Olin pari päivää Kööpenhaminassa. Korjaan: olin pari päivää Kööpenhaminassa flunssaisena.
Ison osan ajasta tärisin peiton alla kylmästä ja yritin niellä kurkussani alati kasvavaa katkusta, kanssamatkustajia valituksilla vaivaten. Mutta niinä hetkinä kun tilanne näytti kirkkaammalta ja jaksoin pistää oikeat housut jalkaan, lähdin 42 RAW:hin.
Nimensä mukaisesti kyseessä on raakaruokaan ja -herkkuihin erikoistunut kahvila. Listalta löytyy mitä houkuttelevimpia raakakakkuja, matcha lattea, granolaa, burgereita, tapaksia, salaattia – you name it. Testasimme myös heidän sunnuntaibrunssiaan, joka koostui toasteista, itse tehdyistä avokado- ja hummustahnoista, granolasta, bataattiranskikista ja banaaniletuista. Täyden kympin annos.
Tämä oli myös ensimmäinen kahvila koko Tanskassa, jossa vedestä ei tarvinnut erikseen maksaa. Hassua sinäänsä maassa, jossa hanavesi on ihan juomakelpoista. Tästäkin siis 42 RAW:lle bonuspisteitä.
Sen sijaan teevalikoimaan petyin. Heiltä löytyi muistaakseni vain neljä eri teemakua, ja flunssaisena olisin ollut ikikiitollinen jos tarjolla olisi ollut pakuriteetä. Ihmetytti myös kahvilan tapa käyttää pahvimukeja oikeiden mukien sijaista, vaikka annoksen joikin paikan päällä.
42 RAW
Pilestræde 32, 1112 Kööpenhamina, Tanska
Aukioloajat: ma – pe: 10 – 20, la: 10 – 18, su: 11 – 17
EN: Really liked this cafe on Copenhagen, 42 RAW.
SARANDA OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FIFACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN
2 vastausta aiheeseen “Kööpenhamina: 42 RAW”
Tämä jäi viime Köpiksen reissulla kokeilematta, mutta näiden kuvien jälkeen pidän huolen siitä ettei sama virhe toistu! 🙂
Lämmin suositus! <3