Kategoriat
Uncategorized

Kun kaikesta on jo kirjoittanut

DSC_2216-001.JPG

Kun blogia on kirjoittanut jo neljä vuotta, alkavat teemat, sanat ja jopa otsikotkin toistamaan itseään.

Välillä tuntuu että on kirjoittanut kaikesta eikä ole enää mitään sanottavaa.

Mutta sitten mietin elämää yleensäkin: samat asiat toistuvat monesti (uusi työpaikka, ero, haaveet toteutuvat, haaveet murskaantuvat) ja niistä keskustellaan samojen tyyppien kanssa aina vain uudestaan.

Ei blogi oikein eroa siitä. Postaukset ovat kuin ajatukset ja ajatukset välillä kiertävät kehää. Ja välillä ne palaavat edellistä kertaa jalostetuimpina ja viisaaimpina takaisin.

DSC_2149.JPG

DSC_2146.JPG

Teitä (ihania, rakkaita lukijoita) ilmestyy sinne ruudun taakse jatkuvasti lisää ja monilla on jäänyt vanhat postaukset lukematta. Ja ehkä pitkäaikaisilla lukijoilla on yhtä huono muisti kuin minulla kun saan jäätävän deja vù:n siinä tekstin puolessa välissä ja totean että hitto soikoon, täähän on jo puitu ja julkaistu. Ja ehkä ennen kaikkea elämä ei ole niin vakavaa, ja siinä päätee kuuluisa sanonta: kertaus on opintojen äiti.

Ja hei, kaikenlaiset postausideat otetaan lämmöllä vastaan. <3

 

Tämän viikon postaukset:

”Miten minä voisin paremmin?”

Yhtenä aamuna

Kotona parasta just nyt (+ punajuurihummuksen resepti)

Tänäkesänä

Kesä jatkuu vielä – ainakin lautasella

24 tuntia Vaasassa

Kun kaikesta on jo kirjoittanut

 

SARANDA OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FIFACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

5 vastausta aiheeseen “Kun kaikesta on jo kirjoittanut”

Eihän se mitään haittaa, vaikka postaukset kiertävät kehää. Sitähän se elämä on. Pelkästään vuodenajatkin kiertävät kehää ja postauksetkin mukailevat niitä (ranta-ja kesävaatekuvat kesällä jne.) ja aina tulee silti yhä uudestaan ja uudestaan uusi kesä. Joka kerta kuitenkin postauksiin tulee uutta vivahdetta, vaikka jo sillä, että joka kesä tulee uutta vaatemuotia…tulee käytyä uusissa paikoissa, uusia asioita tapahtuu. Silti kaikki tapahtuu siinä kehässä, niin sen pitääkin olla. Elämä kulkee sitä rataa, kehää pitkin, kuten se on tarkoitettukin! Toisekseen me kaikki olemme siinä mukana, pyörimässä :). Heh, tuli vähän sekopää selostus 😀

Siis Nämä kuvat!!!! Niissä asuvat värit!!! En oo ikinä nähnyt noin syviä sävyjä <3
Oohhh. Mä kehystäisin nuo!

Ps. Iski ihka ensimmäinen "kuvakateus"?!! :D:D

Ihana Mia! 🙂 <3 Paikka on Kiikunlähde (Hollola), suosittelen käymään! Vesi on oikeasti tuon väristä eli ei oo photoshopattu. 🙂

Kommentoi

%d bloggaajaa tykkää tästä: