Tulen muistamaan 23-ikävuoteni yhdestä asiasta: tämänikäisenä kyseenalaistin kaikkea ja kaikkia.
En vain ekologisia valintoja kuten tässä postauksessa kerroin vaan arvoja laajemminkin. Rahankäyttöä, matkustelua, ihmissuhteitani, töitä ja unelmia. Tuntuu että olen koko nuoruusikäni antanut mennä vain autopilotilla miettimällä mitä mä oikeasti haluan ja mikä todellisuudessa tekee minut onnelliseksi ja minusta minut.
Ennen kaikkea olen jo muutaman vuoden elänyt jossain hullussa illuusiossa, jossa enempi on parempi ja hyvän elämän mittari on aikaansaamamme asiat. Mitä enemmän teen, sitä paremmin voin, olen ajatellut. Kuinka väärässä olen ollutkaan.
Olin toissapäivänä kuuntelemassa Jaakko Halmetojan luentoa Nordiq Nutrition tuoelanseerauksen yhteydessä. Jaakko vaikutti älyttömän valoisalta ja fiksulta persoonalta, jonka kanssa pääsimme keskustelemaan myös tilaisuuden jälkeen. Puhuimme tämänhetkisestä trendistä ja yhteiskunnamme kulttuurista, jossa ihmiset viilettävät menemään ja jossa lepo, pysähtyminen, epämiellyttävät tunteet ja huonot päivät pidetään ihmiselle negatiivisina asioina. Asioina, joista on yritettävä päästä mahdollisimman tehokkaasti eroon.
Jaakko sanoi, että kun elämässä on yrittänyt tarpeeksi kovaa, saattaa huomata, ettei puskeminen autakaan. Sen usein kuitenkin ymmärtää vasta silloin, kun on yrittänyt puskea tarpeeksi pitkään – tietyn pisteen jälkeen ei olekaan tarvetta todistella muille eikä edes itselleen, että kykenee erilaisiin juttuihin. Lopulta sitä iloa alkaakin saamaan asioista, jotka eivät näytäkään somessa kauniilta.
Myös toinen Jaakon lauseista jäi mieleeni: katsomme liian usein laajutta syvyyden sijaan. Niiiin totta. Minun on turha kyttäillä blogin kävijälukuja – vaikka ne kasvaisivat päivissä tuhansia, en saa yhdestäkään luvusta yhtä paljon iloa kuin yhdestä kommenttista, jossa lukija aidosti kertoo nauttivansa tekstistäni. Laatu korvaa määrän ja syvyys laajuuden.
Kyseenalaistamista, kasvua, tutkiskelua – sitä voi kutsua miksikä vain. Läheisteni mielestä se on ärsyttävää ailahtelevuutta, kun mieleni vaihtuu kokoajan ja joka päivä avaan illallispöydässä uusia, painavia teemoja. Teemoja, joiden mielipiteeni voivat olla viiden vuoden, kuuden kuukauden tai viikonkin kuluttua ihan eri. Mielipiteitä, joilla ei ole aina riittävästi faktatietoja taustalla ja joita välillä tekee mieli perustella vain sillä että musta tuntuu nyt vain tältä.
Sekava postaus, sekava muija. Toivottavasti ei mennyt ihan yli hilseen ja toivon että joku toinen yhtä sekava sai jotakin tästä irti. 😉
SARANDA
OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN
10 vastausta aiheeseen “Kyseenalaistamisen kausi”
Katsomme liian usein laajuutta syvyyden sijaan.
Niin hyvin sanottu.
Ihanat kuvat tässä postauksessa! Ja tekstikin sai hymyn huulille 🙂
Kiitos! <3 Se on erilainen kuin mitä oon yleensä lisännyt ja oon siksi ollutkin epävarma sen suhteen, joten tosi kiva kuulla positiivista palautetta. :) Haleja! <3
Onpa ihana toi eka kuva!
Itsekin saatan muuttaa usein mielipiteitäni ja olen miettinyt, että onko se väärin, jos toisella hetkellä ajattelee toista ja seuraavalla toista. Eikö se ole vain sitä tiedon ja ymmärryksen lisääntymistä 🙂 Mun mielestä asioista pitäisi muutenkin keskustella enemmän ja just kyseenalaistaa. Kiitos hyvästä postauksesta!
Kiitos itsellesi kommenttista! <3 Ja tosi hyvin sanottu toi että se on merkki kasvusta ja siitä että tietää/ymmärtää enemmän. 🙂 Ois aika mälsää jos omia mielipiteitä ja kannanottoja ei olisi hyväskyttävää muuttaa… Kivaa päivää sinne! <3
Puhkesin kyyneliin tään tekstin lukemisen jälkeen.. Tosi koskettava ja ajankohtainen aihe ihan meille kaikille. Tajusin vasta nyt että tässä yhteiskunnassa nykyään määrä korvaa laadun mutta se määräkin mitä tehdään yritetään panostaa siihen täysilläm. Pidemmän päälle ei ihminen jaksa. Kiitos kun pistit ajattelemaan..<3
Voi sinä, mulle tulee hyvä mieli jos sait ajattelemisen aihetta. <3 Ja tosi mielenkiintoinen pointti. Tosiaan tuntuu että nykyään pusketaan molemmat, määrä ja laatu, edellä miettimättä onko se kestävää vai ei…
Mukavaa lauantaipäivää sinne. 🙂
Ihana sinä! Tutkiminen ja kyseenalaistaminen on tärkeää! Hyviä oivalluksia olet tehnyt, ja sun asenteella niitä tulee varmasti lisää 🙂
Kiitos kommenttista murunen ja ihanaa viikonloppua!