Lumet on jo sulaneet, kokoelman kivoimmat pokat on käytössä ja tänään juoksin lenkin pelkällä pitkähihaisella.
Viikonlopuksi on kuitenkin luvattu tähän fantasiasäähän verrattuna kunnon katastrofia – mutta koska ei ikinä mitään pahaa ellei jotain hyvääkin, tässäkin karussa sääennustuksessa on hopeareunus.
Kaikki kiva on taas edessäpäin. Merenpinta jäätyy, se sulaa. Toppatakin joutuu kaivamaan jälleen esille, mutta kohta voi taas vaihtaa sen farkkutakkiin. Vielä saa jäntskäillä ja kutkutella sen ajatuksen kanssa, että ei ihan vielä mutta kuitenkin kohta saa heittää talviturkin menemään aina niin jääkylmältä tuntuvassa vedessä, lähteä kotoa pelkkä neule päällä, juoda skumppaa vasta-avatuilla terasseilla ja syödä kojusta ostettua jäätelöä.
Kuin eläisi vuoden parasta aikaa kaksi kertaa.
Siis tulkoon talvi, parempi vaan – vuoden kivoin aika on taas ihan nurkan takana. Mutta nautitaan ennen sitä kuitenkin tässä ja nyt missä tahansa (kelissä) se tässä ja nyt onkaan.
Kuvat on ottanut ihana Jonna.
Saranda
4 vastausta aiheeseen “Kun kaikki kiva on taas edessä”
Sää on mitä on, mutta omaan mielialaan ja asenteeseen voi vaikuttaa. 🙂 Ja sulla on ihanan positiivinen sellainen!
You said it girl! Ja aww ihana piristys olet <3
Näin on! Odottaminen on aina parasta aikaa 🙂 näytät todella kauniilta Saranda.
Voii kiitos! 🙂