Kategoriat
Hyvinvointi

Katoan somesta vähäksi aikaa

Hei ihanat. Kesäkuun harvemmasta ja epäsäännöllisestä postaustahdista on saattanut huomata, että juuri nyt ajatukset ovat vähän muualla. Ne on itseasiassa ihan all over the place. Oon ainakin kuukauden päivät punninut paljon bloggaamista ja työntekoa äitiyslomalla ja päivästä riippuen oon joko sitä mieltä, että vauvanhoito ja työnteko on paras mahdollinen kombinaatio mun mielenterveydelle tai sitten itken silmäni päästä, että aika menee liian nopeasti, mun vauva on jo niin iso ja vanhempainvapaa loppuu jo muutaman kuukauden päästä, nyt jos koskaan pitäisi nauttia.

Jojottelu ja kriiseily ovat syöneet inspiraatiota, ja postausaiheiden keksiminen on ollut vaikeaa mutta vielä vaikeampaa on ollut esittää, että elämä on jatkunut normaalisti.

Siispä katoan blogista ja somesta vähäksi aikaa. Todennäköisesti kyseessä on vain parista viikosta, jolloin selvittelen omia ajatuksiani ja toiveita kesälle ja siitä eteenpäin. Ei mistään pysyvästä missään nimessä. Haluan keksiä vain järkeviä ratkaisuja tähän välillä hullunkurisen arjen pyörittämiseen. Ennen sitä en koe pystyväni keskittymään kirjoittamiseen.

Ja oonhan mä tämän tapahtumparikkaan kevään jälkeen lomani ansainnut.

Tajuan pyyntöni ironisuuden, mutta älkää te silti katoako, jooko? Ja vaikken todennäköisesti päivitä Instagramiakaan (ehkä Storyä), mulle saa laittaa viestiä sekä siellä että täällä tai missä vain keksittekään. Vastaan takaisin niin mielelläni.

Toistan: älkää kiltit katoako. <3

SARANDA

OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

16 vastausta aiheeseen “Katoan somesta vähäksi aikaa”

Hyvä että otat lomaa. Ei me täältä mihinkään kadota 🙂 Ihanaa somevapaata aikaa! Tekisi meille kaikille muillekin varmasti todella hyvää!

Oot niin suloinen! Kiitos paljon. 🙂 Mä kans vähän luulen et tällainen tekisi hyvää useammalle. Ihanaa viikkoa sinne. <3

Vastaa

Oon ku purkka siun hiuksis, en katoo kulumallakaa…joudut leikkaa miut irti :´D

Totta kai täällä odotellaan <3 Ja itsekin ymmärrän aivan täysin päätöksesi! Mäkin aion kesällä pitää rennompaa otetta blogin suhteen ja postailla vaan tyyliin kerran viikossa tms. Ei tässä edes enempää ehdi, kun koko ajan on jotain reissua ja muuta tekemistä. Mäkään en halua blogista/somesta stressiä ja nyt sitä on vähän tuntunut tulevan, joten tietoisesti höllään.

Ja vaikka katoat somesta niin toivottavasti nähdään silti livenä <3

Ihanaa kun ymmärrät! Ollaan lomamme ansaittu. 😉 Ja mun puolesta TODELLAKIN nähdään!

Vastaa

Omasta puolesta voin sanoa, että mihinkäs tästä nyt katoaisi 🙂 Tuun silti joka yö(kyllä, yö, koska oon yöeläjä) tarkastamaan milloin oot taas kirjoittanut. Ja kyllä, tulen erikseen juuri tänne, koska en seuraa blogeja mitään kautta, enkä ylipäätään montaa blogia. Mutta sun blogi on mulla kirjanmerkeissä. Ja käyn edelleen, ja luen kaiken, vaikka täällä nyt viimeaikoina onkin ollut mulle vähän liian vauvantuoksuisia tekstejä 😉 Osaat kuitenkin kirjoittaa kaikesta niin tarttuvasti ja positiivisen kautta, että saat tällaisen introvertin kyynikonkin hymyilemään ja miettimään pitäiskö joskus pyytää sua kahville kun Helsinkiin matkaan. Ja mä yleensä en edes viihdy vieraiden ihmisten seurassa 😀
Eli siis, pidä hyvin ansaittua lomaa ja nauti auringosta, parisuhdeajasta ja pienistä kasvavista varpaista, kyllä sua täällä odotellaan!

Tiedätkö, sä oot aivan ihanaa! Ja pliiiiiis pyydä mua kahville kun käyt Helsingissä! Ihan oikeasti. 😀

Musta on tosi ihanaa et mainitsit siitä että täällä on ollut ehkä vähän ”vauvayliannostusta” koska musta tuntuu ihan samalta. 😀 Itse asiassa yksi syy tähän lomaan on se, että haluan inspiroitua myös muista aiheista ja erotella enemmän perheen ja kirjoittamisen keskenään. En täysin enkä paljon, vaan vähän! Haha en osaa selittää, mut tosi mielenkiintoista et otit esiin, koska ajattelen ihan samalla tavalla. 😀

Kiitos vielä viimeisistäkin sanoista, olet upea. <3

Vastaa

Rentouttavaa lomaa, muru! <3 Tärkeintä, että osaat kuunnella itseäsi, etkä yritä suorittaa asioita väkisin. Olet ehdottomasti ansainnut lomasi ja toivottavasti saat nauttia kesästä ilman turhaa stressiä.

Blogin ja somen ei pidä olla ylimääräinen stressin lähde, vaan sellainen asia, jota voi tehdä oman fiiliksen mukaan.

Halaksia sinulle ihana! <3

Sä osaat kyllä sanoa aina niin oikeita sanoja! KIITOS, tääkin lämmitti mieltä heti aamusta. Ihanaa viikonloppua sulle! <3

Vastaa

Ihanaa sometonta aikaa <3 I’ll be here waiting 🙂 Ymmärrän hyvin, että haluat pitää (mietintä)taukoa. Vauvat tosiaan kasvaa kauheaa vauhtia ja vanhempainvapaa tuntuu kuluvan nopeaa. Itselläni se loppuu lokakuun alussa ja sitä ennen pitäisi hyvissä ajoin ilmoittaa työnantajalle, palaanko töihin vai en. Ja sit pitäisi alkaa miettiä päivähoitoa ja kaikkea :O Mut nyt nautitaan tää kesä!! <3

Ääh vitsi, me ollaan samassa tilanteessa paitsi että mulla loppuu marraskuussa. Niin vaikeita asioita… Tuun vähän hulluksi kun edes mietin elämää vanhempainvapaan jälkeen. 😀 Pelkkä sana ”ruuhkavuosi” resonoi kaikkea mahdollista…

Toivottavasti päädyt teidän perheelle parhaimpaan ratkaisuun! <3 Ja aivan ihania vanhempainvapaapäiviä sinne kun niitä vielä on. 🙂

Vastaa

Tiedätkö, ihan samanlaisia ajatuksia on viime kuukausina pyörinyt omassa mielessäkin! Tosin mulla ei ole äitiyslomaa, mutta muuten vähän liian kiireinen aikataulu ja elämä tällä hetkellä. Hassua, että juuri kirjoitin samanlainen ”pidän paussin”-postauksen, jonka ajattelin julkaista huomenna 😀

Olet kyllä lomasi ansainnut, ja varmasti lukijasi (minä mukaan lukien) pysymme mukana. Itseänikin hieman mietityttää tauon pitäminen, sillä kävijäkato blogissa hirvittää jo valmiiksi!

Ihanaa lomaa somesta <3

Mukava kuulla, että ymmärrät vaikka samaan aikaan tosi harmi että säkin oot kipuilut näiden asioiden kanssa! Todella ihana kommentti. <3 Toivottavasti molempien paussit tekee meille hyvää. 🙂

Vastaa

Kommentoi