Karussa kauneutta

Mitenköhän tämän pistäisi sanoiksi.

Kuuntelen James Bluntia ja mietin jokaista elämän suurta kysymystä mutta en stressaa yhdestäkään. Kaikki tuntuu kirkkaalta ja kevyeltä.

Havahduin vähän aikaa sitten johonkin isoon mitä en juurikaan osaa kuvailla. Mutta yritän.

Sitä että totuus ja kauneus ei ole täydellisesti asetetussa avokadoleivässä, palkkapussissa, terävissä kuvissa, aikatauluissa tai etelän lämmössä.

Tämä Kosovon matka on ollut kaikessa yksinkertaisuudessaan elämäni paras kokemus. Olen ollut täällä kymmeniä kertoja aikaisemmin, samojen ihmisten kanssa ja samassa ympäristössä. Mutta jokin on muuttunut.

Enää en inspiroidu samoista asioista kuin ennen. Kuva palmuista jossa valo paistaa juuri oikeasta kulmasta, Pinterestin sävy sävyyn sopiva asu, kirkkaansininen vesi, palkankorotus tai lentokoneen ilmaannousu eivät tunnu enää missään.

Oikea sisäinen palo syntyy ihan muista asioista. Siitä, että saa syöttää pentuja kaduilla kun on luullut ettei ole koiraihmisiä (ja kun lihakaupan myyjä ei suostu ottamaan rahaa vastaan kun kuulee mihin tarkoitukseen lihat tulevat). Siinä, että rakennukset ovat vanhoja ja kulahtaneita, mutta ottavat vieraita vastaan kuin kuninkaallisia. Rakkaiden rutistamisessa. Siinä, että autetaan toista vilpittömästi. Siinä, että liikuntasuoritus voi olla pitkä kävely samalla kun käy mitä syvällisintä keskustelua, ei aina tai edes suurimmaksi osaksi sydän satasella hakkaamista salilla. On niin monta eri ja parempaakin tapaa saada sydän sykkimään.

Oikeissa menestystarinoissa – kun pääsee opiskelemaan sitä mitä aidosti tahtoo vaikka se olisi korkeakoulun sijaan lyhytkurssi. Ympäristöystävällisimmät valinnat kun ajattelee, etteivät ne itseltään onnistu. Rohkeus olla oma itsensä, virheine kaikkineen. Kun tunnelin päässä näkyy valoa.

Toivottavasti osaan palata näihin ajatuksiin ja Bluntiin joka kerta kun maailman merkityksettömät asiat ahdistavat.

SARANDA OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FIFACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN /SNAPCHAT: SARANDADEDOLLI