Kategoriat
Uncategorized

Kadonneen inspiraation metsästys

Oon juuri parhaillaan valmistautumassa Indiedaysin Blogger’s Inspiration Day -tapahtumaa varten. Ajattelin siis hauskasti teemaan liittyen kirjoittaa inspiraation etsimisen vaikeudesta. Jotenkin tuntuu, että jos ei omista erinomaista itsekuria, inspiksen puute voi lamauttaa omaa toimintaa täysin.

DSC_0020.JPG

Mä itse inspiroidun parhaiten ulkomaanmatkoilla, kun ympäristö vaihtuu ja on aikaa ajatella. Kotona flow-tilan voi saada aikaan esimerkiksi kauniit tekstit – lyhyet lainaukset tai pidemmät artikkelit, esteettiset asiat kuten pieni sisustuselementti tai luonto, erilaiset blogit ja kaunis melodia. Olen kans sellainen tyyppi, että tarkastelen mielelläni ”omaa historiaa” ja etsin sieltä innostuksen kipinöitä – jos olen aikaisemmin osannut tehdä jotain, osaan varmasti nytkin ja vieläpä paremmin. Läheiset ihmiset ja niiden kanssa käydyt keskustelut ovat suuri motivaattori, mutta myös sopivasti huolettomat sekä menestyneet ihmiset.

Meikäläisellä on onneksi tällä hetkellä niin hyvä tilanne, että ideoita ja intoa pukkaa liikaakin bloggaamisen suhteen, ja pikku hiljaa oon onnistunut kanavoimaan sitä myös opiskeluun. ScoreMutta silloin kun asiat eivät ole näin ruusuisia, nämä omat vinkkini piilevän inspiraation esiinkaivamiseen:

1. Ota aikaa itsellesi. Mene kävelylle tai makaa sohvalla tekemättä yhtään mitään. Television katselu ja puhelimen räplääminen on poissuljettua myös. Oletko koskaan miettinyt miksi parhaat ideat syntyvät juuri ennen nukkumaanmenoa? Se johtuu siitä, että pitkän ja raskaan päivän aikana se voi olla ainoa hetki kun olet oikeasti pysähtynyt ja ehdit miettimään.

1.jpg

2. Tee jotain luovaa. Maalaa, kirjoita, liiku, kuuntele musiikkia, valokuvaa… Aloita tyhjästä ilman minkäänlaisia odotuksia tai visiota. Voit yllättyä ja saada inspiraatiota ja buustia muuhunkin.

3. Tee jotain hullua. Tee päiväretki toiseen kaupunkiin, värjää hiukset, juttele tuntemattomalle… Mukavuusalueen ulkopuolelle heittäytyminen laajentaa näkökenttääsi ja antaa itsevarmuutta uusiin asioihin.

4. Nuku lyhyet päiväunet tai pidemmät yöunet. Inspiraation puute voi yksinkertaisesti johtua väsymyksestä. Jos sinulla on aikaa, keskeytä päivä lyhyillä 15-30 minuutin päiväunilla. Pieni breikki voi tehdä ihmeitä omalle ajatuksenjuoksulle.

DSC_0012.JPG

5. Mutta mikä tärkeintä: on todennäköisempää, että inspiraatio syntyy tekemisestä kuin tekeminen inspiraatiosta. Joskus ei ole aikaa odottaa jotakin, mikä ei välttämättä koskaan tule. Yleensä kun pääsee tekemisessä vauhtiin ilman sen syvällisempää moottoria, inspiraatio kaivautuu perässä ulos kuopastaan pyytämättäkin. Joten neuvo numero viisi: nouse ylös ja aloita.

2.jpg

Kuvat on ottanut muuten ihana ystäväni Mikko.

Saranda

Ota yhteyttä: tyhjaajatus@live.fi

FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

Kommentoi

%d bloggaajaa tykkää tästä: