Kategoriat
Matkat Vastuullisuus

Tämän vuoden matkat & niiden vaikutus ympäristöön

Raapusteltava maailmankartta

Meidän olohuoneen seinällä on iso kartta, johon voi raapustaa kolikolla ne maat, jossa on käynyt. Täydensimme ja katselimme sitä poikaystäväni kanssa yksi ilta; Australiaa ja Lähi-Itää lukuun ottamatta emme ole käyneet Euroopan ulkopuolella, mutta olemme tehneet niin yksin kuin yhdessäkin hauskoja ja varmasti ikimuistoisia matkoja. Olemme olleet todella onnekkaita kun olemme päässeet viettämään ystävänpäivää Pariisissa, voineet lentää Kosovoon huolehtimaan mummistani, kihlautuneet Venetsiassa ja illastaneet ystäviemme kanssa Lontoossa.

Tämän vuoden matkat ainakin kevään osalta ovat hahmottuneet. Lähdemme helmikuussa Australiaan ja maaliskuussa Turkkiin. Haluaisin käydä huhtikuussa moikkaamassa vaihto-opiskelijaksi lähtenyttä pikkuveljeäni Ruotsiin sekä piipahtaa Kosovossa isoäitini luona. Olen näistä matkoista innoissani, mutta samaan aikaan koen huonoa omatuntoa lentämisestä ja myös vastuuta jakaa lukijoille taustoja matkojen takaa.

Raapusteltava maailmankartta

En koe, että bloggaajalla on velvollisuus perustella valintojaan lukijoille, mutta koska mulla sattuu olemaan maailman lempeimmät tyypit ruudun toisella puolella, mä haluan itse avata tätä aihetta. Miksi tästä keväästä tulee lentopainotteinen vaikka lentäminen saastuttaa maapalloamme niin paljon? Miksi haluan kannustaa lukijoita ekologisiin valintoihin jos itse toimin päinvastoin? Lentoliikenne jättää massiiviset hiilijalanjäljet ja vaikutuksia on vaikea kompensoida myöhemmin.

Samaan aikaan en usko ehdottomuuteen. Uskon siihen, että vähentäminen mahdollisimman monen ihmisen osalta toimii tehokkaammin kuin totaalikieltäytyminen muutamalta. Lentäminen on harvoin välttämätöntä, mutta omasta mielestäni jotkut matkat voi perustella, oli se sitten rentoutumisen tarpeella tai sukulaisten tapaamisella.

Mun tämänhetkisten suunniteltujen matkojen jokaisen syyn taustalla on perhe. Lähden Australiaan surun merkeissä, sillä siellä asuva minulle rakas läheiseni on sairastunut. Turkkiin lähdemme taas viettämään kihlajaisiamme – suurin osa kihlattuni perheestä asuu siellä, ja on ekologisempaa ja edullisempaa, että me kaksi lennämme sinne kuin puoli poikaystäväni sukua tänne. Ruotsiin menisin tapaamaan veljeäni (tosin sinne voi matkustaa laivallakin) ja kaikessa itsekkäisyydessä en halua edes perustella Kosovon matkojani: se on mun toinen kotimaa, jossa asuu maailman ihanin, kovasti seuraa tarvitseva mummini.

Siitä huolimatta en ole ylpeä tulevista matkoistani ja vaikka sanoin, että lentämistä ei voi kompensoida, yritän parhaani korvata matkojani entistä ympäristötietoisemmalla ruokavaliolla ja minimalistisella elämäntavalla. Vaikka alkuvuosi tuleekin olemaan ulkomaapainotteinen, aion tulevaisuudessa yrittää pysyä kotimaassa ja suosia lähikohteita. Kohdemaassa aion arvostaa paikallista kulttuuria ja ympäristöä. Tulen maksamaan myös vapaaehtoisen lentomaksun päästöjeni kompensoimiseksi.

Voi hyvin olla, että kaivoin juuri omaa kuoppaani tällä postauksella ja kommenttiboksi täyttyy kriitiikistä. Mä vain toivoisin että tästä keskusteltaisiin enemmän ja avoimemmin – blogeissa ja sosiaalisessa mediassa matkustelun hehkutuksesta ja samalla siitä, miten asiat eivät aina ole sitä miltä ne näyttävät. Instagram ja blogit ovat täynnä kauniita kuvia ulkomailta, mutta harvoin puhutaan vaikuttajien ja bloggaajien matkustelusta sen syvällisemmin. Me bloggajat kuitenkin vaikutamme lukijoiden kulutustottumuksiin, minkä takia aiheesta olisi mielestäni tärkeä puhua.

SARANDA

OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

Kategoriat
Ruoka & Reseptit Vastuullisuus

370 päivää vegaanina

vegaaninen lettukakku

Tapaninpäivänä tuli vuosi täyteen siitä kun ryhdyin vegaaniksi. Ennen sitä olin reilu puoli vuotta lakto-vegetaristi (eli söin kasvisruokaa ja maitotuotteita) ja sitä ennen ehkä vajaa vuosi pesco-lakto-ovo-vegetaristi, jolloin söin lähes kaikkea muuta paitsi lihaa.

Vegaaniksi ryhtyminen on ollut elämäni parhaimpia päätöksiä. Ei ole osa-aluetta joka ei olisi parantunut sitä myötä. Voin fyysisesti paremmin, rahaa on säästynyt ruokakaupassa ja olen kokkaillut vuoden sisään enemmän kuin koko elämäni aikana yhteensä. Omatuntoni on puhtaampi kun en syö eläimiä tai rasita luontoa yhtä paljon kuin ennen.

Tammikuussa starttasi Vegaanihaaste, johon voi hyvin vielä osallistua. Ilmaisen palvelun kautta saat kuukauden ajan päivittäin uutiskirjeen, joka sisältää helppoja reseptejä ja hyödyllistä tietoa vegaanisesta ruokavaliosta. Haasteen kautta on mahdollista saada myös “vegaanituutorin” eli oman tukihenkilön auttamaan ja vastaamaan kysymyksiisi. Haaste kestää tosiaan kuukauden, mutta monille muutos vegaaniseen ruokavalioon on jäänyt pysyväksi. Osallistu Vegaanihaasteeseen tästä linkistä.

Blogin aikaisemmat vegaaniseen ruokavalioon liittyvät postaukset on listattuna alla. Kuvassa on lettukakku, jonka reseptin jaoin vähän aikaa sitten täällä (muut aikaisemmat reseptit voit koluta läpi tästä linkistä).

Aikaisemmat postaukset veganismista:

Kuinka kiinnostuin välittämään ympäristöasioista?

Miksi olen vegaani?

Miten vegaanisuus on helpottanut elämääni?

Vegaanin viikon ruokapäiväkirja

Kavisruokaa edullisesti

Muutokset kasvissyöjäksi ryhtymisen jälkeen

Tekopyhä vegaani

Vegaani ja sekasyöjä saman katon alla?

Vegaani, huolehdi raudansaannista + linssikeittoreseptejä

SARANDA

OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN