Kategoriat
Hyvinvointi Perhe & Ihmissuhteet

Entä jos…

Entä jos vanhempani olisivat jääneet Kosovoon? Tai muuttaneet Suomen sijaan muualle? (Esimerkiksi isovanhempieni perään Australiaan. En olisi valittanut.)

Entä jos olisin päässyt valtiotieteelliseen? Mitäköhän tekisin työkseni juuri nyt?

Entä jos olisin aloittanut blogin jo silloin kun oikeasti halusin mutten uskaltanut? Entä jos olisin tehnyt monia muitakin asioita silloin kun halusin mutten uskaltanut?

Entä jos olisin sosionomiksi valmistumisen jälkeen mennyt sosiaalialan töihin? Kirjoittaisinko blogia enää, olisiko kirjoittamiselle aikaa?

Entä jos olisin sijoittanut opintolainani fiksusti matkustelun sijaan? Olisinkohan nyt masseissa?

Entä jos en olisi matkustanut vielä silloin kun koronasta ei ollut tietoakaan? Olisikohan nyt kaduttanut?

Entä jos en olisi koskaan mennyt niihin bileisiin jossa tapasin Ferhatin? Olisinko vielä sinkku vai jo naimisissa jonkun muun kanssa?

Entä jos en olisi äiti juuri nyt? Miltäköhän mun päivät (ja yöt) näyttäisivät ja mitäköhän ajattelisin valtaosan päivästä?

Entä jos oikeasti jossittelisin asioita sen sijaan että uskoisin että asiat tapahtuvat syystä kuten uskon nyt? Kaikki on mennyt juuri kuten on pitänyt. Vanhempieni piti muuttaa kylmään Suomeen, jotta mä voisin opiskella ilmaisen korkeakoulututkinnon alalta, jossa on aina töitä – jotta voisin rohkeasti tehdä kaikkea muuta, koska työpaikka löytyisi sosiaalialalta aina. Jotta voisin nostaa ja törsätä opintolainani maailmalla silloin kun oli energiaa ja aikaa, mutta ei rahaa. Mun piti elää nuoruutta ja juhlia, jotta tapaisin Ferhatin, jotta saisin kokea millaista on kypsä ja kunnioittava rakkaus. Jotta mun unelmat toteutuisivat ja ennen kaikkea jotta saisin mun kaksi täydellistä lasta.

Kaikki, ihan kaikki, tapahtuu syystä.

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: 

contact@sarandadedolli.com

4 vastausta aiheeseen “Entä jos…”

Kommentoi