Tähän se loppui. Nimittäin Lilyn asukuvahaaste ja peilikuvien sarja. Olo on helpottunut, sillä nyt ei tarvitse tuskailla näidenkään kuvien kanssa aamuseitsemältä – mutta myös haikea, koska enää ei ole hyvää tekosyytä postailla omasta pärstästä kuvia. No, enköhän mä sellaisen kuitenkin keksi. Vähintään haastan itse itseäni laittamaan kerran viikossa asukuvan…
Päätettiin siskon kanssa varata ensi viikolla kirpparipöytä Hietsusta, koska ollaan oikeasti todella kyllästyneitä kaikkiin vaatteisiimme. Tälläkin hetkellä kellarissa piileksii kuusi jätesäkillistä vaatteita, laukkuja ja kenkiä, ja tarkoitus olisi raahata sinne muutama pussi lisää. Ihan järkyttävä vaatemäärä pursuaa vanhempieni, omani ja siskoni kämppien vaatekaapeista. Enkä varmasti aio ostaa niiden tilalle mitään. Poikkeuksena ensi kuun ystävämyynnit, johon syysshoppailuni saa niin alun kuin stopinkin.
Anyway. Tänään oli päällä Bershkan paita (<3 voi, Bershka, missä viivyt kun et ole vielä saapunut luoksemme) ja Vero Modan farkkulegginsit. Lempparikaulahuivista olen irrottanut merkkilapun pois, joten sen menneisyys jääköön mysteeriksi. Sen tulevaisuus on kuitenkin koko tämän syksyn kaulassani, jossa se tulee viettämään monet viileät ja pimeät illat.