Kategoriat
Uncategorized

Blogiterveisiä

Ensin ajattelin, että kerron teille ihanasta maanantaista, johon lukeutui – no, kaikkea ihanaa.

Mutta sitten inspiraatio hävisi taivaan tuuliin, ja ilman inspistä ei voi kirjoittaa.

Mua ärsyttää aivan kamalasti sellaiset väkinäisesti kirjoitetut blogipostaukset, joista huomaa, että ne on tehty vain sen takia, että bloggaaja haluaa muiden tietävän asioita sen sijaan, että haluaa itse kertoa niitä. Monet ei huomaa näiden kahden asian eroa, mutta minulle näiden erottelu on aivan hiton tärkeätä. Haluan kirjoittaa silloin kuin siltä tuntuu, vaikkei olisi tapahtunut mitään ja jättää kertomatta, vaikka olisin voittanut lotossa tai jäänyt auton alle.

En myöskään halunnut väkinäistä kuvaa tähän, mikä ei olisi liittynyt mitenkään mihinkään.

Joten inspiraatiota odotellessa (saattaa tulla ensi yönä tai sitten viikon päästä),

Saranda.

5 vastausta aiheeseen “Blogiterveisiä”

Näin on! Tätä tehdään ilosta ei mistään muusta. Ja ehkä vähän terapiastakin… 😀

Kommentoi

%d bloggaajaa tykkää tästä: