16.1 pieni blogivauvani täytti ruhtinaalliset puoli vuotta.
Ai että mua jännitti alussa avata tää. Tarvitsin varmaan ainakin viidenkymenen kaverin ja sukulaisen kannustuspuheen ennen kun uskalsin kirjoittaa ensimmäistäkään postausta.
Paita Bershka / Kaulakoru Primark
Nyt puolen vuoden ja tuhansien kävijöiden jälkeen tämänkin vauvan on aika oppia konttaamaan ja pian myös kävelemään. Oon hommaillutkin näiden hiljaisien päivien aikana pienen blogiremontin parissa. Kansi- ja profiilikuva vaihtuivat ja reunoihin on tullut uutta tekstiä. Koska mulla on paljon sukulaisia ja kavereita ulkomailla, jotka haluaisi lukea blogia, kirjoitan jokaisen postauksen jälkeen lyhyen englanninkielisen käännöksen. Olen ladannut kuvanmuokkausohjelmia ja räätälöinyt useampaa tuttua blogikuvaajakseni.
Hetken pohdin myös blogin nimenvaihtoa. Tyhjä Ajatus -nimi on monta kertaa aiheuttanut hämmennystä. Se juontaa juureensa ystäväni Minnan keksimään fraasiin. Oltiin 13 ja puhuttiin ihastuksistamme. ”Ihastus johonkin poikaan on niinku tyhjä ajatus. Sä vaan ajattelet sitä, koska sulla ei ole muutakaan ajaltetavaa.”
Nimi ei siis vaihdu miksikään, sillä tää blogi on mun ihastus ja mitä enemmän se kasvaa, kasvaa tää ajatuskin.
Saranda
// My blog turned six months this week, so I wanted to make some small changes around here. From now on I will also write every time a short english translation in the end so my readers abroad may read this blog too.
14 vastausta aiheeseen “Kuuden kuukauden murros”
Jatka samaan malliin :))
Hihihi! 🙂 näin ois tarkotus.
Mulle/mun koneella näkyy tuo ”profiili”kuva ihan kauhean pienenä, paljon pienempänä kun muualla Lilyn blogeissa. Tiedä sitten mistä johtuu. Joka tapauksessa, ihanaa jos alat kirjoittamaan useammin taas,sun tekstit piristää päivää kuin päivää.
Mulla myös ja oon kai jotenkin aina toivonut että se ois vaan mun koneen vika…? Damn it. Oon yrittänyt kaikki konstit ja niksit, joskus oon vaan niin toivoton tään tekniikan suhteen. Mut kiitos kun kerroit!
Ja kiitos paljon, suloinen, sun kommentti piristi mun päivää. 🙂
Ihana tarina nimen takana! <3 Jatka samaan malliin, onnea puolivuotiaalle! :)
Kiitos paljon, Rosanna!
Oon aina ajatellut että tyhjä ajatus = john locken ”tyhjä taulu” (tabula rasa) 😀 mutta hyvä kun tääkin selvisi ja suloinen tarina sen takana!
Haha toi ois oikein hyvä variaato kans!
Onnea 🙂 sulla on ihana blogi <3
🙂
Onnea 🙂 sulla on ihana blogi <3
Kiitos! 🙂 te ootte ihania lukijoita!
Mä päätin uudenvuoden jälkeen vähentää tietokoneella vietettyä aikaa. Lopetin monien blogien seuraamisen ja niin edelleen. No, se ei kestänyt kauaa.. Tajusin, että selailen netissä oikeesti sellasia juttuja, jotka kasvattaa mun yleissivistystä, ja ne muut jutut netissä mulle on blogit, Pinterest ja muu hömpämpi selattava, mutta mitä siitä kun ne auttaa mua haaveilemaan ja ajattelemaan isosti, olemaan positiivinen.
Niin mites tämä asia tänne kuuluu..? Löysin taas tämän blogin lukutauon jälkeen ja muistin miten hyvälle mielelle sun tekstien lukemisesta tulee. Painoin taas seuraa-nappia. 🙂
Hyvää synttäripäivää!
Hymyilin kunnon kestohymyä tään kommentin lukemisen jälkeen! Kiitos, ihana!
Ihan fiksuu muuten tuollainen tietokonetauko. Muistaa jonkun ajan jälkeen että miksi siellä roikkuu ja mitkä on ne syyt jotka on sinne palamisen arvoisia. Pitäisi itsekin pitää. 🙂
Toivottavasti aina haaveilet isosti! xx