Uskoakseni on kahdenlaista kateutta: myrkyllistä ja lamaannuttavaa ja sitten voimaannuttavaa ja eteenpäin potkivaa.
Myönnän että usein lähipiirissäkin jaettu positiivinen uutinen saattaa herättää minussa kateuden tunnetta millisekunnin ajaksi. Mä en tiedä onko se jokin biologisesti ihmiselle ominainen mekanismi tai vain piirre, joka on juurtunut itseeni lapsuudesta saakka. Muistan myöhään teini-ikään asti olleeni kateellinen monillekin: kauneimmille lukiokavereilleni, seurusteleville ystävilleni ja paremmin menestyneimmille opiskelutovereilleni.
Mä en tiedä milloin ja miten onnistuin ravistelemaan melkein päivittäin piinaavan kateuden pois. Ehkä se oli vain sitä teini-iän epävarmuutta joka iän karttuessa hävisi itsestään, sillä uskon kateuden olevan nimenomaan sitä: epävarmuutta. Totuus on nimittäin se että aina jollakin menee sinua paremmin jollain aspektilla, ja jos et arvosta sitä mitä sinulla on nyt, saat olla kadehtimassa sisaruksiasi, puolisoasi, naapuriasi ja jokaista läheistä ystävääsi…
Enää minua ei häiritse se että ensimmäinen ajatukseni saattaa olla iloisen uutisen kuultuani oi vitsi, mäkin haluun. Voin olla aidosti onnellinen toisen puolesta vaikka hieman harmittaisikin miksei itsellään ole parempi palkka, erottuvat vatsalihakset tai takataskussa lentolippu lämpimään. Haluan että ihmiset lähelläni ovat onnellisia ja menestyneitä jopa myös itsekkäistä syistä – he haastavat minuakin seuraamaan unelmiani ja ovat elävä todiste siitä, että mikä vain on mahdollista.
Tänään mä olen kateellinen bloggaajille joilla on aina vähintään 5-6 asukuvaa per postaus, morsiamille joiden häät ovat vasta kesällä (aika loppuu niin kesken!!) ja about jokaiselle joka tietää mitä elämältään haluaa.
SARANDA
OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN