Kategoriat
Työ & Opiskelu Yhteistyö

Kun mut lomautettiin, ammattiliitosta oli apua

Kaupallinen yhteistyö: SAK – Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö

Syksyllä 2017 mä olin vielä lähes kokopäivätyössä. Olin valmistunut vuosi aikaisemmin ammattikorkeakoulusta ja tein 80 % työaikaa. Perjantait olivat yleensä vapaita ja silloin työskentelin blogin parissa.

Työpaikalle tuli kuitenkin odottamattomia talousvaikeuksia ja suurin osa työväestä lomautettiin kuukausiksi. Mutta valehtelisin jos väittäisin, että lomautus olisi tuntunut pelottavalta. Nimittäin korkeakouluopintojen aikana tutustuin yhteen määrätietoiseen luokkalaiseeni, joka painotti jo silloin ammattiliiton ja työttömyyskassan merkitystä. Liityin hänen innostamana oman alan liittooni jo opiskelijana, ja aloin maksamaan jäsenmaksua työttömyyskassalle heti valmistuttuani. Kun työpaikan lomautusuutiset iskivät pari vuotta myöhemmin, tiesin saavani ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa ja etten “tippuisi” Kelan peruspäivärahalle, toisin kuin jotkut kollegoistani.

Taloudellinen mielenrauha on osa mun kokonaisvaltaista hyvinvointiani. Mulle ei valitettavasti ole olemassa yhtä ilman toista. Mulle se ei tarkoita suurta palkkaa, sijoituksia tai kunnianhimoisia säästötavoitteita, vaan säännöllisiä tuloja, joita ei leikata ankaralla kädellä pois, mikäli jotain minusta riippumatonta sattuu.

Korona vaikutti monen ihmisen taloudelliseen mielenrauhaan. Yli 100 000 suomalaista on lomautettu. Huolestuttavinta on se, että suuri osa heistä on palvelualalla työskenteleviä naisia. Vielä huolestuttavampaa on se, että 30 % heistä on jäänyt Kelan peruspäivärahalle (670 e), koska he eivät ole kuuluneet työttömyyskassaan.

Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK haluaa varmistaa, ettei kukaan jää ilman riittävää tukea työpaikalla tai oikeudenmukaisia tuloja yllättävän irtisanomisen tai lomautuksen jälkeen. Oman alan ammattiliittoon kuulumisesta on paljon apua: liitot neuvottelevat työmarkkinoiden työehtosopimukset ja tarjoavat asianajapalveluja (joita olen muuten itsekin joutunut käyttämään). Nimenoman ammattiyhdistysliikkeet ovat neuvotelleet ne edut meille, joita pidämme nykyään varsin itsestään selvinä: mm. säädylliset työajat, perhevapaat, eläkkeet, opintovapaat... Kuten sanottu, itsestään selviltä tuntuvia juttuja, joita voidaan kuitenkin viedä meiltä pois ilman ammattiliittojen tukea. Eihän Jenkeissäkään juuri tunneta äitiyslomia ja ympäri maailman kuusipäiväinen työviikko on vallitseva normi.

Ja mikäli käy niin, että jää työttömäksi tai lomautetuksi (bingo), työttömyyskassaan kuuluminen yleensä oikeuttaa korkeampaan päivärahaan kuin Kelan peruspäiväraha. Jos työssäoloehto täyttyy, on oikeutettu saamaan kassalta omaan aikaisempaan palkkaan suhteutettua päivärahaa, siinä missä Kelassa se olisi n. 724 e / kuukaudessa (bruttona). (Työssäoloehto: on ollut 6 kk töissä vähint. 18 h / vko, eli ehto päti minuunkin vaikken tehnytkään kokopäiväistä työviikkoa. Ja tiedoksi muuten, että vuoden 2020 loppuun asti on voimassa muutos, että 3 kuukauden työssäoloaika riittää.)

Mulla ei ollut lomautusaikoina kummoisempi palkka, mutta sain silti työttömyyspäivärahaa kassalta n. 1 200 e. Eli melkein tuplat siitä, mitä olisin saanut Kelalta. Jäsenmaksua maksoin muistaakseni n. 90 e joka kolmas kuukausi (sekin suhteutetaan tuloihin eli on mielestäni reilu jokaiselle).

Mulle palkansaajana oli itsestään selvää kuulua ammattiliittoon ja työttömyyskassaan, ja ihmettelinkin aina ääneen, jos joku kertoi ettei kuulu kumpaakaan. Mutta olen monesti miettinyt, että ilman silloista opintojen aikaista, aktiivista ystävääni, en välttämättä kuuluisi liittoon ja kassaan itsekään. Koska kun ajattelen asiaa, ammattiliiton ja työttömyyskassaan jäsenyyksien tärkeydestä hyötyihin nähden ei puhuta tarpeeksi. On jotenkin yleinen harhaluulo, että “kyllä Suomessa pärjää” ja “aina töitä riittää”, vaikka asia ei olekaan niin. 

Siksi on kunnia olla SAK-kampanjassa mukana, osana onneksi taloudellisesti tietoisempaa sukupolvea. Suosittelen jokaista etsimään oman alan liitto tämän linkin takaa. Vertaan työttömyyskassaan kuulumista mihin tahansa muuhun vakuutukseen: onnekkaimmat ovat he, jotka eivät saa rahoilleen vastinetta eli joudu työttömiksi. Korona kuitenkin todisti, että töitä ei aina riitä ja moni munkin työprojekti on peruuntunut täysin. Myös puolisoni lomautettiin määräaikaisesti. Minä olin puolisolleni se, mitä opiskeluystäväni oli ollut minulle; liiton ja kassan sanansaattaja, jonka läksytyksen ansiosta puolisoni on aikoinaan liittynyt kassaan ja sai nyt lomautuksen aikana reilun työttömyyspäivärahan. Liity liittoon ja kassaan sinäkin.

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: 

contact@sarandadedolli.com

Kategoriat
Hyvinvointi Perhe & Ihmissuhteet Työ & Opiskelu

Opin sen joka päivä mutten opi kuitenkaan – täydellisyyttä ei ole olemassakaan

Huh mikä viikko takana. Flunssat ja koronatestit, päivystyskäynti keskellä yötä Naisten klinikalla vauvan vaisuuden takia, menojen uudelleen järjestämiset (tai lähinnä kaikkien perumiset).

Huh mikä kesä takana. Niin paljon muutoksia, epävarmuuksia, epäonnistumisia ja hitaasti kasvavien siementen kylvämistä. Öitä kun olen nukkunut ehkä tunnin ja öitä kun kaksitoistakaan ei ole riittänyt.

Huh mikä vuosi takana. Raskaus, muutto, korona ja sosiaalinen eristäytyminen, kamala raskauspahoinvointi ja oman sekä puolison isot työmuutokset. Yhtä rämpimistä koko vuosi.

Jos Robert Frost oli sitä mieltä että elämän voi tiivistää kolmeen sanaan (“se jatkuu kyllä”), mun omat kolme sanaa ovat: kaikki on välillä vähän paskaa. (Oho, viisi.) Vaikka kaikkeni yritän, monin tavoin joko kohtalo, olosuhteet tai oma rajallisuuteni pistävät vastaan ja huomaan kerta toisensa jälkeen että mikään ei mene täydellisesti. Se on sellainen opetus, jonka saan viikottain ja silti en koskaan oikeasti opi sitä.

Kun katson tilin saldoa, kävijälukujani tai kirjaimellisesti itsestään kasautuvaa pyykkikasaa, mietin usein, että ainakin yksi asia elämässäni on virheetön ja muuttumattomasti täydellinen: oma lapseni. Saan siitä ajatuksesta aina pohjattoman hyvän mielen. Mutta olen viime aikoina ajatellut että on myös vähän fucked up, että käyttää omaa lasta “lohdutuspalkkiona”. Että kun kaikki tuntuu menevän huonosti, voin aina vedota ajatuksissani häneen.

Toivoisin pääseväni sellaiseen ikuisesti tyytyväiseen tilaan, jossa maailman paras saavutukseni (eli se oma lapsi) riittäisi ja kaikki muu elämässä olisi vain bonaria. Mutta samaan aikaan tiedostan, että a) kukaan ei ole joka päivä täysin tyytyväinen ja onnellinen, oli niitä täydellisiä lapsia tai ei ja b) tiedän hyvin, että hän on se tärkein, oleellisin ja merkitykellisin asia elämässäni, mutta tässä rahan pyörittämässä yhteiskunnassa ja omien muidenkin unelmien olemassaolojen takia en voi jäädä vain laakereihini makaamaan. Ja ajatella että “pelkkä” äitiys riittäisi minulle.

Kun muutama yö sitten istuin taksissa matkalla Naisten klinikkaa tarkistamaan vauvan kunnon, mietin sitä taas: onneksi mulla on jo Ela. Kuulostaa ehkä vähän sairaalta koska yksi lapsi ei koskaan korvaisi toisen menetystä, mutta kaiken tämän (muiden turhanpäiväisten) valituksen ja ininän keskellä olen kuitenkin onnistunut (Elan lisäksi) myös toisessa asiassa: tuntemaan kiitollisuutta oli tilanne mikä tahansa. Olin huolissani vauvasta mutta jostain syystä päällimmäiset ajatukseni olivat: en haluaisi hätäsektioon mutta olen saanut jo yhden upean synnytyksen. En haluaisi pitkää sairaalahoitoa, mutta on vain reilua että sellainen tulisi kun olemme muuten kaikki voineet niin hyvin. En haluaisi kohtukuolemaa mutta olen saanut jo yhden upean lapsen.

Kaikki oli vauvalla hyvin. Ja niin on meilläkin, paremmin kuin suurimmalla osalla ihmisistä maailmassa ja mitä ystäviini vertaan, tällä hetkellä paremmin kuin monilla heistäkään. Jos olen onnistunut kiitollisuudessa, seuraava (ilmeisesti mahdoton) projekti olisi omaksua seuraava ajatusmalli: elämä on tosiaan välillä vähän paskaa mutta se jatkuu kyllä.

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: 

contact@sarandadedolli.com