: isosiskoni, Ferhatin veli, Ferhatin ystävä ja minun ystäväni puhuivat todella koskettavasti. Onneksi kaikki puheet ovat videolla ja niihin voi aina palata.
Alkuruoan jälkeen pääruoka tuli pöytiin. Ehdimme välissä ottamaan muutamat perhepotretit.
Meidän perhe. <3
Pääruoan jälkeen oli morsiamen puhe ja sulhasen puhe. Minun puheeni voi lukea kokonaisuudessaan täältä.
Pääruoan jälkeen oli ”kilpailu” että mikä pöytäseurue tunsi avioparin parhaiten. Kaasona toiminut pikkusiskoni kysyi ”Kumpi avioparista” -tyyppisiä tietokysymyksiä ja eniten oikeita vastauksia saanut pöytä sai kasan suklaata. Ennen leikkiä ja leikin jälkeen otimme loputkin yhteiskuvat ulkona. Saimme yhteiskuvia kaikista vieraista, mikä oli tosi mukavaa.
Sitten oli hääkakun leikkaamisen vuoro. Vitsi kakku oli upea ja maistui niiiin hyvälle.
Iltaa myöten heitin kukkakimpun ja Ferhat heitti sukkanauhan.
Hääkimppu ja sukkanauhat menivät niiiiin oikeisiin osoitteisiin. 😀
Jonka jälkeen oli häävalssin vuoro ulkona. Olimme suunnitelleet oman koreografian ja harjoittelleet tanssia iltaisin kotona ehkä, öö, viikon? 😀 Siihen nähden se meni tosi hyvin ja vieläkin välillä tanssimme samaa tanssia kotona. Kappaleena oli Righteous Brothersin Unchainted Melody, sama kappale soi vihkimisen ajan taustalla melodisena versiona.
Ja sitten alkoivat BILEET! Tanssilattia oli ensimmäisestä sekunnista asti täynnä ja DJ soitti niin suomalaista, englantilaista, turkkilaista kuin albanialaista musiikkia. Tunnelma oli ihan mahtava. Jatkoimme pilkun jälkeen Helsinkiin vielä Valkoiseen saliin, jossa meille oli varattu omat pöydät.
Maailman paras päivä! #Häät-tägin alta löytyy kaikki muutkin blogin hääpostaukset. 🙂
SARANDA
OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN
4 vastausta aiheeseen “Meidän häiden aikajana kuvina”
IHANIA kuvia joista välittyy niin onnellinen fiilis <3
<3<3<3
Teidän häät vaikuttaa kyllä olleen niin kivat! 🙂 Mut oon miettinyt jo muutaman kerran ennenkin niin nyt on pakko kysyä; mitä tossa Ferhatin tatuoinnissa lukee? 😀
No ne oliii. <3 Haha vähän oot söpö. 🙂 Kaulassa lukee ”brother” ja se on muisto hänen edesmenneelle veljelleen. 🙂
Ihanaa viikonjatkoa sinne. <3