Kategoriat
Uncategorized

Fiiliksiä

Muistatteko kun kerroin maanantai-illan pöhnäisyydestä?

No, pöhnäisyys osoittautuikin flunssanpoikaseksi, jonka kanssa tarmosin koko eilisen päivän. Nuha tukossa ja kroppa vailla energiaa kävin jokaisessa koulun ryhmätyöskentelyssä, hankkeensuunnittelussa, palaverissa ja jopa töissä. Voin sanoa, että sen jälkeen kun pääsin kotiin hengissä oli aikamoinen voittajafiilis.

IMG_20131008_123622_resized_1.jpg

Parantavia välipaloja

Tänään herättyäni olo oli taas ihan normaali jess – vaikka lepo onkin kaikki kaikessa mitä tulee flunssan selittämiseen, mä onnistuin kiireen kautta tukahduttamaan sen jonnekin tulevaisuuden päiville. Tällä hetkellä ei ole todellakaan varaa olla kiepänä, ja ehkä kroppani on oppinut sen myös.

Tämänpäiväinen työpäivä vietettiin trikoissa, sillä olin vetämässä teinipojille liikuntaa ja terveystietoa. Vitsi kun oli kivaa! Kävin sopimassa kans ensi vuoden työharjoittelukuviot, mikä sai mut innostumaan koko ensi keväästä jo, hihi.

IMG_20131009_021838_resized.jpg

IMG_20131009_121250_resized.jpg

Viiden minuutin kotimatka, aah.

Enkä taida kyllä riisua näitä trikoita kun vasta iltasalin jälkeen.

Ps. Terkut kahdelle 13-vuotiaalle ihanalle tytsylle, jotka kertoi tänään lukevansa tätä blogia. Piristi päivää entisestään!

3 vastausta aiheeseen “Fiiliksiä”

Syysflunssaa pukkaa kaikille tällä hetkellä… Hyvä ettet tullukkaan kipeeks, mut toivottavasti sulle ei käy samanlailla niin kuin mulla eli pitkität sitä pienes flunssas ja käy normaalisti koulus ja sit kesken kaiken saat angiinan ja vatsataudin. Ei olluk mitään kiva kokemus:D

Ihanasti kirjotat muuten! Ja lisää päivänasukuvii:D

*ollut… Ja mulla oli siis tarkennukseks angiina ja vatsatauti samaan aikaan jos et ymmärtäny:D ääh osaan taas kirjottaa…

Ymmärsin hyvin. 😉 Mut en voi kyllä kuvitella, miten kauhee tilanne toi on ollut! *kopkopkop* Toivottavasti oot jo terve. 🙂

Kommentoi

%d bloggaajaa tykkää tästä: