Mä tiedän että imetys on dominoinut blogini palstatilan mutta arvatkaa mitä: se dominoi elämäänikin! Imetän vieläkin sata kertaa päivässä (ja yössä). Ferhat sanoi sen hyvin: ”Sä todellakin sait haluamasi TÄYSimetyksen.”
Sitä paitsi, pieni osa teistä haluaa lukeaa imetyksestä lisää – olkoon tämä postaus omistettu juuri heille ja koko sydämestäni toivon että myös jollekin, joka kamppailee oman imetyskokemuksensa kanssa.
Mulla on kaksi lasta mutta kaksi aika erilaista imetystarinaa takana. Esikoisemme syntyi 2/19, kuopus 8/20. Sama äiti, samat rinnat (ja samat matalat / olemattomat rinnanpäät). Esikoista osittaisimetin ja imetys päättyi kokonaan 3 kk jälkeen. Kuopusta täysimetin melkein kuusi kuukautta, kunnes en enää kestänyt hänen koiranpentuilmettä kun koko perhe söi yhteisen pöydän äärellä, ja nyt olemme pari viikkoa vaille puoli vuotta aloittaneet kiinteät.
Miksi imetys onnistui tällä kertaa niin hyvin? Avaan omat kokemukseni ranskalaisilla viivoilla, jotta niistä olisi mahdollisimman helppo ottaa vinkit. Toistan: kokemukset ovat omiani, jokainen äiti ja lapsi on erilainen – kuten omatkin lapseni ovat sen minulle osoittaneet…
ESIKOINEN
- spontaani alatiesynnytys rv 39+3, synnytyspaino 3300 g (52 cm)
- toiveena täysimetys
- tarkoitus oli viettää pari päivää perhepesähotellissa ennen kotiinlähtöä
- vauva oli kuitenkin jatkuvasti itkuinen vaikka olikin kokoajan rinnalla. Vauvan imuotetta tarkistettiin ja se oli hyvä, mutta rinnan saaminen suuhun oli vaikeaa matalan rinnanpään takia. Otettiin rintakumi avuksi
- lähtöpäivänä tarkistettiin paino, joka oli laskenut yli 10 % ja määrättiin lisämaito (korviketta). Kysyttiin, että halutaanko lähteä kotiin vai jäädä vielä yhdeksi yöksi seuraamaan imetystä. Olisin halunnut palavasti kotiin mutta vielä enemmän toivoin täysimetystä, joten jäätiin perhepesähotelliin
- kotona pumpun äärellä pystyin tarjoamaan vauvalle lisämaitona omaa maitoani. Lisämaidon tarve tuntui kuitenkin vain nousevan ja lopulta olin kolmen ruokailutavan vanki: imetys, pumppaus, korvike. Vauvan paino nousi hitaasti vaikka lisämaidon määrä kasvoi (neuvolan ohjeiden mukaisesti)
- painonnousun hitaudesta huolimatta vauva nukkui ruokailujen välissä tosi pitkiä aikoja. Häntä piti aina herättää syömään 3-4 h välein
- ensimmäinen tiheän imun kausi n. 4-viikkoisena: en ollut tottunut, että muuten pitkiä pätkiä nukkuva vauva haluaakin kokoajan tissiä ja erehdyin luulemaan, että oma maito ei riitä. Lopetin pumppaamisen (en kai ehtinyt edes pumpata syöttöjen välissä) ja annoin syöttöjen jälkeen korviketta
- toinen tiheän imun kausi n. 7-viikkoisena: sama juttu, olin vakuuttunut että nyt hän haluaa vain pullosta eikä koskaan tyydy tissiin eikä häntä sinne enää koskaan saa; aloin pumppaamaan kunnes pikkuhiljaa pumpun saaliit vain suretti ja 3 kk kohdalla maitoa ei enää tullut ollenkaan
Esikoisen kohdalla olin motivoitunut täysimettämään mutta loppujen lopuksi en tiennyt imetyksestä juuri mitään. En sisäistänyt, että tiheän imun kaudella vauva saattaa ihan oikeasti asua rinnalla vuorokauden ympäri. Ja kun vauva hylki rintaa, mulla ei ollut keinoja opettaa hänet takaisin siihen.
Nyt jälkeenpäin mietittynä, jos olisin herättänyt vauvaa useammin syömään, hän ei olisi välttämättä herännyt aina niin nälkäisenä ja rintamaito olisi saattanut riittää ilman lisämaitoa. Näin imetyskertoja olisi tullut enemmän ja maidontuotanto olisi tehostunut. Vähemmän nälkäisenä vauva olisi myös maltannut paremmin etsiä matalaa rinnanpäätä ja olisimme saattaneet päästä rintakumista eroon. Rintakumi oli itselläni ainakin kunnon mood killer ja vaikutti maidon tuloon.
Imetys oli pumppuineen ja lisämaitoineen aina vain sellaista säätöä eikä se koskaan tuntunut kivalta ja palkitsevalta. Rintakuminkin kanssa vauvalla oli vaikeuksia syödä ja syöttöjen jälkeen hän ei koskaan ollut tyytyväinen. Korvikkeeseen siirtyminen tuntui todella helpottavalta.
Nyt vauva on ensi viikolla kaksivuotias täysin terve taapero.
KUOPUS
- spontaani alitiesynnytys nipin napin rv 37+0, synnytyspaino 2700 g (48 cm)
- toiveena täysimetys, ”korjaava” kokemus
- synnytys meni hyvin mutta pienen koon takia jouduimme pariksi yöksi sokeritarkkailuun. Jokainen mittaus jännitti koska pelkäsin sen johtavan lisämaitoon. Mutta vauva ”pääsi läpi” jokaisesta mittauksesta ja kotiuduttiin kahden yön jälkeen
- rinnanpäät olivat yhtä matalat kuin esikoisenkin kanssa, mutta vauva jaksoi ”taistella” imuotteen kanssa parikytkin minuuttia ilman ongelmaa. Ihan jokainen huoneeseen astunut kätilö, joka näki kuinka sinnikkäästi yritimme harjoitella oikeaa otetta, ehdotti rintakumia. Aistin kuitenkin alusta asti, että tämä vauva on kärsivällinen ja rauhallinen, hän jaksaa kyllä, ja lopulta en joutunut turvautumaan rintakumiin kertaakaan
- vauva söi alusta asti vähintään vuorokauden jokaisella tunnilla. Hän osasi ilmaista nälkämerkit selkeästi ilman kiukkua (tai sitten osasin vain itse lukea niitä paremmin kuin esikoisen kanssa). Olin päättänyt että vaikka tämä lapsi haluaisi viettää rinnalla 24/7, voimavarojeni mukaan annan sen tapahtua
- kun maito nousi rinnalle, rinnanpäät olivat tavallistakin matalimpia, mutta joskus jos otteen saamisessa kesti vieläkin pidempään, pumppasin pahimman paineen ensin pois
Kuopuksen kanssa meillä ei ole ollut mitään imetyksen liittyvää ongelmaa ”olosuhteista” huolimatta (pieni syntymäpaino tai 1,5 v isosisko vaatimassa omiaan). 2 kk syötin pelkästään rinnasta mutta sitten opeteltiin myös pulloon. Aluksi se oli hankalaa, mutta nykyään vauva ottaa pullosta helposti, jos olen itse muualla. Vauva kasvaa reilu kilon kuussa eli maitoa riittää hyvin vaikka esikoisen kohdalla olin kuvitellut että näin runsaat imetyskerrat tarkoittavat päinvastaista.
Kuopuksen kanssa sain tosiaan korjaavan imetyskokemuksen. Olen päättänyt, että puolen vuoden jälkeen imetys saa jatkua jos on jatkuakseen – en ota paineita pumpata pullomaitoa ja jos olen poissa kotoa, en aio murehtia että ovatko rintani saaneet tarpeeksi stimulaatiota tai onko vauva tässä välissä valinnut pullon lopullisesti. Imetys saa jatkua juuri niin luonnollisesti ja helposti kuin mitä se on tähän asti ollut ja jos ei jatku, onhan hän jo ”iso” poika. <3
Olen ylpeä meistä kaikista: minusta ja esikoisesta kun yritimme toiveeni mukaisesti ja minusta ja kuopuksesta kun onnistuimme toiveeni mukaisesti. Pian kuopuskin on terve taapero ja tuskin yhtään sen terveempi kuin ”korivikevauva” isosiskonsa.
Ja vielä viimeisenä haluan sanoa: täysimetys onnistui 50 % Imetyksen tuki -Facebook-ryhmän ansiosta ja 50 % intuitiolla. Se tiivistää hyvin sen, mistä imetyksessä on kyse: tietoa täytyy olla, omia vaistoja unohtamatta.
Mikäli teillä on mitä tahansa kommentoitavaa tai kysyttävää, pistäkää viestiä kommenttiboksiin. 🙂
10 vastausta aiheeseen “Kaksi erilaista imetystarinaa – miksi täysimetys onnistui tällä kertaa?”
Hauska lukea blogiasi ja eksyin tänne luettuani Pelkojen kohtaamisesta kirjassa 15 tarinaa hyvinvoinnista. Itsellä takana kaksi erilaista imetyskokemusta. Ensimmäinen hiipui vuoteen, koska jouduin menemään työelämään, mutta toinen jatkui niin pitkään, että poika osasi jo pyytää sitä (siis puhua). Pullot ja tutit sylkäistiin aina pois. Tämän tissipojan ensimmäinen kokemus uimarannalla sai hupaisan näyn, kun hän suu auki ihmetteli tissejä, kuin pikkupoika karkkikaupassa.
Voi ihanaa että olet eksynyt tänne vaikka postaan nykyään harvemmin. 🙂 Erilaiset kokemukset opettavat ja kasvattavat kyllä, vaikka ne eivät olisikaan sellaisia kuin olisi itse toivonut. Ja haha, hymyilytti mielikuva teidän pojasta rannalla. 😀 Tissit best!
Ihanaa kun sait imetyksen onnistumaan nyt! Se on kyllä parasta ja kamalinta ja vaatii omaa luottamusta enemmän kuin uskoiskaan 😅 Täällä taistellaan just ekan tiheän imun kauden kanssa tissit kipeinä, kun vauvan suu vielä niin pieni, ettei ote meinaa pysyä. Haasteista huolimatta koen kuitenkin täysimetyksen kaikista helpoimpana, kun säästyy pumppaamiselta ja pullojen pesulta.
Niin hyvin sanottu – parasta ja kamalaa samaan aikaan. 😀 Toivottavasti teidän tiheän imun kausi on nyt takana, tietysti seuraavia ootellessa… 😀 Meillä taitaa juuri nyt väistyä tuo 6 kk tiheän imu kausi ja jälleen kerran mietin että miten hemmetissä selvittiin siitäkin elävänä! 😀 Parasta ja kamalaa!
Kiitos kun jaoit imetystarinasi. Minulla on myös matalat rinnanpäät ja imetin 2 lastamme 1-vuotiaiksi rintakumin avulla. Ensimmäisen kanssa se tuli käyttöön sairaalassa kun otetta ei vain löytynyt. Toisen kanssa sain ”tapella” sairaalassa että sain rintakumin vaikka itse halusin sen kun imetys ei muuten onnistunut. En kokenut kumia hankalaksi muuten kun että niitä piti muistaa keittää. Ja tietenkin olla aina mukana kun lähti kotoa.
Onpa kumma ettei ne sairaalassa antanut rintakumia herkästi! Sehän on mitä mainion apuväline. 🙂 Mä ite vaan inhoan kaikkea ylimääräistä tavaraa/muistettavaa ja ehkä syytin rintakumia ekasta ”epäonnistuneesta” imetyksestä vaikka oikeasti sen ansiosta varmaan jaksettiin niinkin pitkään. 😀 Hienoa, että teillä sujui rintakumin kanssa! 🙂
Imetyksen tuki ry ja sen facebookryhmä ovat kultaakin kalliimpia! Upeaa että meillä on yhdistys, joka auttaa enemmän tai vähemmän hukassa olevia vanhempia heti lapsen elämän alkutaipaleelta lähtien.
Uskon että tieto ja ymmärrys imetyksestä ja siihen mahdollisesti liittyvistä haasteista on avainasemassa siinä, kuinka hyvin imetys onnistuu.
Siis oon rehellisesti sitä mieltä että Imetyksen tuki ry on parasta mitä somessa on!
Oon niin onnellinen, että sait korvaavan kokemuksen. ❤️ Toi on ihan totta, että intuition/äidinvaiston lisäksi ajantasalla olevalla imetystiedolla on valtava merkitys! Teillä on hienot imetysmatkat takana kummankin lapsen kanssa. Hyvää ystävänpäivää sinne. ❤️
Oot niin kultainen. <3