Kesäkuun alussa päättyi sijaisuuteni päiväkodissa maailman suloisimpien lasten kanssa. Loppuaika oli pitkälle lomailua, mikä näkyi mm. treeneissä ja blogin kävijäluvuissa (teitä ihania on siellä ennätysmäärä nyt!<3). Kavereita ehti treffaamaan taas tavalliseen tahtiin, ja kun oli fiilis jäädä kotiin, kului aika yleensä jalkapallon EM-kisojen parissa. Juhannus oli yksi kolmasosa perheen kanssa yhteistä vietettyä aikaa, toinen osa ystäväni synttärijuhlintaa ja kolmas oleskelua Porvoota.
Kuukauteen kuului myös levottomuutta ja surua – isoäitimme tilanne varjosti kesää ja meidän kaikkien elämäämme. Nyt täytyy kuitenkin nostaa leuka ylös ja keskittyä positivisempiin asioihin. Vähän tuntuu, että koko heinäkuu on yksi iso iloinen asia. Viikon sisällä on luvassa mm. tyttöjen mökkireissu, kylpyläloma Tampereelle ja vaikka mitä muuta lystiä.
Mitä sinulle on jäänyt mieleen kesäkuusta?
Kuvat Instagram-tililtäni, seuraa @DEDOLLISARANDA. Kesäkuun postauksia voit selata täältä.
Edelliset kuukausikoosteet:
Tammikuu 2016
Helmikuu 2016
Maaliskuu 2016
Huhtikuu 2016
Toukokuu 2016
SARANDA OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FIFACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN /SNAPCHAT: SARANDADEDOLLI
6 vastausta aiheeseen “Kooste: kesäkuu 2016”
Sun kesäkuu kuullostaa todelal ihanalta! Tsemppiä isoäitisi tilanteeseen, ja toivotaan että tilanne muuttuisi paremmaksi pian!
Ja voin samaistua tuohon, että aika kotona on mennyt jalkapalloa katsoessa täälläkin päin! Em-kisat ovat vaan ihan parasta!;)
Kiitos paljon ihana, tollaset sanat piristää aina oli mieli kuinka maassa tahansa <3
Ja ihanaa, toinen fudisfanimimmi!:) Finaaliinkiin on reilu viikko, apua!?
Kivaa vaihtelua tällaset kuvakollaasit 🙂 Mä muistelen kesäkuuta lämmöllä kun paras ystäväni tuli Hollantista käymään pariksi viikoksi.
Jee hyvä kuulla koska rehellisesti laitan tällaiset puhelinkuvat aina pienellä epävarmuudella. 🙂
Ja voi vitsi se jälleennäkemisen riemu on ollut varmaan iso! On yksi maailman ihanimpia tunteita saada joku kaukana asuva rakas ihminen luokseen. 🙂 Hauskaa loppukesää sulle!
Ihana että olet pystynyt lomailemaan. Hei, olisi ihana kuulla vinkkisi Porvooseen, oon halunnut tehdä sinne päiväreissun kavereiden kanssa ikuisuuden ja nyt se pitää oikeesti toteuttaa 🙂
Oi joo ihana ajatus, sinne pyörähtää nopeasti ja vaivattomasti Helsingistä. 🙂
Jokirannalla on tosi kivoja ravintoloita terasseineen jos sää antaa myöten. Vanhassa kaupungissa on suloisia putiikkeja kuten Sininen Ovi ja Welmans, ja ihania kahviloita kuten Cafe Fanny ja klassinen Paahtimo. 🙂 Taivaallista suklaata saa Blombergistä (musta tuntuu etten ikinä osaa kirjoittaa sitä oikein..) ja Pienestä Suklaatehtaasta. Parhaat kasvisruoat löytyy Fredrikan lähteestä (joka on kyllä aina vähän huonosti auki:( ) ja Zum Beispielistä (toinen jota en osaa koskaan kirjoittaa).
Toivottavasti näistä on jotain apua! 🙂