Kategoriat
Uncategorized

Kauneushoidot suoraan jääkaapista

Pidän 1-2 kertaa viikossa ns. hemmotteluillan. Siihen kuuluu mm. kynsien perusteellisempi hoito, saunominen ja kasvonaamio. Kasvonaaamioksi olen kelpuuttanut monia kuiva- ja jääkaapista löytyviä aineksia. Kerron seuraavaksi muutaman luonnonmukaisen raaka-aineen ja niksin, jonka olen todennut omassa käytössä todella hyväksi. Oma ihoni on atooppinen ja altis näppylöille.

DSC_0008.JPG

Avokado

Monipuolinen hedelmä, jota olen hieronut sellaisenaan kasvoihin (ja muualle iholle) tai sitten sekoittanut sitä muihin raaka-aineisiin. On kokeiltu mm. avokado-sitruuna, avokado-hunaja ja avokado-sitruuna-kananmunan keltuainen -komboja.

 

Kurkun viipaleet

Klassikkoja mutta toimii. Kurkku kirkastaa ihoa ja häivyttää silmäpusseja. Pidän kurkkuja silmillä n. 20 minuuttia. Täydellinen rentoutumismenetelmä myös sillä silloin ei voi oikein tehdä mitään muuta samalla.

 

Oliiviöljy ja merisuola

Tämä on enemmänkin kasvo- tai ihonkuorintaan. Sekoitan molempia keskenään ja hieron seosta ihoon. Lopputulos on sileä ja pehmeä iho.

 

Seuraavaksi kokeilen…

Suklaata. Sulatettua suklaata voi kuulemma yhdistää tavalliseen päivävoiteeseen ja levittää sitä kasvoille ja muualle iholle. Tätä on ihan pakko testata.

Ruusuvettä. Aitojen ruusujen vedestä saa kuulemma hyvää kasvovettä aikaiseksi. Kun tämänhetkiset ruusumme ovat kuivuneet, kokeilen ilman muuta tätä!

 

Onko teillä antaa muita hyviä kotikasvonaamioreseptejä? 🙂

 

SARANDA OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FIFACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN /SNAPCHAT: SARANDADEDOLLI

 

4 vastausta aiheeseen “Kauneushoidot suoraan jääkaapista”

Hyvä ja äärimmäisen kosteuttava kuorinta syntyy kahvinpuruista ja kookosöljystä! En tosin ole käyttänyt tätä pitkään aikaan, koska en ole ihan varma mitä viemäri tykkää kookosöljystä, se kun pitää oil pullingissakin sylkäistä roskikseen eikä missään nimessä lavuaariin. 🙂

Joo toi on ihan totta, mietin ihan samaa ton oliiviöljyn kanssa… 😀 Pitää keksii joku systeemi sille.

Kommentoi

%d bloggaajaa tykkää tästä: