Me lähdettiin ystäväni Jonnan kanssa viikko sitten tiistaina todella aikaisin aamulla Helsinki-Vantaa -lentokentälle, josta lennettiin Munichin lentokentän kautta Lontooseen. Munichissa syötiin herkullinen saksalainen aamiainen ja niin hyvää jäätelöä, että voisin jatkossa aina lentää kyllä sieltä kautta! Hahah, jep, jäätelön vuoksi. Odotus Munichissa oli viisi tuntia, mutta kappas vain kun sekään ei riittänyt meille: vartti ennen koneen lähtöä tajuttiin että oltiinkin odotettu Nepaliin (Nepal-Lontoo, same thing i know) lähtevän koneen portilla, ja Lontooseen lähtevän koneen portti oli ihan eri kerroksessa ja lentokentän toisessa päässä – tietysti pitkän passitarkastusjonon takana. Taidettiin juosta siinä kohtaa kyllä kovempaa kuin koskaan elämämme aikana, ohitettiin ja kaadettiin kumoon jokainen vanha pappa vaikka jokainen solu mussa oli luovuttanut ja kironut, että se kone on mennyt jo.
Onni onnettomuudessa kuitenkin, että jollakin matkustajalla oli joku ongelma ja lennon lähtö viivästyi. Viuuuh. (Mulle on käynyt btw näin aikasemminkin kun olin lähdössä Istanbuliin. Taidan ottaa vähän liian chillisti nää kenttähengailut.)
Anyway, perille päästyämme Lontooseen oltiin aika väsyneitä, ja päätettiin pyhittää loppupäivä sight seeingille. Lähdettiin summa mutikassa kävelee, eikä mennyt kuin muutama minuutti niin oltiin London Eyen kupeessa. Eikä mennyt montaa muutakaan kun alkoi sataa, haha, niin lontoomaista. Rakastuttiin kyl oitis koko kaupunkiin, kohteliaisiin ihmisiin ja mahtaviin goottilaisiin rakennuksiin.
Illan aikana käytiin syömässä, ostamassa jo pieniä matkamuistoja, ruokakaupassa ja varaamassa tuleville päiville lipukkeita eri paikkoihin. Ja napsittiin nää ekat kuvat!
Kuvat kaikki joko itse tai Jonnan ottamia.
8 vastausta aiheeseen “Lontoo 1. päivä: vaikeuksien kautta perille”
Se on kyllä München, eikä mikään Munich suomeks…
Munich on lentokentän nimi 🙂 oltiin lentokentällä.
Oot kyllä niin söötti tyttö 🙂
Aww:D kiitos:)
Ihania kuvia ja näytät niin kauniilta 🙂
Kiitos, ihana! xx
Upeita kuvia! Upea nainen! Upea Lontoo!
*Sanna
Niin oot sinäkin:) kiitos!