Saanko esitellä teille Lontoon parhaimman ostoksen: ruskean maailmankartan, josta raapustaessa kaupungit jossa olet ollut jo, ne muuttuvat vihreäksi.
Laskin, että olen ollut vuoden sisällä 22 kertaa lentokoneessa. 22?! Se on enemmän kuin mitä moni koko elämänsä aikana. Myönnän, että osasyynä on se, että olen lentänyt lähes aina välilaskulla, mutta aika paljon myös se, että olen matkustanut vuodessa aivan hitosti.
Matkustelu nyt vaan tekee minut onnelliseksi. Ai mikä siinä? Uusien paikkojen näkeminen, uusiin kulttuureihin tutustuminen ja uusien ihmisten tapaaminen. Uusien piirteiden löytämistä itsessään ja uusia inspiraationtuulia. Vanha sama kaipuu kokea uutta ja vanha sama ikävä kotiin. Nämä kaikki.
Aloin raapustaa (punnan kolikolla, hehe) kaupunkeja, joihin olen matkustellut (mitään lentokenttäpysähdyksiä tai lapsuusiän paikkoja, joista ei ole tarkkoja muistikuvia ei lasketa), ja tajusin että ei niitä olekaan niin paljon. Suomen, Kosovon ja Australian lisäksi, joiden sisällä olen matkustanut paljon ja monta kertaa, kaupunkeja on vain kahdeksan. Ja vain yksi niistä Euroopan ulkopuolella. Ei se kyllä vähänkään ole, varsinkin kun olen käynyt näissä kaikissa aika lyhyen ajan sisällä, mutta suunta on kyllä vain ylöspäin.
Haluan saada koko kartan vihreäksi.
Kiinnitin sen alkovini sängyn vastapäiseen seinään, ja ajon katsoa sitä joka aamu ja joka ilta. Muutaman kuukauden välein raapustan uusia kaupunkeja, puolen vuoden välein uusia maita ja vuoden välein uusia mantereita. Pankki menee miinukselle ja joudun syömään loppuelämäni nuudeleita, mutta ainakin voin tehdä jotain, mikä tekee minut aidosti onnelliseksi.
PS: Kuusi paikkaa, joissa haluaisin käydä parin vuoden sisällä:
Lappi
Venetsia
Pariisi
Etelä-Afrikka
Grönlanti
New York
5 vastausta aiheeseen “Maailmankartta, joka muuttaa maailmaani”
Ihana kartta! Haluutko paljastaa mistä oot ostanu sen?
I think so too! Ja hommasin sen Lontoon Camdenista jostain pienemmästä sisustuskaupasta…?:S anteeks en muista tarkemmin!
Wow makee kartta! Inspiroit mua aina. <3
Eikö ookin!:) ja kiitos ihana <3 (joo toi pienempi kuin kolme ei oikein tunnu toimivan täällä lilyssä, ärsyttävää!)
Oho toimihan se 😀