Minä ja rakas blogini alamme hissukseen heräämään vaihtelevasta on-off -talvihorroksesta. Helmikuu kuin huhtikuu, sanoi hesari eilen, ja jos maaliskuu on kuin toukokuu niin…
Oon koko talven elänyt sellaisessa illuusiossa, että olen kamalan kiireinen. Jos kaveri ehdotti kahvia, minä ehdotin sitä kahden viikon päähän, ja jos sain inspiraatiota kirjoittaa postauksen, kirjoitin sen vasta monen päivän päästä. Jos silloinkaan.
Kevään tai oikeastaan ihan vain oman itseni kunniaksi päätin lopettaa tämän typerän ajattelutavan ja alkaa elää taas siinä realistisessa uskossa, että mun aikahan ei ole liian arvokasta kellekään tai millekään, joka tekee minut edes vähän iloiseksi. Tämän kunniaksi hain tänään tulppaaneja, söin jälkiruokaa aamiaisella ja joka-aamuisen kalentereiden tuijottamisrutiinin sijaan soitin isovanhemmilleni ympäri maailmaa. Siihen meni 2h ja myöhästyin töistä, mutta arvatkaapas miten ihana olo oli lopputyöpäivän.
Mä kerkesin seistä liikennevaloissa ja jutella vähän hitaammin kävelevän pappanaapurin kanssa matkalla kotiin.
Tuntuu kuin olisi herättänyt tätä oi niin kiireistä mutta samalla jossain kaamoksessa ollutta, onnetonta kroppaa.
Ja nyt kun olen tehnyt tietoisen päätöksen, etten ole kiireinen tai väsynyt, olen suunnitellut kaikkea kivaa tämän bloginkin varalle. Vitsi kun oon innoissani! Sitä ennen kuitenkin lähden viettämään vapaata ja kiireetöntä iltaa treenien, tyttöjen ja trivialin parissa.
Rentoa perjantaita, murut.
// You should never be too busy to do the things you love.
Saranda