Kahdenkympin kriisin olemattomuus

Olen joskus kuullut puhuttavan kahdenkympin kriisistä, jonka voin nyt julistaa varmasti myytiksi. Ja jos tuleva vuosi tulee olemaan puoliksikaan yhtä hyvä kuin itse päivä, jota sitä juhlin, en tule potemaan paljon muitakaan kriisejä.

Perjantaina pakattiin auto täyteen tyttöjä ja hyvää ruokaa mökille, jossa sain seuraavana päivänä herätä onnittelulauluun, skumppaan ja aivan ihanaan lahjaan. Oli muutenkin niin taivaallista olla maalla, just niiden ihmisten kanssa joilla on väliä – tepastella heti aamusta keräämään mustikoita aamupuuroon, uida järvessä heti kun tuli vähänkin kuuma ja makoilla ulkona viltin päällä uusimman Cosmon (myönnän…) ja haaveilun keskellä. Matkan aikana päästiin myös Särkänniemeen.

Ihana pieni hirviö.

Kaiken kruunasi kuitenkin lauantai-ilta, kun lähdettiin tyttöjen kanssa paikalliselle ”klubille”, josta oltiin ennakkoon kuultu paikassa olevan keski-ikä senioritalon luokkaa (no ei nyt ihan). Tarjoilija keräsi tyhjät lasit vihreään kauppakoriin ja seinillä lepäsi ”hevosten kiinnittäminen kielletty” -kyltti. Mutta että mä rakastuin siihen paikkaan. Tunnelma oli kohillaan livebändeineen, ihmiset olivat kaikki niin älyttömän mukavia, ja ei tarvinnut kuin ohimennen mainita, että allekirjoittaneella on syntymäpäivät, niin pöytään ilmestyi viiniä ja muuta herkkua itselleen ja ystävillekin. Sitä maalaisherrasmiehisyyttä, sanon minä, jota ei vuosi sitten ainakaan osunut omalle kohdalleen.
Jatkot oli tietysti läheisellä uimarannalla, heinikkoon piilotetun viinitonikan kanssa yöuintineen, jossa kuunneltiin vastarannalla soitettua musiikkia, eikä nukkumaan ollut menemistä kuin vasta reilusti auringonnousun jälkeen.

Kaunis Minna.

Jep, on aivan mahtavaa olla 20 tai 33 tai 56 tai miten paljon nyt ihminen täyttäkään, kunhan on lämmin kesäilta ja ihania ihmisiä ympärillä. Ja silti kaikki kiva vasta edessä.