Kun suorittaminen seuraa lomallekin

Kosovossa oli omalla tavalla ihanaa mutta toistin sen saman virheen, jonka olen tehnyt aikasemminkin: toin suorittamisen paineen arjesta mukaan lomalle.

Ensin meillä oli noin neljä kokonaista päivää poikaystäväni kanssa, ja mun oli pakko ”tehdä kaikki pakolliset ja nähdä kaikki nähtävyydet” hänen kanssaan – tiesin, että kun hän lähtee, minulle ei jäisi enää omanikäistä seuraa ja halusin, että hänkin kokee Kosovossa kivoja muistoja. Hän kovasti yritti kertoa, että päivän ei tarvitse olla aamusta iltaan aikataulutettu ja että niitä kivoja muistoja voi tehdä myös meidän asunnossa tai puistossa istuen, mutta ne sanat kantautuivat kuuroille korville. Kaiken lisäksi ulkona oli lämmintä ja Suomessa satoi, olihan pakko ottaa jokaisesta t-paitakelistä ilo irti.

Sitten poikaystäväni lähti ja tiesin, että minulla on yksi kokonainen viikko aikaa isoäitini kanssa. Silloin se paniikki vasta alkoi. En tiedä milloin näen mummia seuraavan kerran, nyt on ihan pakko herätä joka aamu tosi aikaisin ja tehdä sen kanssa tätä ja tuota ja levätä vain silloin kun hänkin lepää. Mummini kovasti yritti kertoa, että mun seura kelpaa silloinkin kun vain istun hänen vieressään vaikka kirja sylissä tai nukun päiväunet viereissä huoneessa, mutta nekin sanat kantautuivat kuuroille korville.

Sitten oli kaikki ne asiat joita lomalla on pakko tehdä joita en tehnyt ja josta tunsin entistä paskempaa fiilistä: mun piti nukkua myöhään, lukea kolme mukanani tuomaa kirjaa tai ainakin se kesken jäänyt loppuun, harrastaa kotijoogaa tai mitä tahansa muuta liikuntaa… Oli pakko ehtiä kävelemään päämäärättömästi katuja ja ihmetellä paikallista elämää ja saada sellainen ”ooh elämä on niin ihmeellistä, nyt elän vain hetkessä” -tunne.

Sitten mä sain vatsataudin ja mummi vaarallisen kuumeen, ja silloin se iski päin kasvoja: mun on ihan pakko levätä.

Elämä on ihmeellistä ja uskon, että sen salaisuus on hetkessä elämisessä niin, että tekee niistä hetkistä omannäköiset luontoa ja muita ympärillä kunnioittaen. Mutta kaikki tuo on todella, todella vaikeaa jos ei voi henkisesti hyvin. Mä olen käynyt alkukeväästä asti pahasti ylikierroksilla, eikä vauhdin hidastamiseen riitä pari viikkoa lomaa – ei varsinkaan silloin, kun ”lomailun” tahti on tuollaista. Mun on edelleen tosi vaikea myöntää se, että siinä missä vielä muutama vuosi sitten mua ihan aidosti teki onnelliseksi hyvin aikataulutettu elämä, nykyään mulla ei yksinkertaisesti ole voimia siihen. Ei arjessa, eikä varsinkaan lomalla.

Nyt mä oon Suomessa ja nyt mä lepään, omanlaista lepäämistä. Ja yritän muistaa sen, että Kosovon (ja vertauskuvannollisesti elämäni) parhaat hetket olivat sellaisia, kun katsottiin mummin kanssa turkkilaisia saippuasarjoja ja juotiin monta kupillista teetä.

SARANDA  
 
OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN