Kategoriat
Hyvinvointi

Jokapäiväiset valinnat, jotka tekevät arjesta parempaa

DSC_9102.JPG

Illalla vaatteiden laittaminen valmiiksi seuraavalle päivälle

Riittävän aikaisin sänkyyn meneminen

Aamiaisen syöminen (tänään nukuin pommiin ehtimättä syömään ja tajusin entistä vahvemmin miten aamiaisorientoitunut olen)

Julkisten ajoneuvojen käyttäminen (voi lukea kirjaa, blogeja tai uutisia tai jatkaa torkuttamista. Tai kuunnella podcastia, esimerkiksi Melkein kaikki rahasta -jaksoa jossa puhumme häistä ja rahasta Julia Thurénin kanssa!)

Liikkumaan lähteminen

Suunnitelmallisuus (sopivissa määrin)

Höllääminen (sopivissa määrin)

Vartalon öjyäminen

Veden juonti

Repun tai kangaskassin kantaminen käsilaukun sijaan

Se, että varaa kaikkeen tekemiseen ylimääräiset 15 minuuttia (tai tällaiselle aikaoptimistille 2 tuntia).

Pusujen antaminen

DSC_9118.JPG

Mun arkea olisi voinut helpottaa myös se, jos olisin kirjoittanut hmm 9 kuukautta sitten postauksia varalle tätä ajanjaksoa varten kun olen äitiyslomalla, eikä elämässäni tapahdu mitään muuta kuin synnytyksen odottamista. Vähän ovat siis postausaiheet ja kirjoitusinspiraatiokin hakusessa, vaikka aikaa löytyy muille jaettavaksi.

Mutta kertokaapa: Mitkä päivittäiset valinnat tekevät sun arjesta parempaa?

(Tai sitten kertokaa, että mistä voisin kirjoittaa.)

Kuva minusta: Hanna Kärppä / Sunday Blondie

SARANDA

OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

12 vastausta aiheeseen “Jokapäiväiset valinnat, jotka tekevät arjesta parempaa”

Tää oli hyvä listaus ja yhdyn jokaiseen! Tuon vartin sijaan mäkin kuulun niihin, joiden kannattaa varata mielummin se tunti tai kaks extraa tekemisiin, haha! Oli ihana nähdä sua viime viikolla ohimennen! Tsemppiä loppuodotukseen 🙂

Me aikaoptimistit. 😀 Kiitos paljon ihana! Kivaa viikonloppua sinne. 🙂

Vitsi, tällaisena päivänä kun ihanaa talvista urheilupäivää on seurannut surkeiden sattumusten sarja, ja istun vihdoin onnibussissa monta lippua ja tuntia myöhemmin kuin olisi pitänyt, tekee niiiin hyvää pysähtyä miettimään näitä hyviä pieniä juttuja (kiitos<3). 🙂

Oman arjen suosikkihetkiä ovat ne kun saa arkipäivänä herätä ja mennä nukkumaan oman miehen kainaloon (ei mikään itsestäänselvyys hänen päivätyönsä ollessa tällä hetkellä aivan toisella paikkakunnalla).

Tai ne hetket kun viikonloppuisin on mahdollista ulkoilla päiväsaikaan nyt valon lisääntyessä.

Tai ne hetket kun huomaat että illalla on aikaa pysähtyä venyttelemään ja lukemaan kirjaa kynttilän valossa ruudun tuijottamisen sijaan... 🙂

... <3

Tai

Ooooh! Jos sä sait iloa tästä postauksesta surkeiden tapahtumien jälkeen niin mä sain sun kommenttista positiivista energiaa ennen kuin mun viikko on lähtenyt edes kunnolla käyntiin. Ihana kommentti ja niin, niin tärkeitä ja arvokkaita asioita. Toivottavasti osaat arvostaa näitä aina. 🙂 Kiitos kun kommentoit!

Ooooh! Jos sä sait iloa tästä postauksesta surkeiden tapahtumien jälkeen niin mä sain sun kommenttista positiivista energiaa ennen kuin mun viikko on lähtenyt edes kunnolla käyntiin. Ihana kommentti ja niin, niin tärkeitä ja arvokkaita asioita. Toivottavasti osaat arvostaa näitä aina. 🙂 Kiitos kun kommentoit!

Ihana hei toi podcast! Mun lempibloggaajat ja itseä kiinnostava aihe, kun alkamassa häiden suunnittelu!

Ihan mahtava kuulla, kiitos! 🙂 Teillä onkin jännittävät suunnitteluajat edessä. Jos voin olla mitenkään avuksi, laita ihmeessä viestiä! 🙂

Kiitos Saranda! Voi hyvinkin olla, että kyselen jossain vaiheessa. Ja arvaas vaan, oon tietty lukenut uudestaan sun kaikki hääpostaukset

Jos aamulla saa ja antaa pusuja, on koko päivä varmasti parempi. Mun suosikkihetkiä on ne kun nauretaan kasassa koko perhe kiireettöminä viikonloppuaamuina. Tai ne kun mun molemmat poikaset on kainalossa nujuamassa ja höpöttelee juttujaan, kuten eilen illalla.

Ihania ja hyödyllisiä juttuja! Aamuista tekee ihan parhaita just nuo pusut ja halit <3
Olen myös hyvin aamupalaorientoitunut, en pysty mihinkään ellen saa edes jugurttia 😀

P.S. Sun postaukset on aina niin ihanan inspiroivia, ettei niistä ainakaan näy yhtään, että postausideoista olisi pulaa!

Pusut, halit ja jogurttia – what more can a person need? <3

PS. IHANA palaute!!! Kiitos, tällä hyvällä mielellä nukkumaan. 🙂

Kommentoi