Kategoriat
Uutiset & Yhteiskunta

Tällaisia me kosovolaiset ollaan

Teksti on kirjoitettu pilke silmäkulmassa – lukekaa siis kanssakosovolaiset ystäväni huumorimielellä. 😉 Kuvat ovat luonnollisesti Kosovosta.

DSC_0013.JPG

Kosovo on pieni kahden miljoonan ihmisen maa Etelä-Euroopassa, johon kuitenkin mahtuu temperamenttia ja nationalisuutta kahdenkymmenen Suomen edestä. Sen talous on aika vinksallaan, palkkatulot ovat pienet ja hinnat suhteessa tuloihin korkeat. Silti suurimmalla osalla on varaa syödä jatkuvasti ulkona, pukeutua viimeisimmän muodin mukana ja omistaa uusimman teknologian vempaimet sillä vuokramenossa säästetään pitkä penni kun saman katon alla asuu aikoja sitten täysi-ikäistyneet lapset, isovanhemmat, mahdolliset sedät, enot, tädit…

DSC_0051.JPG

DSC_0163.JPG

DSC_0241.JPG

Koska perhe on tiivis, mistään kummivanhemmista ei ole tietoakaan. Lapsista pitävät huolen toiset lapset, isovanhemmat, sedät, enot, tädit… Vieköhän kukaan Kosovossa lapsia päiväkotiin? Naapuri on yleensä lähempänä.

Mutta se ei haittaa, koska kosovolaiset rakastavat lapsia, ihan oikeasti. Tuntemattomat puristelevat niiden poskia keskellä katua, ottavat syliin rutistamaan ja tarjoavat huoletta karkkia ilman että se on kenenkään mielestä epäilyttävää. Niistä pidetään aidosti hyvää huolta. Etenkin jos lapsi sattuu olemaan perheen ainoa poika. Sille on oma sanakin, hasret. Toiseksi pyhin sana heti Jumalan jälkeen.

DSC_0160.JPG

DSC_0268.JPG

DSC_0272.JPG

DSC_0323.JPG

DSC_0359.JPG

Suuresta perheestä huolimatta tilaa on kuitenkin AINA vieraille – heille, jotka yleensä saapuvat oven taakse ilmoittamatta ja joille ei yleensä riitä tarjoiluksi pelkkä kahvi ja pulla (eli caj ja baklava). Ja kun kello on yksi yöllä, aamulla aikainen herätys ja vieraat ovat vihdoin valmiita nousemaan, on heille jankattava vähintään viisitoista kertaa, että jääkää nyt vielä yhdelle teekupilliselle, vaikka kädet tärisevät tarjoilusta ja oikeasti haluaisi jo omaa rauhaa.

Sitä kosovolaiset tekevät, jankuttavat paljon. Jos kosovolainen on vieraana suomalaisessa kodissa ja suomalainen tarjoaa kakkua kaksi kertaa, on kosovolaisen ensin sanottava “ei, kiitos” – odottaen tietysti ainakin kolmatta ja neljättä tarjousta vielä. Sitten kun niitä ei tule, istutaan nälkäisenä sohvan nurkassa ja ihmetellään epävieraanvaraisuutta. Sama juttu laskun maksamisessa. Kosovolainen yleensä päätyy maksamaan laskun, sillä hänelle on sanottava ainakin viisi kertaa, ennen kuin hän voi kohteliaasti myöntyä toisin.

DSC_0291.JPG

DSC_0327.JPG

DSC_0365.JPG

DSC_0456.JPG

P8140791.JPG

Ja siitä laskusta, Kosovossa sitä ei ikinä jaeta. En tiedä onko Kosovossa yhdelläkään ravintolalla niin edistyksellistä kassakonetta, että se osaisi laskea eri ihmisten tilaukset eri kuiteille. (Tai ylipäätään tulostaa niitä kuitteja – ja talous on vinksallaan, koska…) Myös mies tarjoaa naiselle, ai-na. Kosovossa “miehet ovat miehiä ja naiset naisia” – naisia hemmotellaan, heille avataan ovia, heille ostetaan lahjoja mutta he myös saavat luvan vaihtaa vaipat ja valmistaa ruoan.

Ja se ruoka – rakastan kosovolaista ruokaa. Jota harva allergikko voi syödä. (Mikä gluteeniton? Mikä maidoton? Mikä rasvaton?) Toisaalta useimmiten kosovolainen ruoka on vahingossakin luomua ja lisäaineetonta, mutta koska se on siellä itsestäänselvää, se harvoin osataan merkitä mihinkään.

DSC_0460.JPG

DSC_0463.JPG

DSC_0514.JPG

P8040358.JPG

Kosovossa ei kauheasti käydä terapiassa, omia huolia on ehkä vähän noloa paljastaa tuntemattomille. Sen sijaan terapeutti löytyy yleensä omasta naapurista, sillä naapurit tunnetaan hyvin. Oli se sitten se seinänaapuri Hajrije tai kilometrien säteellä asuva Jusufin perhe, heistä tiedetään kaikki – mistä kaupungista he ovat, mihin aikaan he juovat iltateet, keiden kanssa heidän lapset seurustelevat ja milloin he menevät kihloihin. (Sillä eihän kukaan seurustele ilman avioliittoaikeita.)

Yksi tapa, jota suomalaiset eivät kosovolaisissa ymmärrä, on jatkuva myöhästyminen. Vitsi he tai siis me myöhästytään paljon. Mutta kolikon kääntöpuolella kosovolaiset ovat taas tosi joustavia. Elävän elämän esimerkki: hyppäsin Kosovossa väärään bussiin, joka ei vienykään haluamalleni vesipuistoon. Kuski rauhoitteli ettei mitään hätää, hän koukkasee sieltä ennen seuraavaa pysäkkiä. Seuraavan pysäkin matkustajat saivat odottaa ylimääräisen kymmenen minuuttia kuskin aikaisemman joustavuuden vuoksi. Tosin, kaikella todennäköisyydellä ne odottavat matkustajatkin olivat myöhässä.

P8080591.JPG

Ennen kaikkea kosovolaiset ovat kuitenkin yleensä todella lämpimiä, avoimia, uteliaita, aidosti vieraanvaraisia ja suurisydämisiä. Olen ikuisesti kiitollinen sukujuuristani (koska ruoka).

 

LUE JATKO-OSA TÄSTÄ: Tällaisia me kosovolaiset ollaan osa 2

 

 

SARANDA

 

OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

Kategoriat
Uutiset & Yhteiskunta

Kevyt maanantai-illan elokuva: My Name is Khan

Netflix on kamala. Siis vain siinä mielessä, että se pakottaa katsomaan iltamyöhään elokuvia, jotka saa mut (hyvin epärealisestisesti) haaveilemaan maailman parantamisesta.

vvv.png

Tällä kertaa vuorossa oli intialainen My Name is Khan (suom. Nimeni on Khan), joka ei ole mikään tyypillinen Bollywood  -luomus. Leffa kertoo asbergin oireyhtymän kanssa elävästä Rizvan Khanista, joka on muslimi ja menee naimisiin hindin naisen kanssa Yhdysvalloissa. 9/11:stä seurannut muslimivaltioihin kohdistuva viha ja uskonnollinen kaksijakoisuus muuttavat Khanin ja hänen perheensä elämän, ja siitä ne kyynelkanavat sitten aukeekin – eikä muuten sulkeudu lopputekstien jälkeenkään.

Voin luvata muuten, että pistää aivan varmasti jokaisen vähän funtsimaan maailmaa ja sen menoa. Mutta koska en ole syntynyt elokuvakriitikoksi, jätän arvosteluni lyhyeen vertaamalla My Name is Khania länsimaiden Forest Gumpiin. Paitsi, että tämä oli vielä parempi.

xx, Saranda.