Kategoriat
Uncategorized

Mitä (kaikkea) minusta tulee isona?

Vauvani on jo yhdeksän kuukautta, eli ansiosidonnainen vanhempainvapaa loppuu ja hoitovapaa alkaa. Kulunut vuosi ei ole todellakaan ollut urani hedelmällisin ja viimeistään nyt jälkeenpäin ymmärrän, että se on todellakin ok: aika harvalle vauvavuoteen mahtuukaan mullistavia urakäänteitä.

Vajaa vuosi sitten avasin uudet nettisivut blogilleni. Niihin aikoihin tienasin suurimman osan palkastani nimenomaan blogin kautta, mutta moni asia on muuttunut ”muutettuani omilleni” ja nyt en tienaa blogin kautta juuri mitään: blogiportaalissa mulle maksettiin palkkaa suoraan kävijälukujen mukaan ja uusilla sivuilla tein tietoisen päätöksen jättää kaikki mainospaikat pois. Sittemmin myös blogien suosio on jatkanut laskemista. Ja tosiaan vauvavuonna ei ole ole ollut mitenkään liikaa luppoaikaa kirjoittamiselle…

Viime kesänä kuvittelin, että varsinainen yrittäjäurani vasta alkaa ja siksi koinkin pettymystä, kun en voinut tällä kertaa panostaa töihin kuten esikoisen vauvavuoden aikaan. (Ai miten niin työnteko yhden lapsen kanssa on helpompaa kuin kahden, 1,5 vuoden ikäerolla?) Sen sijaan tuntuu että olen vuodessa kadottanut kaiken työinspiraationi ja sinnitellyt yrittäjänä nipin napin.

Joo, muuttujia on ollut paljon: ruuhka- ja vauvavuoden kombinaatio, unettomuus, korona sekä pari muutakin henkilökohtaista elämänmuutosta. Osa minusta on uskoo, että jos nukun edes viikon kunnolliset yöunet, se on taas menoa se ja pääsen takaisin työgeimeihin.

Toinen, ehkä isompi osa uskoo, että tämänhetkiset urahaaveet tai oikeastaan niiden puute on ainakin toistaiseksi pysyvä elämäntilanne. Haluaisin lasten takia kokeilla ”ihan tavallista”, osa-aikaista päivätyötä. Saada juuri sen verran palkkaa että laskut tulisi maksettua ja stressata töistä mahdollisimman vähän. Pyörittää somea ehkä sivutuloina, kun tai jos hyvältä tuntuu.

Huomaan pohtivani sitä ikuisuuskysymystä, mitä monet nuoret miettivät nyt valmistumisen kynnyksellä mutta varmasti moni vähän vanhempikin ihminen aina tasaisen väliajoin. Mikä minusta tulee isona?

Lapsena kuvittelin, että kirjailija. Teininä toimittaja. Ylioppilaaksi valmistumisen jälkeen sosionomi ja sosionomiksi valmistumisen jälkeen palasin taas lapsuuden haaveisiini eli viestinnän ammattilainen.

Nyt 27-vuotiaana tiedän, että se, mitä haluan olla ei tarvitse tapahtua heti huomenna ja että se voi muuttua monta kertaa vielä. 28-vuotiaana saatan olla jo kaupunginvaltuutettu (no okei viimeistään 32-vuotiaana). Saatan palata sosionomin töihin lasten ollessa vielä pieniä ja ehkä jäädä sille tielle tai perustaa kolmannen yrityksen heti sillä viikolla kun kuopus aloittaa päiväkodin. Aika näyttää. Mutta en voi olla lojaali millekään muulle asialle kuin sille, mikä tuntuu juuri nyt oikealle.

Syksyllä tulen tekemään kaksi työpäivää viikossa vanhassa työpaikassani ja alustavasti ainakin yhden työpäivän yrityksilleni. Arjesta tulee varmasti taas yksi valtava palapeli, mutta toisaalta nautin siitäkin valtavasti. Kun on sopivasti kaikkea: vähän lastenhoitoa, vähän töitä, varmasti aivan liian vähän vapaa-aikaa mutta näitä aikoja ei kutsutakaan ruuhkavuosiksi turhaan.

Then again: Kuka jaksaa miettiä töitä kesällä?!

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: 

contact@sarandadedolli.com

Kategoriat
Uncategorized

”Älä unohda ei-äitejä” – eli jatkossa vähemmän vauvajuttuja

Kun keväällä kerroin blogimuutosta, laitoin lukijakyselyn pystyyn. Halusin kartoittaa millaisia tyyppejä siellä ruudun takaa löytyy ja mitä ajatuksia ja toiveita teillä on sisältöjeni suhteen. Blogimuutosta on nyt reilu viisi kuukautta ja epätoivon hetkiä on ollut monta. Ja lähes jokaisena niinä hetkinä olen hakenut lohtua teidän kyselyn anonyymivastauksista – teidän sananne on tallennettu niin mun koneelle kuin sydämeenikin.

Yksi mieleenpainuvin vastaus oli ”älä unohda meitä ei-äitejä”. Se oli osa muuta ihanaa ja kehittävää kommenttia ja se on jäänyt minulle mieleen. Valitettavasti en ole voinut elää tämän (ja luultavasti monen muunkin) lukijan toiveen mukaisesti.

Tai siis valitettavasti ja ”valitettavasti”. Oikeasti tiedän että elämässä on muitakin upeita asioita kuin vain perhe ja oikeasti tiedän että mä haluan kirjoittaa muistakin upeista ja vähemmänkin upeista asioista. Samaan aikaan kahden alle kaksivuotiaan lapsen kanssa elämä on yhtä kuin perhe-elämä, ja lifestyleblogiin tuntuu tosi feikiltä kirjoittaa mistään muusta kuin mitä on sillä hetkellä mielessä. Olen ollut viime kuukaudet myös niin onnellinen ja tuntuu onnekkaalle että pystyn ylipäätään kirjoittamaan kaikesta siitä mitä olen viime kuukaudet kokenut.

Kuten kuitenkin sanottu, olen muutakin kuin äiti. Ja vauvan kasvaessa ja isän ottaessa enemmän vastuuta, huomaan, että pikku hiljaa aivot tekevät tilaa myös muille ajatuksille. (Tekisivät toki enemmän ilman koronaa sillä se on kyllä sulkenut sen pienenkin mahdollisuuden elää muuta elämää. Mutta ei sen enempää koronasta tänään.)

Lupaan, että jatkossa yritän jättää vauvajutut vähemmälle. Sinänsä ristiriitaista, koska vauvajutut ovat olleet ylivoimaisesti suosituimmat aiheet mutta blogini ei ole (tai ainakaan pitäisi olla, köh köh) vain vauvablogi. Enkä muutenkaan halua kirjoittaa algoritmin ehdoilla vaan – kliseisesti – sydämen.

And there’s no time like present – viime aikoina mielessä pyörineet, ei-vauva -ajatukset:

  1. Vaatekaappi! On ollut ihana saada oma vaatekaappi takaisin. Ymmärsin yksi päivä, että leijonaosa käyttämistäni vaatteista ovat jollain tasolla eettisempiä. Tälläkin kävelylenkillä tajusin, että päästä varpaisiin mulla on kierrätettyä materiaalia käyttävää Globe Hopea ja laadukasta Népraa. Takki on ostettu Uffilta ja lenkkarit on Lidlin ja valmistettu merten muovista
  2. Työrintamalla menee just nyt tosi hyvin, mutta toisaalta loppuvuosi onkin mainosalalla aina hektistä. Vähän jännittää taloudellinen tilanne taas tammikuussa ja mahdollisesti kesällä häämöttävä osa-hoitovapaa (ja se, miten sitä varten taas säästetään)
  3. Aikaisemmista vuosista poiketen, tänä vuonna mulla ei ole ollut ollenkaan sellaista loppuvuoden kisaväsymystä. Viime vuonna olin valmis luovuttamaan jo lokakuussa! Korona toki vituttaa, mutta samaan aikaan en voi yhtään samaistua niihin 2020 vuoden dissausmeemeihin 😄
  4. Hemmetti kuinka hyvä HBO:n The Undoing sarja oli! Haluan katsoa muita samankaltaisia – onko suosituksia??

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: 

contact@sarandadedolli.com