Kategoriat
Hyvinvointi Perhe & Ihmissuhteet

Itseinhosta itsensä hyväkymiseen – vartalo synnytyksen jälkeen

Keskustelimme viime perjantaina kahden ystäväni kanssa siitä, kuinka suhtaudumme omiin vartaloihimme. Keskustelu meni aika syvälliseksi ja jäin miettimään monta näkökulmaa viikonlopun yli. Etenkin sitä, että missä valossa olen katsonut itseni kuluneen puolentoista vuoden aikana, jolloin olen ollut raskaana ja synnyttänyt.

Ennen raskautta olin aina ollut perustyytyväinen itseeni. Tiedän, etten ole hoikka, ettei minulla ole näkyviä vatsalihaksia eikä kiitettävää ryhtiä. Mulla on selluliittia ja jenkkakahvat. Silti satunnaisia huonoja päiviä lukuun ottamatta en ollut kokenut varsinaisia ulkonäkökriisejä. Uskon sen johtuvan kokonaisvaltaisemmasta itsevarmuudesta, joka minulla on ollut lapsuudesta saakka.

Etenkin raskaana hyväksyin vartaloni täysin. En kertaakaan muista ajatelleeni siitä mitään pahaa. Toisaalta, lihoin raskaana ehkä keskiarvoa vähemmän (vajaa 9kg) eikä painoa näyttänyt tulevan muualle kuin vatsan seudulle. Nautin kasvavasta mahasta ja siitä, että pystyin parin viikon vuodelepoa lukuun ottamatta liikkumaan normaalisti.

Synnytyksen jälkeen palauduin viikoissa vanhoihin mittoihini, en saanut raskausarpia ja jälkitarkastuksessa painoin lähtöpainoni verran. Alkoi kesä, käytin rentoja hameita, uin ja lenkkeilin, puin ja tein kaikkea mukavaa. Raskausvartaloon nähden tunsin olevani elämäni kunnossa enkä body sheimannut itseäni.

Sitten tuli syksy. Kaapista piti kaivaa vanhat farkut esiin – farkut, jotka menivät kyllä kiinni, mutta josta vyötärö silti tahtoi pursua eri tavalla ulos. Aloin tarkastelemaan vartaloani kriittisemmin. Selvisi, että mulla on vatsalihasten erkaumaa vielä jäljellä. Aloitin CrossFitin ja tajusin, etten hallitse keskivartaloani ollenkaan ja että laahaan pahasti omista tuloksistani perässä, puhumattakaan muiden. Analysoin itseäni eri tavalla samoissa vaatteissa, joita olin pitänyt huolettomasti ennen raskautta ja raskauden jälkeenkin. Olin ensimmäistä kertaa epävarma ja aidosti tyytymätön itseeni, lähes joka päivä.

Siihen aikoihin otimme Wilma Rytkösen kanssa nämä Njálla-kuvatkin joogastudiossa ja sanomattakin selvää, että tunsin itseni lihavaksi norsuksi, jota on turha edes kuvata. Kuka muka inspiroituisi läskeistä jaloistani ja ostaisi siksi uudet treenihousut?

Pelkäsin että joudun joko aloittamaan rankan laihdutuskuurin tai intensiivisen terapian, kunnes aloimme puhumaan mieheni kanssa toisesta lapsesta ja uudelleen raskautumisesta. Ja tyyliin samalla sekunnilla myötätunto, voisi jopa sanoa että rakkaus, omaa vartaloani kohtaan vyöryi voimana takaisin. Muistin, että tämä sama vartalo, jota olen oppinut syksyn aikana inhoamaan on joskus kasvattanut ja synnyttänyt lapsen. Se on imettänyt useamman kuukauden, se on kantanut vatsavaivaista lasta tuntikausia sylissä, se on leikkinyt lattialla ja nukuttanut kainalossaan. Sillä ei ehkä vieläkään ole niitä näkyviä vatsalihaksia, mutta se oli täysin terve raskaana ja se synnytti terveen lapsen, vieläpä ilman lääkkeitä. Kaiken tämän jälkeen sen ryhti on saattanut huonontua ja vatsalihakset erkaantua mutta se on tehnyt niin paljon sellaisia asioita, joita tulen ikuisesti arvostamaan.

Jos tulen uudestaan raskaaksi, aion arvostaa kroppaani jo senkin takia, vaikka raskaus ei menisi oppikirjan mukaisesti tällä kertaa. Pelkkä raskaus on ihme. Ja vaikkei sitäkään osuisi enää kohdalleen, mulla on niin paljon muita syitä miksi arvostaa ja rakastaa ruhoani. Se kävelee, se koskettaa, se halaa, se kantaa, se rakastelee ja se työntää tyytyväistä vauvaa vaunuissa. Se on toistaiseksi kaikin puolin terve. Ja vaikka se on saattanut nostaa maasta enemmän painoja tai lankuttanut pidempään, se käy silti monta arkiaamua viikossa kuudelta tai seitsemältä salilla, silloinkin kun se on herännyt yöllä monta kertaa rauhoittamaan lasta.

Ystävien kanssa puhuimme siitä, että emme ole vartalomme. Olemme paljon muutakin, vartalo on pelkkä kuori. Mutta tämän tekstin jälkeen haluan olla vartaloni. Se on jaksanut paljon, monet kerrat enemmän kuin mieleni. Se ei luovuttanut vaikka sairastuin burn outiin, se ei luovuttanut synnyksestä vaikka olin järjettömissä kivuissa, se ei luovuta vaikka treeneissä joskus aivot laiskottelevatkin vastaan.

Aivan varmasti meillä jokaisella on monta syytä arvostaa vartaloamme. Yksi tekee sillä kauniita piruetteja, toinen on harvoin sairaana, kolmas selviää keisarinleikkauksesta. Raskauduin tai en, lupaan keskittyä jatkossa enemmän vartaloni ihmeellisiin puoliin.

Lue myös:

Opin hyväksymään vartaloni vasta raskaana

Vartalo synnytyksen jälkeen

Tervetuloa toinen lapsi – toiveena uusi raskaus

Kuvat: Wilma Rytkönen

Housut: Njálla

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: tyhjaajatus@live.fi

8 vastausta aiheeseen “Itseinhosta itsensä hyväkymiseen – vartalo synnytyksen jälkeen”

Mullekin tuli ihan yllätyksenä noi sun negatiiviset ajatukset vartalostasi. NäitäKIN kuvia katsellessa ajattelin että vitsi, Saranda näyttää upealta ja noi legginssit näyttää upeilta sun päällä! Jännä, miten oma kuva kehostaan voi olla niin vääristynyt. Ihanaa, että kirjoitat tästä <3 Ja oot niin oikeessa, sun keho on ihmeellinen, vahva, ihana. Helposti unohdamme arvostaa sitä ja sorrumme vertaamaan itseämme muihin. Nyt kun mainokset, lehdet, blogit, Instagram, KAIKKI on täynnä timmejä vartaloita ja langanlaihoja reisiä.

Oot niin oikeassa tuon suhteen, millaisia paineita some luo nykyään… Kiitos, oot ihana. <3

Vastaa

Olipa kiinnostavaa päästä lukemaan sun ajatuksiasi tästä aiheesta <3 Oman kropan muuttuminen raskauden jälkeen jännittää varmasti kaikkia. Itsestäni on ainakin outoa ja jopa vähän pelottavaa ajatella, miten oma kroppa muuttuisi raskauden jälkeen, kun olen tottunut olemaan aina melko saman kokoinen.

Olet aina ulospäin niin rauhallinen, etten edes tiennyt, että olet ”kriiseillyt” tästä! Mutta vitsit, miten kauniisti kirjoitat sun kehostasi. Sun keho on todellakin tehnyt niin valtavan työn ja antanut niin paljon – antaa joka päivä. Some-ajassa sitä niin helposti hairahtaa välillä ajattelemaan ainoastaan sitä, miltä oma keho näyttää – eikä muista sitä, mitä kaikkea mahtavaa oma terve vartalo pystyykään tekemään.

Olet upea, just tuollaisena! Itse kiinnitän sussa aina ensimmäisenä huomiota siihen lempeyteen ja luonteen vahvuuteen, joka susta huokuu. <3

Sä olet upea!! <3 Hienosti kirjoitettu ja tärkeitä ajatuksia ja oivalluksia. Ikävää, että negatiivinen suhtautuminen omaan vartaloon on niin yleistä, eikä oma suhdekaan ole ollut kovin terve tai hyväksyvä (eikä ole aina täysin vieläkään).

Mahtavaa, miten olet osannut kehittää itsevarmuuttasi ja arvostaa sitä, mihin se pystyy. Nuo Njalla-kuvat ovat todella upeita ja mielestäni on tärkeää, että vaatamallistokuvissa on kaikenkokoisia ihmisiä, eikä vain alipainoisen näköisiä malleja.

Kiitos tosi ihanasta kommenttistasi. <3 Joo mä luulen että tämä asia menee itse kullekin sykleissä, ei niinkään lineaarisesti aina hyväksyvämpään suuntaan. Voin nimittäin hyvin kuvitella että epävarmoja ja tyytymättömiä jaksoja tulee elämässä vielä monen monta! 🙂

Toivottavasti tiedät kuitenkin aina että olet kaunis ja upea juuri tuollaisena kuin olet! <3

Vastaa

Anteeksi jos kuulostan ilkeältä, mutta kerran jälkimasua surressa näin kaupungilla sedän, jolla oli iso ns. kaljamaha. Tajusin, että itse olen sentään synnyttänyt lapsen, setä ei :).

Haha, tuli mieleen Sinkkuelämää-jakso missä yksi mies kasinolla haukkuu Mirandaa läskiksi ja Carrie sanoo hänelle: ”She just got a baby. What’s your excuse?”

Vastaa

Kommentoi