Tiedän, että olen itsekin puhunut omiin unelmiin luottamisesta ja siitä, että itseensä uskomisella on älyttömän suuri merkitys lopputuloksen kannalta. Rohkaisen lukijoita säännöllisesti tarttumaan härkää sarvista, sillä kaikki on mahdollista. Vai onko?
Olen syntynyt Suomessa. Maassa, jossa maailman mittakaavassa ihmisistä huolehditaan, kun he opiskelevat, jäävät työttömiksi tai yrittävät käynnistää omaa yritystään. Maassa, jossa maailman mittakaavassa naisten asema on hyvä ja perusterveydenhuolto pitää sairaista huolta. Demokratia kannattalee ja sanavapaus kuuluu perustuslakiin.
Köyhistä kaupungeista ja kehitysmaista on uskomattomia sankaritarinoita ihmisistä, jotka ovat omalla sinnikkyydellään selvinneet hurjien asioiden läpi. On kuitenkin itsestäänselvää, että tällaissa paikoissa asuville ”kaikki on mahdollista” ei olekaan niin mahdollista. Maissa, joissa protesteista huolimatta omasta seksuaalisesta suuntautumisesta voi joutua vankilaan. Maissa, joissa ihmiset uhraavat kaiken paetakseen perheensä kanssa toiseen maahan, josta tulee vain käännytyspäätös takaisin. Maissa, joissa lapsisotilaaksi joutuminen on sydäntäsärkevän yleistä.
Ja valitettavasti se eriarvoisuus ei ole vain Suomen rajojen ulkopuolella asuva mörkö. Myös Suomessa ihmiset ovat surullisen eriarvoisissa asemissa. Monet opiskelijat joutuvat elämään vanhempien tuella tai lainalla, kun opintotuki hädin tuskin riittää korvaamaan matkakulut kouluun. Naisten euro on yhä miesten euroa pienempi ja joskus jopa nolla. Psykologille saa jonottaa kuukausia, kaikki julkiset rakennukset eivät ole esteettömiä ja sisäilmaongelmat riivaavat koululaisia. Sanavapaus voi olla lain silmissä jokamiehen oikeus, mutta monet eivät uskalla sanoa vastaan kun kaveripiiri painostaa huumeisiin, työnantaja ahdistelee tai vaimo lyö.
En tietenkään väitä, että pitäisi kohauttaa olkapäitä ja tyytyä kohtaloon. Mutta ei myöskään kannata soimata itseään, jos ei kehity tai etene kuten jotkut muut tuntuvat elämässä etenevän. Taustalla voi olla monia asioita, jotka omalla kohdalla hidastavat prosessia – geenit, taloudellisen tuen puute, erilaiset henkiset voimavarat, aikaisemman kokemuksen puute… Ja niin edelleen.
Mutta sitten on niitä, joille hidasteet toimivat eteenpäin ajavana voimana. Ja todennäköisyys epäonnistua saa janoamaan onnistumista entistä enemmän. Voimme jokainen ainakin pyrkiä olemaan sellainen tyyppi.
SARANDA OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FIFACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN
8 vastausta aiheeseen “Kaikki on itsestään kiinni – vai onko?”
Mä oon niin ylpeä, että oot mun ystävä <3 Taas ihan älyttömän hyvä teksti ja viisaita ajatuksia. Sun blogia on aina ilo lukea. Haleja 🙂 <3
Näinpä, ei Suomessakaan kaikilla ole tosiaankaan samat lähtökohdat. Kirjoitin juuri samasta aiheesta; http://stuffabout.fitfashion.fi/jokainen-oman-onnensa-seppa/
Great minds think alike. x)
Hei en ollutkaan lukenut tota vielä, kiitos kun linkitit. xx 🙂
”Kaikki on itsestä kiinni” on vaarallinen ja raadollinen ajatus. Protestanttinen etiikka ja kapitalistinen yhteiskunta ajaa ihmiset uskomaan, että elämisessä on kyse henkiinjäämiskilpailusta, jossa hävitessään voi syyttää vain itseään. Pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta hyväksyy sen ajatuksen, että kaikki ei ole itsestä kiinni – ja että siitä huolimatta jokaisella on oikeus ihmisarvoiseen elämään ja itsensä toteuttamiseen. Pidän huolestuttavana sitä, että esimerkiksi fitness-kulttuurin lieveilmiönä on lisääntynyt se ajatus, että kaikesta pitää kilpailla ja kova työ on kaiken perusta. Ajattelutyylillä on paljon rakenteellisempi ja pelottavampi historia.
Tietysti on asia erikseen motivoida itseään kovan koitoksen edessä sillä, että itse on nyt ainoa, joka voi tulokseen vaikuttaa. Se on psyykkinen coping-keino, mutta yhteiskuntaan sovellettaessa jotain ihan muuta.
Kiitos hyvästä kommenttista! En ollut ajatellutkaan tätä historiallisesta näkökulmasta, pistit mut nyt miettimään tätä asiaa paljon enemmänkin. 🙂 Ihanaa että täällä käy noin fiksuja tyyppejä!
Kiitos ajatuksia herättävästä postauksesta! Sinä osaat todellakin kiteyttää asioiden ytimen blogissasi 🙂
”Kaikki on mahdollista” ei tosiaankaan ole totta, sillä loppujen lopuksi olosuhteisiinsa ei aina pysty vaikuttamaan. Joskus esimerkiksi saattaa sairastua vakavasti ja vaikka kuinka unelmoisi parantumisesta, se ei välttämättä ole mahdollista.
Minusta olisikin tärkeää punnita objektiivisesti omat mahdollisuutensa ja optimoida tavoitteensa/unelmansa siten, että ne ovat mahdollisia toteuttaa. Jos vaikka unelmoi lauluartistin urasta, mutta kyky harjoitella ja jopa laulutaito ovat olemattomia, unelma ei ehkä ole kovin realistinen.
Itse siis suosin realismia myös unelmoinnissa. Välillä on toki ihan terveellistä heittäytyä täysin villiksi ja silloin voi löytää niitäkin unelmia, joita ei muuten keksisi. Lopulta kuitenkin kaikki on rajallista, niin omat kuin maapallonkin resurssit.
Luin kommenttini läpi ja huomasin, että kuulostin ihan tunnelmanlatistajalta :’D Pointti oli, ettäunelmiin pitää uskoa, mutta ne kannattaa valita huolellisesti <3
Höpö höpö Emma etkä kuulostanut, mun mielestä toi oli tosi fiksu kommentti! 🙂 Näinhän se asia on. Mun mielestä on myös kahdenlaisia unelmia – sellasia joista tekee mieli haaveilla vain haaveilemisen ilosta ja sitten niitä joita kohtia haluaa pyrkiäkin. Ja jälkimmäisissä täytyy kyllä soveltaa realismiakin.
Hyvää viikonloppua sulle!