Kategoriat
Uncategorized

Jos vuorokauteen saisi yhden tunnin lisää?

Jos vuorokauteen saisi yhden tunnin lisää, miten käyttäisit sen?

DSC_0015.JPG

Periaatteessa täysin mahdoton toive. Käytännössä kuitenkin helppo toteuttaa niin, että pienillä muutoksilla saa ainakin tuntumaan kuin vuorokaudessa olisi yksi ylimääräinen tunti. Elämänvalinnoilla ja järjestelmällisyydellä. Saatteko kiinni?

(Ja nyt puhun lähinnä itsestäni ja muista samassa elämäntilanteessa oleville. En voi puhua kiireisten perheenäitien puolesta tai muista ihmisistä, jotka ovat elämäntilanteissa, joista itselläni ei ole kokemusta. Mutta minäkin olen bloggaava ja osa-aikaisesti työssä käyvä opiskelija eikä vapaa-aikaa ole siis mitenkään ylitsevuotavasti.)

DSC_0024.JPG

DSC_0003.JPG

Jos vuorokaudessa olisi yksi ylimääräinen tunti, mä pyhittäisin sen aina lukemiselle. Ja sen aion myös tehdä tästä lähtien joka päivä. Jos menen normaalisti klo 23 nukkumaan, aion tästä lähtien olla sängyssä jo klo 22 kirjan kanssa. Sen sijaan turhat hengailut TV:n äärellä iltaisin (jota nykyään tulee muutenkin harvemmin tehtyä PAITSI nyt kun on uusi sohva ja MTV…) saavat jäädä pois.

Mitä sinä tekisit ”ylimääräisellä tunnilla”? Onko sinun mahdollista järjestää päiväsi niin, että vuorokauteen mahtuisi aina yksi tunti tekemään sitä mitä rakastat?

DSC_0021.JPG

SARANDA

 

OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FIFACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

2 vastausta aiheeseen “Jos vuorokauteen saisi yhden tunnin lisää?”

Mä jäin oikeesti miettii tätä, ja nyt keksin: tekisin parempaa ruokaa. Jos mulla oikeesti olisi muusta elämästä irrallinen 25. tunti vuorokaudessa, käyttäisin sen keittokirjojen ja ruokablogien lukemiseen ja ruuan tekemiseen. Mun arkiruoka on (kuten varmasti useimmilla muillakin) on yleensä aina muutamia samoja tuttuja helposti ja nopeesti valmistuvia ruokalajeja. Jollain fiksulla suunnittelu- ja esivalmistelusysteemillä varmaan ruuanlaittoon pystyisi ihan oikeesti panostamaankin, mutta siinä kohti, kun tulee treeneistä nälkäisenä kotiin, on aika paha alkaa lennosta keksimään mitään gourmetaterioita. 😀

Toi on tosi hyvä, ja ois ollut varmaan munkin toinen vaihtoehto! Voisi ehkä aloittaa sillä että ihan erikseen kirjaisi vaikka 1-2h/viikossa kalenteriin sellaisen ajan kun kävisi läpi reseptejä ja kokeilisi jotain uutta ja pientä. Mutta oon itsekin just sellanen mistä-aita-on-matalin -kokki, varsinkin arkisin!

Kommentoi

%d bloggaajaa tykkää tästä: