Ehdin jo aikaisemmin kitistä liikuntakiellostani Instagramissa. Toista viikkoa kipeänä kerkeää valittaa kaikenlaista, mutta suurimman osan ajasta olen huomannut käyttäväni haaveillen ja suunnitelmia laatien. Olen miettinyt paljon sitä, kuinka etenkin terveenä, ihmisellä on mahdollisuus saavuttaa mitä tahansa elämässä. Voi olla ehkä vähän sinisilmäistä arvostella omia aikaisempia valintoja sängystä käsin, mutta olen naurannut omille aikaisemmille tekosyilleni olla tekemättä tuota tai menemättä tuonne. Tilaisuuksista, joista olen kieltäytynyt tai joihin on nolottanut tarttua.
Haluan kannustaa kaikkia uskomaan omiin unelmiin ja tehdä rohkeita päätöksiä niiden toteuttamiseksi. Olisi mahtavaa kuulla, mistä te haaveilette. Siksi haastankin kaikkia tämän postauksen lukeneita paljastamaan kommenttiboksissa yhden oman unelman. 🙂 Unelman ääneen sanominen on mielestäni yksi konkreettinen askel kohti sen toteuttamista, ja kun sen on kerran paljastanut muille, hinku muuttaa haaveet suunnitelmiksi vahvistuu. Tosin kommentin voi kirjoittaa anonyyminäkin, jos jätät Nimi -kohdan tyhjäksi.
Aloitetaan yhdestä omastani:
Haaveilen siitä, että valmistuttuani voin tehdä kaksi työtä. Osa-aikaisena jossakin järjestössä, jossa annetaan kriisiapua kehitysmaissa tai jossa tuetaan sairaita lapsia Suomessa tai ulkomailla. Loput työajasta haaveilen käyttäväni blogiin, kirjoittamiseen ja freelancerina toimimiseen.
Mikä sinun haaveesi on?
Hattu, housut ja kengät: H&M
Neule: kirpparilta
SARANDA
OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FIFACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN
24 vastausta aiheeseen “Haaste: sanotaan unelmamme ääneen”
Oma hevonen ja sen kanssa tehdyt maastolenkit syksyisissä maisemissa. Siitä minä haaveilen, mutta opiskelijana saan tyytyäkin haaveiluun. Mutta vielä joskus minulla on oma hepo ja sitten me maastoilemme 🙂
Ooh ihanaa, toivottavasti pääset opintojen jälkeen kivaan ammattiin ja saat upean hepan!:)
Mä haluan elää itseni näköistä elämää, täydellä sydämellä. Ja rakastaa, paljon ja kaikkia. Ja mahdollisimman usein pysähtyä ja olla läsnä ja huomata kaikki hyvä ympärillä <3 Ja lopulta myös muistaa, että maailma on leikkikenttä, kaikki on mahdollista, eikä mikään lopulta ole niin tärkeää. 🙂
Ihana, inspiroiva postaus!
Oli ihana avata Lily.fi ja lukea suoraan tämä kommentti! Nuo kuulostaa juuri sellaisilta asioilta, joilla on elämässä oikeasti merkitystä. 🙂 Ja kiitos paljon!
Eräs ystäväni sanoi minulle vähän aikaa sitten, kun tuskailin kaikkien haaveideni ja ideoideni kanssa, että ”Tee yksi pieni asia”. Sen jälkeen kun olet kertonut unelmasi ääneen, seuraava steppi on tehdä yksi pieni asia sen eteen. Rohkeutta <3
Viisas ystävä sinulla. 🙂 Aion pitää tuon lauseen mielessä!
Haluan säästää tarpeeksi rahaa, irtisanoutua nihkeästä työstä ja ottaa rauhassa aikaa päättää mitä oikeasti haluan elämältä.
Kiitos aurinkoisesta blogista ja haasteesta. 🙂
Kuulostaa just sellaselta asialta mitä kannattaakin tehdä. 🙂 Ja kiitos! 🙂
Haaveilen rohkeudesta ja vahvasta näkemyksestä kirjoittamiseen.
Haaveilen, että elämäni jatkuisi juuri näin.
Haaveilen ehkä vähän myös Clarisonic Mia 2:sta!
Voi miten ihana kommentti ja kauniita haaveita!
Mun oli pakko googlettaa Clarison Mia 2 (oon välillä tosi out jutuista) ja eiköhän omaankin haavelistaan tullut yksi asia lisää! 😀
Hyvä ajatus tämä unelmien ääneen lausuminen! Meidän haaveemme on, että sitä myötä kun nostimme postauksesi etusivulle Päivän puheenaiheeksi, yhä useampi löytää sen lukemaan. 🙂
Ihania olette, Toimituksen tyypit. <3
Itsekin haaveilen rakkaudesta ja kestävästä parisuhteesta. Se on ehkä se suurin haave. Lisäksi toivon, että saan tulevaisuudessa tehdä mieleistä työtä ja omistaa ihanan astiaston (:D)
Kuulostaa niin hyvältä! <3 Astiasto mukaan lukien! 😀
Haaveilen:
Pinnallisesti: Järjestyksessä olevasta vaatekaapista, jonka edessä aamuisin osaisi yhdellä silmäyksellä valita, mitä pistää päälleen
Syvällisesti: Siitä, että lakkaisin vertailemasta itseäni muihin.
Salaa: Kesähäistä.
Ihana haaste. Mä uskon vahvasti, että haaveet voi toteutua, kun ne sanoo ääneen tai kirjoittaa paperille. Yksi kiva tapa haaveilla on tehdä elämän aarrekartta. Me kokoonnuttiin ystävien kanssa tässä taannoin askartelemaan semmosia mun luo ja samalla nautittiin brunssia. Ihana tapa viettää aikaa ystävien kesken ja tuo aarrekartan teko on tosi hauskaa ja sen tiimoilta syntyy ihan loistavia keskusteluja.
Ääh mulle tuli tästä kommentista ihan mieletön inspiraatiotulva! Brunssi + ystävät + ajatuskartta = varma paika ja aika saada kannustusta omiin haaveisiin ja suunnitelmiin! Toivon että sinun jokainen niistä toteutuu! 🙂
Haaveilen arjen perusvarmuudesta: että saisi valmistumisen jälkeen mieluista oman alan työtä, että olisi varaa hankkia kotoisa asunto hyvältä paikalta, että olisi sen verran stabiilia, että voisi suunnitella pidemmälle. Opiskelijaelämä on kovin epävarmaa, vaikka pitkän tähtäimen suunnitelmia pitäisi silti yrittää tehdä.
Tiedän tuon tunteen opiskelijana itsekin. 🙂 Super hieno juttu et opiskelet kuitenkin, se on yksi erinomainen tapa ”selustaa” tulevaisuus! Kaikkea hyvää ja jokaisen haaveen toteutumista sinulle, Susann. xx 🙂
Ihana unelma Saranda!
Haaveilen itsekin järjestötyöstä. Tai kenties julkisen sektorin puolellakin työskentelystä. Tällä hetkellä haaveilen ehkä enemmän kuitenkin konkreettisemmasta ja lähempänä tulevaisuudessta saavutettavasta asiasta: A:n kanssa säästetään New Yorkin reissua varten, joka toteutuisi vuoden päästä. 🙂
Nykki!? IHANAA! Onnea säästämiseen, tollasen matkan eteen sitä ehkä pystyykin kun palkinto motivoi! 🙂
Ja hei, julkinen tai kolmas sektori, susta tulee ihan loistava sosiaalialan ammattilainen <3 (olihan se sosiaaliala eikä sosiaalipsyka? 😀 vai kumpikaan!?)
Haaveenani on saada parisuhde jonkun ihanan ja sitoutumiskykyisen- ja haluisen miehen kanssa ja päästä suunnittelemaan yhteisiä häitä ja perhettä 🙂 Kliseistä mutta minulle tärkeää!
Tää oli niin ihana kommentti!♡ Ja kuulostaa ihan multa pari vuotta sitten! 😀 Ja jollain kummalla tavalla se mies ilmestyi mun elämään, ja se on ihanampi kuin mitä oisin edes uskaltanut haaveilla. Joten aivan vuoren varmasti sulle tapahtuu samoin heti kuin oikea aika ja oikea ihminen sattuu kohdalle! Kiitos kommentista, Mimmmu! 🙂
Haaveilen siitä että selkäkipuni häviäisi ja pääsen urheilemaan taas ja ehkä sitä myöten aloittaa liikuntaan keskittyvä omakin blogi. 🙂 Ja vähän läheisempi haave on se et pääsisin talveksi Meksikoon, karkuun kylmyyttä ja sisarpuoltani moikkaamaan. Lippuja vaille valmis haave. 🙂
Oii, tsemppiä ja paranemisia! Ja blogi ilman muuta pystyyn. <3 Meksiko-suunnitelmat kuulostaa ihan mahtavilta!