Kategoriat
Työ & Opiskelu

Inhottavien askareiden päivä

DSC_2219.JPG

Tiistai.

Kuinkakohan monta kertaa olen kirjoittanut blogiin etten varsinaisesti rakasta tiistaita? Vikahan ei oikeasti ole viikonpäivässä vaan siinä että keskityn sunnuntai-iltana suunnittelemaan aina mitä siisteimmän maanantain, jolloin tiistaille jää kaikki inhokkiasiat. Olen siis anteeksipyynnön velkaa tiistaille, ei tiistai minulle.

DSC_2215.JPG

Jokainen kuitenkin tarvitsee yhden inhottavien askareiden päivän. Hoitaa kerralla kaikki hampaidenkiristystä aiheuttavat työt pois alta jolloin loppuviikon voi keskittyä parempiin juttuihin. Tänään ne inhottavat askareet on kuvien lajittelu koneella, vakuutusasioiden järjestäminen ja yhden tekstin kirjoittaminen, jonka aloittamista olen lykännyt ikuisuuden. Joskus jotain juttuja vaan ”tottuu” siirtämään ja siirtämään, vaikka niiden hoitaminen olisikin ihan ok.

Eilen aloitimme myös häiden istumajärjestyksen tekemisen. Tietysti saimme eilen suunniteltua kaikki helpot pöydät, jolloin tälle päivälle jää niiden vaikeiden kanssa säätäminen. Istumajärjestyksen laatiminen taisi aiheuttaa myös ensimmäisen varsinaisen hääriidan ja mustakin kuoritui kuulemma ensimmäisen kerran bridezilla… 😀

DSC_2221.JPG

DSC_2214.JPG

Inhottavien askareiden päivässä parasta on se, että hommien jälkeen ansaitsee palkinnon. Ja niitä ennenkin – aloitan päiväni pehmeästi eli hatha-joogalla Rootsilla ja lounaan aion syödä kavereiden kanssa. Treenikalenterissa lukeva pitkä lenkkikin juostaan tänään kimpassa. Okei, ei oikeasti yhtään hassumpi päivä.

Mekko Globe Hope (saatu blogin kautta)

SARANDA

OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

10 vastausta aiheeseen “Inhottavien askareiden päivä”

Istumajärjestys oli niiiin haastava tehdä! Se ei todellakaan käynyt niin helposti kun oli kuvitellut. Mulla ei ole tähän mitään hyvää vinkkiä, jollakin ihmeellä me saatiin silloin sitten lopuksi ihan hyvä järjestys aikaan :).

Ooo miten kliseistä, mutta tää postaus oikeesti muutti mun viikon suunnan! Kalenteri oli täynnä nihkeitä, pitkiä päiviä kirjastolla, mutta tän jälkeen aloin pohtimaan, eikö oikeesti ole mitääään pieniä juttuja joilla voisin tehdä päivistä vähän kivempiä. Nyt oon ripotellut niitä sinne tänne, ja tää viikko on tuntunut niin paljon kivemmalle! Kiitos kun muistutit asiasta, jonka pitäisi kyllä olla itsestäänselvyys <3

Tiistai on jo voiton puolella! Ja hei tein sitä soijanakkikastiketta ja oli niiin hyvää. Jää meidän vakkariksi ehdottomasti, kiitos reseptistä! <3

IHANA KUULLA! 😀 Tuun aina niiiin iloiseksi kun joku kokeilee mun reseptejä! Jeejeejee. <3

Voi istumajärjestys! Ei kyllä ole yhtään ikävä sitä savottaa. Meilläkin aiheesta syntyi väsyneenä yhdessä tehdessä riitaa. Päädyttiin lopulta siihen, että minä tein järjestyksen omia aikojani ja kun näytin sen miehelleni, hän hyväksyi sen tyytyväisenä. Levänneenä ja rauhallisena olin tietenkin ottanut huomioon myös hänen toiveensa. Annettiin myös itsellemme pieni helpotus siinä, ettei järjestystä tehty tuoli kerrallaan, vaan ihmiset valitsivat itse paikkansa heille merkityistä pöydistä. Päätimme luottaa siihen, että aikuiset osaa istuutua itsekin ja hoitaa myös omat lapsensa istumaan. Vain meidän paikkamme oli merkitty (istuimme siis isossa pöydässä ystävien kanssa).

Ihanaa kun löysitte noin hyvän ratkaisun asialle! Mekin alunperin ajateltiin ettei olisi nimettyjä paikkoja, vain pöytiä, mutta kun meidän pöydät on niin suuria (pahimmillaan/parhaimmillaan 20 hengen) jolloin se ei enää toimisikaan. 🙁 Mutta muuten se olisi ollut tosi superia!

Meillä oli kolme 20 hengen pöytää ja kaksi 10 hengen pöytää. Hyvin toimi! Mitään säätöä ei tullut ja monet vieraista saivat jutella paitsi omien hyvien ystäviensä kanssa myös tutustuivat ihan uusiin ihmisiin. Voin suositella 🙂

Ohho!! 😀 Mitä ihmettä, tätä täytyy sit harkita taas! Kiitos tosi paljon inspiraatiosta! <3

Kommentoi

%d bloggaajaa tykkää tästä: