Hei ihanat! Nopeat terveiset reissultamme.
Lensimme viime viikolla Italiaan, yövyimme ensimmäisen yön Venetsiassa ja seuraavana aamuna vuokrasimme auton, jolla ajoimme Garda-järvelle. Garda-järven ympärillä on mitä sympaattisimpiä pieniä kalastajakyliä, joiden talot ovat karkin erivärisiä ja ihmiset ystävälliä. Iltaisin Garda-järven korkeiden vuorien takaa laskeutuva aurinko sai aikaan mitä upeimman näyn. Yövyimme itse Gardalla, mutta erityisesti kapealle niemellä sijaitseva Sirmione teki vaikutuksen.
Vietimme myös yhden päivän Milanossa. Se oli juuri niin mahtipontinen kuin mitä olinkin kuvitellut, mutta yhdessä päivässä tuntui vaikealta adaptoitua pienten, järven ympärille rakennettujen kylien tunnelmasta suurkaupungin hälinään.
Eilen palautimme vuokra-auton Venetsian lentokentälle ja matkustimme veneellä Lidon saarelle. Olimme täällä poikaystäväni kanssa kolme vuotta sitten, vastarakastuneina, kesäkuun paahteessa. Nyt toukokuun puolessa välissä lämpöasteita on ”vain” 17-20 ja tuntuu kuin olisimme kahden täällä, sillä on yhä off-season. Kaikki on kuitenkin ihan yhtä kaunista ja taianomaista kuin muistin. Eilen vuokrasimme pyörät ja söin ensimmäisen maitopohjaisen jäätelöni kuuteen kuukauteen.
Vielä muutama päivä lomaa jäljellä. Meikäläisten menoja voi seurata ajankohtaisemmin Instagramissa nimimerkillä saranda.dedolli . Toivottavasti teillä on siellä kaikki hyvin ja toivotan hieman etukäteen jo oikein mukavaa viikonloppua. <3
SARANDA OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FIFACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN