Kategoriat
Perhe & Ihmissuhteet

Viisikuinen vauva on aika ihana <3

Joko mun pieni vauva täyttää ensi viikolla viisi kuukautta!? Olin ajatellut että kirjoitan vauvakuulumisia vasta puolen vuoden tienoilla mutta sitten tajusin että 6 kk vauva on jo ISO vauva ja haluan kylpeä hetken vielä tässä pikkuvauva-ajassa…

Viisikuinen vauva (tai ainakin meidän Deniz, hihi <3) on aika ihana. Isosisko ja hänen touhunsa ovat kiinnostavinta maailmassa ja baban kanssa nauretaan makeimmat naurut. Mutta tapa, jolla hän katsoo minua – katseen perusteella voisi luulla, että sen suurempaa rakkautta ei ole olemassakaan. Kohtaamme yön aikana miljoona kertaa ja silti aamuisin hänen syvänsiniset silmänsä loistavat siitä onnesta, että hän näkee minut.

Joko olen oikeasti luonnonlahjakkuus, köh köh, tai meidän lapsemme ovat vain niin perustyytyväisiä (tai sekä että), ja tämänkin kerran tuntuu, että Deniz vain luiskahti osaksi perhettämme – kuin hän olisi kuulunut tänne aina. Kaikki on mennyt niin upeasti ja tuntunut tosi helpolle. Hän tosiaan heräilee edelleen yöllä tosi paljon ja olin vielä viime viikolla tosi väsynyt asiaan. Mutta sitten tajusin että oikeasti mua väsyttää muutto ja työt ja se että jään miettimään kaiken maailman asioita syöttöjen välissä. Kun mieli on muista asioista selkeä, herätykset ei tunnu aamulla juuri missään. (Koska se katse. Ja kahvi.)

En tykkää kauheasti jakaa lapseni mittoja ja mitä he ”osaavat” tehdä tietyssä iässä. Muistan kirjoittaneeni sellaisen postauksen kun Ela täytti 1 kk ja jotenkin se tuntui heti julkaisun jälkeen väärältä. Äideillä on somessa vertailtavaa ihan riittävästi muutenkin ja äidinvaiston ääni voi sammua herkästi, jos jäädään muiden kokemuksiin kiinni. Mulla on myös joku ihme vastarannankiiskin vaihe menossa kun haluaisin demonstroida kaikkia hulinatermejä ja unikouluja vastaan. (Vaikka juuri vähän aikaa sitten käytin itsekin Denizistä hulinavaiheen nimitystä ja Elallekin olemme pitäneet unikouluja.) Juuri nyt tuntuu siltä että haluan antautua kaikelle mitä lapseni kaipaavat. Väsytän vain itseäni kun mietin että pitäisikö vauvaa sittenkin opettaa tutille tai mittauttaa esikoisen rauta-arvo yöherätysten takia, kun voin vain tarjota tissiä ja syliä – vaikka ”joutuisinkin” tekemään sitä se 12 kertaa yössä.

(Tai sitten olen lopullisen burn outin partaalla ja kaikki keinot on jo käytetty loppuun… 😄)

(Ja rehellisesti ei Deniz osaa edes tehdä mitään, mistä kertoa. Hän vain köllöttelee ja nauttii elämästä ja maidosta. 😄)

Mutta, mikä parasta – ihan okeasti, rutiineja rakastavana ihmisenä haluaan purskahtaa itkuun onnesta – MEILLÄ ON SELKEÄ PÄIVÄRYTMI! He herää molemmat samoihin aikoihin (aina jompi kumpi herättää toisen), ja kun Ela menee ulkoilemaan, on Denizin ensimmäisten päiväunien vuoro. Hän voi nukkua ne kätevästi ulkona vaunuissa kun me leikitään yhdessä tai sitten kotona kun Ela on isän kanssa ulkona ja mä tadaa, omassa rauhassani tekemässä töitä tai vaikka lukemassa kirjaa! (Tai juomassa sitä kahvia ja keräämässä itseäni.) Elan ainoat päiväunet ja Denizin toiset päiväunet alkavat myös samaan aikaan, vaikka toki Deniz ei jaksakaan samanlaisia maratonpäikkyjä mitä isosiskonsa. (Vielä tulee jaksamaan, vaikka niihin opettaminen olisi viimeinen tekoni tässä maailmassa.) Eikä tämä lopu tähän: Deniz nukkuu viimeiset päikkärit kun Ela menee toisen kerran ulos, hallelujah!!! LISÄÄ omaa rauhaa siis myös illasta. Olisipa se aina näin. (Mutta todennäköisesti kaikki heittää häränpyllyä heti sillä hetkellä kun julkaisen tämän postauksen.)

Esikoisesta ja myös viimeisen viiden kuukauden ajalta olen oppinut, että kaikki vain paranee ja helpottuu mitä isommaksi lapsi kasvaa. Mutta silti, huomaan jatkuvasti toivovani, että aika voisi pysähtyä juuri tähän.

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: 

contact@sarandadedolli.com

Kategoriat
Perhe & Ihmissuhteet

Pulloruokinta onkin hyvä vaihtoehto – mutta vasta kun sen oppii itse

Sain eilen harvinaisen luksushetken lukea Hesaria, jossa törmäsin Esa Mäkisen kolumniin pulloruokinnasta. Mäkinen ehdottaa äitien jaksamisen tueksi pullomaitoa ja avaa synnytyssairaalan ja neuvolan imetyspolitiikkaa, jossa huomioidaan vain vähän korvikkeen mahdollisuutta.

Esikoisemme on saanut 3 kk eteenpäin pelkkää korvikemaitoa siinä missä kuopus vetelee nyt viidettä kuukautta täysimetyksellä. Esikoisen kanssa mulla oli imetysvaikeuksia alusta asti mutta sain siihen paljon tukea – toisaalta myös painostusta – neuvolahenkilökunnalta.

Koin elänneeni silloin imetysfanattisessa kuplassa, jossa imetykselle oli annettava kaikkensa selkänahkaa myöten. Vasta kun myönsin itse itselleni, että pulloruokinta on meille helpompi ja luonnollisempi vaihtoehto, se oli yhtäkkiä muillekin täysin hyväksyttävää. Samat henkilöt, jotka olivat painostaneet imetykseen, olivatkin yks kaks sitä mieltä että ”pulloruokinta on ihan yhtä hyvä, tärkeintä on syli, rakkaus ja jaksava äiti!”

Kaikissa raskaus-, synnytys- ja synnytyksenjälkeisisssä oppaissa äidinmaitokorvike ei ole millään tavalla tasavertainen vaihtoehto imetyksen rinnalla. Pitkän imetyssaarnan lopussa saattaa lukea pienellä printillä että ”jos imetys ei suju, pulloruokinta on ihan yhtä hyvä, tärkeintä on syli, rakkaus ja jaksava äiti!” Mutta vasta sen jälkeen kun imetyspaineet ovat jo kasautuneet ja mieli on jo vakuuttunut siitä, että ensin koitetaan imetystä vaikka päällä seisten. Kunnes on ihan loppu ja mielellään vähän sen jälkeenkin. (Kokemusta on.)

Toisaalta: äidinmaidon terveyshyödyt ovat niin suuret, että sen puolesta voi olla virheellistä tuoda korvike tasa-arvoiseksi vaihtoehdoksi imetykselle. Mutta täytyykö kaikkea mitata suoraan ravintoarvoilla? Entä äidin jaksaminen? Elämän yllättävät tilanteet? Muut arvovalinnat tai kokemukset omasta ruumiista? Suomen kaltaisessa korkean hygieniatason maassa, jossa äidinmaitokorvike on valmistettu parhaiden asiantuntijoiden avulla, pulloruokinta on oikein hyvä vaihtoehto.

(Ennen kuin joku sanoo että ”aina voi pumpata” niin aina ei todellakaan voi. Kaikki eivät heru pumpulle ja joidenkin lapset, kuten allekirjoittaneen, syö pullostakin 90 ml joka ikinen tunti. True story. Sitä määrää ei ”noin vain pumpata”. Rintapumppu voi olla jollekin myös kallis investointi, jos takuuta pumpulle herumisesta ei ole.)

(Ja ennen kuin joku sanoo, että ”puoliso voi osallistua muulla tavalla kuin vain syöttämisellä” niin true story sekin. Mutta jos vauva haluaa kokoajan tissiä, oikeasti vähintään sen 24 kertaa vuorokaudessa, siinä ei pitkiä päiväunia nukuta sillä välin kun mies vaihtaa vaipan tai palaa vaunulenkiltä 15 minuutin päästä kun vauva on huutanut kuin syötävä.)

Jokainen opas saisi alkaa sillä lauseella, että ”myös pulloruokinta on hyvä vaihtoehto, tärkeintä on syli, rakkaus ja jaksava äiti” ja sitten vasta aloittaa se kappale imetyksen hyödyistä. Imetyksestä ei todellakaan voi olla liikaa tietoa, tiedon ansiosta mäkin olen onnistunut täysimettämään kuopusta tahtoni mukaisesti. Sen sijaan puolloruokinnasta voisi olla myönteisempää puhetta ja sallivampaa asennetta. Äidit usein kaipaavat myös lisätietoa imetyksen ja pulloruokinnan yhdistämisestä, sillä satunnainen pulloruokinta ei suinkaan aina tarkoita imetyksen tuomiota.

Tässä omat myönteiset kokemukseni molemmista ruokintatavoista: pulloruokinta tuki vanhemmuuden tasa-arvoistamista ja uskallan väittää, että se on yksi syy miksi esikoinen on ollut aina tosi läheinen isänsä kanssa. Pulloruokinnassa en joutunut miettimään mitä puen päälle, vaatekaapin kaikki mekot ja neulepuserot olivat laajassa käytössä ja ai kauheeta: tuoreena äitinä sain jopa mielihyvää siitä että sain pukea mitä halusin! Hurjaa. Puolloruokittu esikoinen pysyi myös pidempään kylläisenä ja nukkui jo viisikuisena 11 tunnin yöunet. Tiedän, että näillä kahdella asialla ei välttämättä ole yhteyttä keskenään, mutta esim. kuukautiskierron ensimmäisinä päivinä herun niin huonosti että todellakin se vaikuttaa vauvan maidonsaantiin ja koko perheen yöuniin. Pulloruokinta oli tietyllä tavalla tasaisempaa.

Myönteiset kokemukseni täysimetyksestä: vauva saa valtavasti syliä, jota ei välttämättä muuten tulisi näin paljon kun esikoisen kanssa on touhuttava samalla sitä sun tätä. Imetys ja imetysmaratonit antavat hyvän syyn levätä ja pesiä, ruokkimisen sijaan puoliso on sitten ollut enemmän esikoisen kanssa ja tehnyt kotityöt. Vanhemmuuden tasa-arvoistamista sekin, tietysti. Imetys on öisin pulloruokintaa helpompaa; puoliunessa paidanhelma vain ylös ja takaisin unten maille kun vauvan suu on saatu tissiin.

Toisaalta, esikoisen yöimetykset olivat yhtä helvettiä kun ensin piti asetella rintakumit ja sitten hakea rintapumppu toiseen rintaan jottei sieltä valuisi yhtäkään tippaa hukkaan sitä kallisarvoista äidinmaitoa. Sitten se maito piti tietysti antaa perästä lisämaitona pullosta kun vauva ei tullut kylläseksi rinnalla. Loput pakastettiin ja pumppu keitettiin seuraavaa kertaa varten. Olisi vain ollut helpompaa kaataa huoneenlämpöistä korviketta suoraan pulloon ja jatkaa 10 minuutin päästä taas unia. (Mäkisen ystävän tavoin: meidänkin esikoiselle kelpasi oikein hyvin huoneenlämpäinen maito.)

Kun meidän täysimetys päättyy, aion kirjoittaa erillisen postauksen siitä miksi esikoisen täysimetys ei onnistunut ja miksi kuopuksen kanssa kyllä. Tämä teksti oli vain ”lyhyt” kannanottoni siitä, että Mäkisen keskustelunavaus pulloruokinnan hyödyistä oli hyvä. Imetys on toki paljon monimutkaisempaa (ja joskus paljon kivempaa tai sitten vaikempaa) kuin mitä kolumni antaa ymmärtää. Moni äiti on ollut somessa sitä mieltä että Mäkisen teksti on saatanasta ja juuri se kuvaa sitä, mikä kaikki tässä imetysfanaattisuudessa on vikana: muista ruokintatavoista ei saa edes puhua!

Ps. Kirjoitin tämän postauksen teeman mukaisesti klo 03.30 – 05.30, yösyöttöjen välissä.

Kuvat Hanna Kärppä esikoisen vauva-ajalta <3

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: 

contact@sarandadedolli.com