Kategoriat
Hyvinvointi

No ne uuden vuoden lupaukset

DSC_5818.JPG

Mun loppuvuoden lupauksissa oli maltillisuus liikunnan suhteen, turkin kielen opiskelu (poikaystävääni varten) ja armollisuus (itseäni varten). Mitä uuden vuoden lupaukset -listalta löytyy?

Vuonna 2018 lupaan

Liikkua taas säännöllisesti ja tavoitteellisemmin

Nähdä enemmän ystäviä

Käyttää hammaslankaa säännöllisesti (!!!)

Olla avoimempi omien huolien ja murheiden kanssa

Olla tilaamatta ruokaa kotiin koko vuoden 2018 aikana

DSC_5827-001.JPG

DSC_5856.JPG

Tänään on vasta keskiviikko mutta tuntuu jo nyt että lupaukset ovat saaneet hyvän startin. Olen ehtinyt käymään kahdesti salilla ja joogassa, olen tavannut ystäviä lounaiden ja viinilasillisen parissa ja maanantain postaus oli aikamoinen huoliavautuminen. Ja mikä tärkeintä, ikenet ovat vuotaneet hammaslangasta verta joka ilta. 😉

Lupasimme siis poikaystäväni kanssa myös, ettemme tilaa ruokaa enää kotiin. Viime vuonna sorruimme ihan liian monta kertaa Woltiin tai Pizza Onlineen vaikka kotonakin olisi ollut kaikki ruoanlaittoon tarvittavat ainekset. Tähän haluan tehdä vain yhden poikkeuksen ja se on meidän hääpäivän jälkeinen päivä. Silloin saa hyvin mielin maata koko päivän sängyssä ja syödä kotiinkuljetettua safkaa. 🙂

Huomenna vaihdetaan jo levyä ja jätetään vanhaan ja uuteen vuoteen liittyvät höpinät taakse. Loppuviikosta tulossa mm. dokkarisuositus, reseptejä ja urapohdintaa.

Kiinnostaisi tietää, teittekö te uuden vuoden lupauksia?

Kuvat: Mikko Wivolin (editointi minä)

SARANDA

OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

Kategoriat
Hyvinvointi

#BestNine2017 ja tarinat kuvien takaa

saranda.dedolli_full.jpg

Eilen muisteltiin vuoden suosituimpia postauksia, tänään Instagramin tykätyimpiä kuvia. Vuoden 2017 Best Ninessa oli seuraavat kuvat, ja niiden alla lyhyet tarinat kuvien takaa.

26030789_10212800133253021_1827389394_n.jpg

1. Green Streetin raakakakku-workshopissa valmistamamme puolukkaraakakakku. Olimme alkuvuodesta juuri yhdistäneet ”voimamme” Adaman, Anin ja Hannan kanssa ja teimme yhteistyötä Green Streetin kanssa. Kakusta tuli tosi hyvää mutta en tiedä miksi juuri tämä kuva sai niin paljon tykkäyksiä? 😀

26061313_10212800133533028_770100970_o.jpg

2. Venetsiassa vain pari tuntia ennen poikaystäväni kosintaa. <3

26034805_10212800133333023_1143734679_n.jpg

3. Porvoossa ja Cafe Fannyssä ystäväni Anin kanssa vapun aikoihin. Oli niin lämmintä ja ihanaa! Vietimme hauskan bondailupäivän Porvoossa ja otimme paljon blogikuvia. Tää kuva on ollut kai siitä lähtien myös mun WhatsApp-profiilikuva? Olisiko jo vaihdon paikka…

26034853_10212800133293022_344065649_n.jpg

4. Tämäkin kuva on Venetsiasta mutta lisätty #throwback-hengessä sillä vuosi oli 2013. (Kaksi gondolikuva suosikeissa, pitäisiköhän gondoleilla matkustaa useammin?)

26056912_10212800133213020_602290020_n.jpg

5. Tää on taas Tallinnasta jossa olimme aikaisemmin mainitsemani blogipossen kanssa syyskuussa. Oli todella kiva viikonloppu, johon mahtui paljon hyvää ruokaa, naurua (kuten näkyy) ja töitä.

26062835_10212800133493027_334809882_o.jpg

6. Ja taas Venetsiassa. 😀 Muranon saari, mun lemppari! Bloggaajan paratiisi värikkäine taloineen, mutta myös romanttinen, viihtyisä ja juuri sopivasti tylsä. Suosittelen Venetsian reissulla majoittumaan joko tänne tai Lidon saarelle.

26060881_10212800133453026_793259814_o.jpg

7. Maailman söötein, vain parikuukautinen pallero sylissäni jonka kanssa oli twinning moment kun olimme kummatkin pukeutuneet raitapaitoihin.

26030591_10212800133373024_889266189_n.jpg

8. Yksi kuva Mikko Wivolinin photoshooteista. Jos kaipaatte taitavaa valokuvaajaa ottamaan potretteja tai tapahtumakuvia, suosittelen Mikkoa!

26062895_10212800133413025_622750704_o.jpg

9. Parissa sekunnissa napattu selfie kampaamoreissun jälkeen Kosovossa. Lyhyt, kihara tukka ja punainen huulipuna on mun lempparilookkeja, josta ilmeisesti tekin tykkäätte.

SARANDA

OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN