Flunssa jatkuu yhä, enkä ole jaksanut oikein tehdä muuta kuin katsoa Netflixiä. Ja ajatella. Kolme vuorokautta toimeettomana pistävät aivot raksuttamaan ja olen miettinyt kaikenlaista laidasta laitaan, aina yhteiskunnallisista asioista pinnallisimpiin juttuihin.
Olen ajatellut mm. sitä, että…
– miksi Modern Family jaksaa yhä naurattaa vaikka olen nähnyt jokaisen jakson vähintään kymmenen kertaa? Onko kaikilla aina joku luottosarja joka pyörii taustalla vuodesta toiseen?
– milloin joku tulee kertomaan että Trumpin presidenttivoitto oli vain yksi järkyttävä vitsi?
– miksi Suomessa ei ole palkallista ja pakollista äitiyslomaa sekä isille että äideille? Onko ainoa syy imettäminen? Onko se riittävän painava syy sille että naiset tienaavat yhä miehiä vähemmän ja etenevät uralla hitaammin?
– meidän häämatkan piti ajoittua tammikuulle kun mieheni olisi saanut lomaa mutta silloin en saa raskauden takia edes lentää. Ehdottakaa siis kauniita paikkoja esim. Lapista (tai muualta kotimaalta), Ruotsista tai Baltian maista
– miksi olen salaa iloinen ettemme lähde pidemmälle häämatkalle? Oliko sellainen ”paratiisiloma” vain ympäristöstä iskoutunut normi etten edes tajunnut kyseenalaistaa että haluanko sitä oikeasti itse?
– suunnitteleeko mikään vaatemerkki sellaisia vaatteita joita voi säätää sekä normaalikokoiseksi että äitiysvaatekokoiseksi? Haaveilen farkkulappuhaalareista joita voisin käyttää raskaana mutta myös synnytyksen jälkeen
– miksi seuraan Instagramissa niin paljon identtisiä megababeluksusmimmejä kun voisin seurata enemmän esimerkiksi ihmisoikeusjärjestöjä, aloittelevia bloggaajia ja aitoja luontokuvia?
– joissa on kuitenkin lukuisia epäkohtia: käykää allekirjoittamassa aloite itsemäärämisoikeutta kunnioittavan raiskauslainsäädännön puolesta
SARANDA
OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN
13 vastausta aiheeseen “Kolme sairaslomapäivää ja 101 ajatusta”
Olin kerran tammikuussa Tromssan elokuvafestivaaleilla ja se oli ihana reissu. Kaunis kaamos ja ihana tunnelma ja elokuvafestivaalit oli tosi laadukkaat. Pohjois-Norja on kyllä niin kaunis ja hyvä lomakohde mihin vuodenaikaan tahansa. Toisaalta häämatkalle sopisi myös kotimaan tai Viron kylpyläloma. Oltiin Pekan kanssa mun syntymäpäivänä viime lokakuussa Haikon kartanossa ja se oli ihanaa.
Oon tosi onnellinen jokaisesta ihmisestä, joka kyseenalaistaa ”paratiisilomailun”.
Itselle se on niin käsittämätöntä, että on pokkaa lentää johonkin valtameren paratiisisaarelle ruokokattoiseen bungalowiin viikoksi, sellaiseen paikkaan, joka tulee vajoamaan meren pinnan alle niiden lentämisien seurauksena. Ne saaret on jonkun kotimaata, ihmisten, jotka hyvin pian joutuu ilmastopakolaisiksi. Ihan oikeesti tämä maapallo palaa meidän elinaikana. Meillä on lapsia, eikä me silti haluta luopua Kauko-Idän lomista, koska ”loska masentaa” ?!? Vaikea kestää tätä.
”- miksi seuraan Instagramissa niin paljon identtisiä megababeluksusmimmejä kun voisin seurata enemmän esimerkiksi ihmisoikeusjärjestöjä, aloittelevia bloggaajia ja aitoja luontokuvia?”
😀 Ihana! Jos Lappiin päädyt, tuu Tornioon moikkaan mua! Vaikka ihan ohikulkumatkalla ollessasi <3 Suomen Lappi on valloittava, kokonaisuudessaan lumoava, että vaikea päättää mikä siellä olisi se yksi ja ainoa ”parhain” paikka. Sinne vaan, minne ensin tekee mieli matkata! 🙂
Sä oot ehdottomasti ykkösyy miksi tulisin Tornioon! 😉 Vitsi Lappiin pitää niin päästä ajan kanssa. <3
Sitä jos mitään ehdottomasti suosittelen! :)<3
Roadtripin toteuttaminen tammikuussa voi olla haastavaa, mutta en malta olla suosittelematta Norjaa, joka yllätti mut ihan täysin pari vuotta sitten :). Ihan käsittämättömän upeita maisemia ja infrastruktuuri näyttää toimivan käsivarren korkeudella asti. Pohjoisestatta esimerkiksi Tromssa on ihan oikea pieni kaupunki josta löytyy mm. yliopistollinen sairaala.
Voi vitsi, tää ois kyllä mun unelma. <3 Jos ei tammikuun pakkasissa tai viimeisillään raskaana onnistu niin sit viimeistään vauvelin kanssa lähitulevaisuudessa. 🙂 Kiitos vinkistä! <3
Jos jaksat vielä loppuraskaudesta, niin ainakin Rukalla on laskettelun (sitä ei varmaankaan raskausaikana kaatumisriskin takia) lisäksi ihania hiihtolatuja, joilla voi edetä hitaastikin oman voinnin mukaan. Toinen mikä tulee mieleen, niin Porvoon seudullahan on myös vaikka mitä. Kannattanee ottaa huomioon sekin, että vauva voi syntyä myös viikkoja ennen laskettua aikaa – näistä ei oikein koskaan tiedä.
Mun mielestä ihan hyvin voisi isäkin hoitaa kotona vauvaa, vaikka imetys jatkuisi. Olen nähnyt omilla työpaikoillani tilanteita, missä äiti palaa pian töihin ja isä tuo vauvan äidin töihin sovitusti syömään. Tietysti työn luonne, aikataulut ja etäisyydet vaikuttaa siihen miten tämä onnistuu tai ei.
Ja jos haluat seurata kaikkea muuta kuin kuratoitua megabeibe-instaa, niin mut löytää @iidisr 🙂
Heii mitä ihmettä, enksmä seuraa sua! ?Hyvä kun sanoit, korjataan tää heti. <3
Ja tosi hyviä vinkkejä. 🙂 Meillä on laskettu aika 23.2 ja toivon että uskaltaisin lähteä esim. tammikuun ekalla viikolla vähän kauemmas esim. laivalla mutta eihän sitä tosiaan tiedä! Porvoo voisi olla juuri sopivan ajomatkan päässä Naisten klinikalta. 😀
Kiitos kommenttistasi ja vinkeistä. <3
Hei! Tosta instaseutannasta tuli mieleen, että taisit laittaa mulle tässä yks kerta seurauspyynnön, mutta se katosi. Näkyi eka ja sit kun mun piti se hyväksyä niin insta sekosi. Eli jos vielä kiinnostaa bloggaaja joka ei koe olevansa mikään megabeibe, niin seurantaan vaan. 😀
Hei mäpä laitan! <3 🙂
Ihania kuvia!
Kiitos ihana! 🙂