Kategoriat
Hyvinvointi

Hidasta, armollista elämää

thumbnail_IMG_20181017_191624_853.jpg

Kerroin maanantaina InstaStoryssä että mun viikko alkoi puolentoista tunnin löhöilyllä sängyssä mieheni kainalossa. Jollekin tämä voi olla tosi tavallista, mutta itselleni, joka haluaa käynnistää viikon aina mahdollisimman tehokkaasti, oli teko varsin radikaalinen.

Tämä vuosi on ollut ihmeellinen siinä mielessä, että olen todella oppinut olemaan armollisempi itselleni. Ennen saatoin soimata itseäni pitkään väliin jätetyistä treeneistä tai vartinkin torkuttamisesta. Nyt on turvallista sanoa, että tuollainen ei hetkauta juurikaan koskaan.

Olen joskus maininnut myös siitä, että tiistait eivät ole lempipäiviäni. Koska voin itse vaikuttaa pitkälle missä ja milloin työskentelen, olen päättänyt olla erityisen armollinen juuri tiistaisin. Viime tiistaina hyppäsin mieheni työmatkan kyytiin ja jäin pois Flamingossa, jonka kylpylässä viihdyin useamman tunnin. Huono omatunto? Ei todellakaan. Nautin jokaisesesta hetkestä ja löylystä, taisin reissata altaiden ja saunojen välissä ainakin 12 kertaa.

IMG_20181017_191600_621.jpg

Itsensä tunteminen on ihan yhtä tärkeää kuin lempeys itseään kohtaan. Kun tietää, milloin energiatasot ovat matalalla, kannattaa silloin madaltaa myös vaatimuksia. Välillä mulla on innottomia vartteja ja joskus kokonaisia matalalla teholla toimivia viikkoja, mutta ei elämä tai työt ole koskaan siihen kaatuneet.

Tekstiin linkitetyt postaukset:

Tietoisesti pois täydellisyyden tavoittelusta

SARANDA

OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

5 vastausta aiheeseen “Hidasta, armollista elämää”

No kyllä! Jos vaan on mahdollista vaikuttaa itse omiin aikatauluihinsa niin ehdottomasti näin! Itse olen pönttöpäänä oppinut tätä itsetuntemusta ja lempeyttä itseäni kohtaan vasta sitten kun on ollut pakko (sairastuminen) – en suosittele tätä metodia kenellekään. Ihanaa loppuviikkoa!

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. <3 Täälläkin piti kantapään (= burnoutin) kautta oppia. 🙂 Muthei, kannetaanhan oppimaamme loppuelämän mukana! Ihanaa viikonjatkoa sinne. <3

Kommentoi