Viime aikoina mua on siunattu ihanilla pitkillä aamuilla. Tai oikeastaan olen itse siunannut itseäni, kun herään aina kuudelta.
Aamu ilman lenkkiä, kunnollista aamiaista, vihreää teetä ja fiilismusiikkia johtaa kärttyisiin päiviin, ja mieluummin nukun tunnin tai kaksi vähemmän kuin herään kaksikymmentä minuuttia ennen lähtöä tukka sekaisin ja vielä puoliunessa.
Tänään aloin lukemaan kehutun David Nichollsin romaania Sinä päivänä. Katsoin elokuvan joskus puoli vuotta sitten, ja mähän itkin kuin pieni lapsi. Juonihan menee niin, että päähenkilöt Emma ja Dexter viettävät yhteisen yön 15. heinäkuuta 1988 ja siitä asti kirja kuvaa henkilöiden elämiään ja heidän välistä suhdetta tulevina vuosina aina samana heinäkuun päivänä, vaikka heidän tiensä erkanevatkin pitkin matkaa.
Mua kiehtoo aivan kamalasti se tosiasia, että ei ikinä tiedä, mitä tulevaisuudessa tulee tapahtumaan ja kenen kanssa sä tulet olemaan. Joku, joka jää sun taakse, voi yhtä hyvin löytyä edestäkin monen vuoden kuluttua ja siitä eteenpäin sun rinnalla loppuun asti. Ja että kaikki ne vuodet siinä välissä ovat tapahtuneet syystä.
Kuuntelin kans aivan mieletönä Bobby Hollya ja Everydayta. Jos tämä ei saa hymyn kasvoille heti aamusta, niin sitten ei kyllä mikään.
4 vastausta aiheeseen “Goin’ faster than a roller coaster”
Tarviin itsekin aamuisin paljon aikaa, samaisesta syystä eli tulen muuten tosi kärttyiseksi. Mielestäni on kiva aamulla kaikessa rauhassa käyä suihkussa, juoda kahvia ja valmistautua.
Jep. 🙂 rauhallinen ja tunnelmallinen aamu antaa päivälle paljon paremman startin.
Kumpa olis itsekin samanlainen 🙂 ite herään aina 15 min ennen kouluun/töihin lähtöä XD
sad 🙁
Mua on ainakin auttanut tosi paljon se, että on jotakin kivaa mitä odottaa heti aamusta, eli just esim. ihana aamiainen tai treeni, mikä tekee heräämisestä helpompaa ja jopa tervetullutta. 😉