Kategoriat
Perhe & Ihmissuhteet

Kun aika loppuu kesken (vaikka ei ole mitään muuta kuin aikaa)

Nielaisen ison möykyn kurkusta alas kun tajuan: vanhempainvapaata on enää neljä kuukautta jäljellä.

Se on kaksi kuukautta vähemmän kuin mitä vapaata on takana. Se on kuukauden vähemmän kuin mitä Ela on vanha. Se on aivan liian vähän, vaikka tiedän, että yhteiskunnan maksamana se on tosi paljon. Se on aivan liian vähän, vaikka rehellisesti osa minusta kaipaa jo töihin ja omiin rutiineihin.

Mainitsin synttäripostauksessa, että näillä näkymin vanhempainvapaan jälkeen jatkan työelämässä yrittäjänä. En tiedä kuinka paljon se tulee viemään aikaani ja kuinka paljon tulen olemaan vielä Elan kanssa kotona. Jotenkin pelkkä sydän särkyy siitä ajatuksesta, etten ole loppuvuodesta enää niin paljon kotona. Puolet sydämestä siksi, että tulen varmasti ikävöimään Elaa päivisin ihan hirveästi ja puolet huonosta omaatunnosta siitä, että kaipaan jo nyt muunlaistakin arkea. Entä jos työnteon ja lapsen kasvattaminen onkin yhdistelmänä ihan kamala ja tajuan, etten ole osannut arvostaa tätä aikaa riittävästi?

Niin tai näin, aika tuntuu loppuvan kesken vaikka vanhempainvapaallahan ei pitäisi olla muuta kuin aikaa.

Miten jo viisikuisen vauvan kanssa voi tuntua, että aika menee ihan liian nopeasti ja että hän on jo nyt niin iso tyttö? Miten teillä, joilla on jo isommat lapset, kestätte tämän ahdistuksen?

Mun oli tarkoitus kirjoittaa tästä pidempi teksti, mutta posket alkavat kastua kyyneleistä. Menen makaamaan nukkuvan Elan viereen ja odotan, että hän herää, jotta voin rutistaa häntä hellästi mutta joka solullani. Siihen on aina löydyttävä aikaa.

SARANDA

OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

10 vastausta aiheeseen “Kun aika loppuu kesken (vaikka ei ole mitään muuta kuin aikaa)”

Äää määkin aloin melkein itkeä, kun luin tämän. Mulla on vanhempainvapaata jäljellä n. 2,5 kk, mutta pidän sen jälkeen vielä reilu 3 kk hoitovapaata. Ihan hullua, miten nopeasti aika on mennyt. Kaipaan kans välillä töihin tai ehkä pikemminkin semmoisia omia rutiineja, ja poden kans siitä välillä huonoa omaatuntoa, vaikka ei tarvisi. Mutta on tämä ihan mahtavaa, että voi olla monta kuukautta lapsen kanssa kotona ja saada siitä vielä korvauksenkin. Mutta joo, I feel you <3

Kiva kun ymmärrät. <3 Ja kiva jos töihinpaluu ei tunnu täysin kurjalta jos kaipaat myös niitä omia rutiineja. 🙂 Toivottavasti kaikki järjestyy siinä mielessä ettet tunne huonoa omaatuntoa ja että arki rullaa lapsen ja työn kanssa. Ennen sitä, nauti viimeisistä kuukausista. <3

Vastaa

Heippa! Ei liity aiheeseen, mutta kommentoinpa silti. Tilasit joskus Weecosilta ihanat Riikka-housut mä. Oon siitä asti haaveillut samanlaisista, ja nyt oon vihdoin tilaamassa ne, kunhan saan koon päätettyä. Ovatko housut pysyneet sulla hyvinä? Mietin tarkkaan ostoksiani, enkä halua käyttää 50 euroa parin pesun jälkeen huonoksi menneisiin housuihin. Olisi kiva kuulla sun mielipide housuista näin pidemmän ajan jälkeen. 🙂

Oon lukenut sun blogia pidemmän aikaa ja tää on edelleen yksi suosikeistani puhtaasti sun ajatusmaailman ja kirjoitustyylin perusteella. Osaat kirjottaa tosi rennosti mutta samalla inspiroi asti, ja jään aina hirveän luovaan tilaan sun postausten lukemisen jälkeen. Jatka samaan malliin <3

Voi vitsi miten ihana kommentti! Kiitos paljon. Aina ei todellakaan riitä usko omaan tekemiseen mutta tällaiset viestit tankkaa energiaa ja luottoa. :* Kiitos!

Mä voin rehellisesti sanoa, että Puuvillatehtaan Riikka-housut on edelleen mun suosikkihousut. Ne on pysynyt hyvänä pesukerroista huolimatta ja istuu ihan samalla tavalla kuin ekankin kerran. Mä sain ne muistaakseni maaliskuun lopussa joten kauhean pitkästä käyttöiästä ei voi puhua mutta näin neljän kuukauden jälkeen tykkään niistä ihan yhtä paljon kuin alussa! Kesällä (mitään) housuja ei vain tule pidettyä paljon, toisaalta kun oon käärinyt lahkeet, oon saanut Riikka-housuistakin ”kesäisemmät”. 🙂

Mun puolesta siis lämmin suositus edelleen! Ihanaa viikonloppua. <3 🙂

Vastaa

Olin kotiäitinä viisi vuotta putkeen. Se oli monella tapaa upeaa aikaa, mutta huomasi kyllä selvästi, miten tehokkaasti kotiäidit eristetään muusta yhteiskunnasta. Isovanhemmatkin olivat tuolloin vielä työelämässä, eikä ystäväpiirissäni ollut muita vanhempia. Kävin kyllä muskareissa ja perhekahviloissa ja sain äitikavereita, mutta silti tuntui, että elän eristyksissä muusta yhteiskunnasta. Arkena päiväsaikaan ei ollut minkäänlaista hoitoapua, vessassakaan ei saanut olla yksin. Aikuisseuran puute tuntui välillä vähän masentavalta.

Viisi vuotta on varmasti tuntunut tosi pitkältä ajalta. Kulunut viisi kuukauttakin on välillä tuntunut matelevan… Kuulostaa rankalta ja yksinäiseltä, oot supermutsi kun oot pystynyt siihen. <3

Vastaa

Palasin töihin, kun kuopus oli puolitoistavuotias. Ajatus oli ollut pysyä kotona lapsen 2-vuotissynttäreihin asti, mutten voinut vastustaa mahtavia työtarjouksia, jotka sain. Sydämeen koski ja kurkkua kuristi olla erossa lapsesta, mutta samalla nautin jokaisesta hetkestä töissä. Tässäkin kohtaa teatterialan kaksiosainen työpäivä oli meidän perheen tarpeisiin paras ratkaisu, koska ehdin viettää paljon enemmän aikaa lapsen kanssa hänen ollessa hereillä kuin olisin voinut perinteisessä 8-16 työssä. Ensimmäiset puolivuotra meillä oli mummot ja kummit ym lähipiiri lasta hoitamassa töiden aikana ja 2-vuotiaana hän meni päivähoitoon.

Vitsi miten hyviä ratkaisuja teillä on ollut! Ja tosi kiva, että vuoro-/iltatyössä on sitten omat hyötynsä perhe-elämässä. 🙂

Vastaa

Itselle se oli tosi ristiriitaista aikaa, töissä nautin aikuisten seurasta mutta ikävöin kotiaikaa paljon. Monet ystävät joilla oli samanikäisiä lapsia jäivät vielä kotiin ja tuntui että teen väätin lähtiessäni töihin, vaikka lapsi jäi vielä kotiin isänsä kanssa. Itkin ensimmäisen kuukauden aikana joka päivä, joko matkalla töihin, töissä tai kotimatkalla. Kun oltiin oltu toisissamme niin tiiviisti kiinni, ja itse nautin kotona olemisesta tosi paljon, tuntui todella oudolta olla yhtäkkiä taas yksin aikuisten keskellä suurin osa lapsen hereilläoloajasta

Kiitos kommenttistasi. <3 Se on varmasti ollut tosi rankkaa, en oikeasti tiedä miten osaan henkisesti valmistaa itseäni siihen… Harmittaa myös miten monet äidit (varmasti silloin minä mukaan lukien) kokee tekevänsä väärin, kun palaa töihin. Vaikka toimeentulohan on vauvankin parasta. 🙂

Vastaa

Kommentoi